Koko rahalla kaljaa – mikä meni pieleen?

Sehän ei mulle kuulu, että mitä joku toinen ostaa omilla rahoillaan, mutta en voinut välttyä näkemästä tilannetta, joka sai mut vähintäänkin hämilleni. Olin siis kaupan kassalla ja edessä oleva ihminen osti keskellä viikkoa kaljaa ja tupakkaa yli sadalla eurolla. Siis pelkkää alkoholia, ei edes mitään ravintoa. Hygienisistä syistä voisi päätellä, että tämä ihminen saattoi olla koditon tai jotenkin muuten syrjäytynyt.

En voi sille mitään, mutta kyllähän tälläisen näkeminen ihmetyttää. Miten pahaksi tilanne on voinut mennä, kun ainoaksi ravinnoksi on päätetty jättää alkoholi ja eletään ulkona tästä yhteiskunnasta? Tietyllä tapaa mun tekee myös pahaa katsoa kodittomia ihmisiä. Mietin, että missä ne oikein nukkuvat? Millaista on elää kun koko ajan täytyy pelätä, että katto menee pään päältä?

Tyottomyys-Kodittomuus-alkoholismi

 

Välillä itsestäni tuntuu, että kaikki elämän huonot asiat kasaantuvat yhtä aikaa. Näin aikuisena haaveilee välillä siitä, että voisi olla taas lapsi eikä tarvitsisi miettiä kaiken maailman murheita, joita aikuiselämässä ihmisellä on. Koen olevani kohtuullisen hyvässä asemassa tässä yhteiskunnassa ja lapsesta lähtien lähtökohdat ovat olleet hyvät. Olen monesti miettinyt, että mitähän olisi tapahtunut, jos mulla ei olisi ollut ketään ihmistä auttamassa eteenpäin? Olisiko mahdollista, että olisin luovuttanut elämän suhteen ja menettänyt toivoni, jos asiat olisivat saaneet mennä tarpeeksi huonosti? Voisinko minäkin olla yksi niistä kodittomista ostamassa kaljaa keskellä viikkoa?

Ymmärrän todellakin, että joku on esimerkiksi pitkäaikaisesti sairas eikä silloin yksinkertaisesti kykene tekemään töitä. Tälläiset ihmiset ovat yleensä myös tehneet todella paljon töitä ennen kun ovat joutuneet työttömiksi ja halu tehdä töitä on ollut suuri. Maksan mielelläni sellaisen ihmisen tuet tässä maassa.

 

 

Välillä toki tuntuu kieltämättä epäreilulta, kun itse raataa päivittäin jopa 12 tunnin työpäiviä, tinkii jopa omasta hyvinvoinnistaan tienestien vuoksi ja samaan aikaan jollakin on aikaa kitata kaljaa viikosta toiseen sekä käyttää yhteiskunnalta saamansa rahat siihen. Toisaalta en kadehdi sellaisten ihmisten elämää, koska meinaan tylsistyä kuoliaaksi jo viikon jälkeen, jos en tee mitään hyödyllistä. Varsinkin ilman älyllistä tekemistä turhaudun ihan täysin henkisesti. Enkä usko, että tuilla elävät ihmiset oikeasti saavat niin järjettömiä määriä tukia, kun jotkut väittävät. Jo ihan normaalituloilla tuet tippuvat aika nopeasti pois. Kuinka moni työtön oikeasti matkustaa ja vielä mukavasti? Uskallan väittää, että työttömänä ei paljon matkustella vaan se pikemminkin sitoo pysymään kotona ja elämään niukasti. Matkustelu nyt esimerkkinä sen vuoksi, että se on sellainen ylimääräinen hyödyke, joka ostetaan, jos on siihen varaa. 

Mietin monesti, että kenellä on oikeus arvottaa ihmisiä ulkonäön tai tekojen perusteella. Voinko arvostella koditonta, jonka elättämiseen minäkin periaatteessa osallistun kun itse käytän myös yhteiskunnan tukia esimerkiksi terveydenhuoltoon tai opiskeluun? Olenko minä yhtään sen parempi ihminen? Tottakai aina löytyy ihmisiä, jotka pysyvät kotona sillä perusteella, että tukia saa enemmän kuin palkkaa saisi töistä. Tämä on tietysti epäkohta, joka tässä yhteiskunnassa tulisi korjata. 

Yksinaisyys-Tyottomyys-alkoholismi-tuet-suomi

Tunnen kyllä näin nuorena naisena yhteiskunnan paineet, jotka tuntuvat välillä raskailta. Pitää opiskella, hankkia ammatti, olla tehokas töissä ja siinä samaan aikaan hoitaa koti, parisuhde ja terveys. Joskus tuntuu siltä, että pelkkä työ vie mehut niin lahjakkaasti, että muulle ei oikeasti olisi energiaa. Ihmiset kulkevat zombeina kotoa töihin ja töistä kotiin. En usko, että ihmistä on pohjimmiltaan tehty sietämään näin paljon painetta ja ulkoisia ärsykkeitä. Ihmisiä ei ole tehty istumaan 8 tuntia toimistossa tunkkaisessa ilmassa. Nykyajan ihmiset ovat räjähtämispisteessä monen asian vuoksi. Suomessa masennus-, mielenterveys- ja tukielinsairaudet lisääntyvät. Tämä on niin iso kokonaisuus, että sitä ei voi edes käsitellä tässä yhdessä postauksessa. 

Pointtini on kuitenkin se, että tiedostan kyllä itsekin, että elämä voisi olla myös sarja pelkkiä huonoja yhteensattumia, jolloin voisin myös itse olla ”alempiarvoisen” ihmisen asemassa. Ihmiset, jotka ovat saaneet kultalusikalla aina kaiken, eivät voi koskaan ymmärtää sitä. Vaikka mulla on ollut hyvät lähtökohdat, olen silti joutunut aina tekemään paljon töitä. Sen vuoksi en voi sietää ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa toisten yläpuolella. Jos en jaksaisi tsempata huonoinakin aikoina, voisin ajautua vääriin porukoihin ja alkaa tehdä huonoja valintoja. Siinä on ihan hiuksenhieno raja, että milloin alkaa ajautua ns. huonolle polulle. Kaikki eivät välttämättä kykene ajattelemaan yhtä positiivisesti ja kokemus omasta elämästä on pääosin negatiivinen. Huonot sattumat boostaavat tätä ajatusta entisestään. Silloin voidaan päätyä alun esimerkin ihmiseksi. Myös ”hyvät” ihmiset voivat päätyä väärille teille. 

Vuodet tuovat viisautta ja tämäkään asia ei ole enää niin mustavalkoinen. Mitä ajatuksia tämä herättää?

 

Edellisessä postauksessa: Sokeri sumentaa ajattelun ja tekee väsyneeksi