Esittelyni

Joku saattaa muistaa minut Fastin sivuilta, joilla kirjoitin muutama vuosi sitten vielä blogia. Oli vuoden 2012 kevät ja olin juuri aloittanut treenaamaan ensimmäisiin Bikini Fitness kilpailuihini. Ensimmäiset kisat tuli ja meni ja sieltä jäi käteen 8:s sija. En ollut tyytyväinen sijoitukseen, mutta näin jälkeenpäin mietittynä se olisi voinut olla huonompikin. Ensimmäisten kisojen jälkeen alkoi pahin ”fitnesskupla” ympäriltäni hävitä ja vuoden 2013 alku oli muutenkin suurten muutosten aikaa.

Tässä kuvassa näkee muutoksen ensimmäisiin kisoihin ja mitä muutoksia saa aikaan, kun on ammattilaisen käsissä.

Olen alunperin kotoisin Tampereelta, josta muutin Helsinkiin vuoden 2012 lopussa, tradenomiopintojen perässä. Vuoden 2013 alku oli suurta myllerrystä. Ensin alkoi uusi koulu, melkein heti sen  jälkeen sain työpaikkani matkatoimistossa, jossa työskentelen edelleen. Samoihin aikoihin aloin seurustella avomieheni Andonen kanssa ja huhtikuussa olikin ensimmäiset Bikini Fitness kilpailuni, joista aiemmin puhuin.

Tässä treenataan kovaa kevään 2014 Fitness Classiciin. Kyykky oli Se juttu, jolla munkin jalat saatiin kasvamaan. Kyykyistä varmasti lisää jatkossakin.

Pullataikinasta Bikini Fitness lavalle keväällä 2014

Ensimmäiset kilpailuni olin Fitfarmin tiimissä, josta sitten oikeastaan ensimmäisten kisojen jälkeen siirryin täysin mieheni valmennukseen, joka on koulutettu personal trainer. Nykyisin mieheni omistaa oman yrityksenkin XCore Fitneksen, jonka nimissä toivottavasti jo ensi keväänä kilpailen. En olisi tässä menossa kolmansiin kilpailuihini ilman mieheni apua. Hän treenautti minut nyt kevään 2014 Fitness Classiciin, jossa kilpailin Bikini Fitness junioreissa sijoittuen neljänneksi. Andonen avulla opin syömään tarpeeksi, treenaamaan kovaa ja oikeasti saavuttamaan tuloksia. Ja nyt on enää alle 1,5 viikkoa seuraaviin kilpailuihini, Nordic Fitness Expon karsintoihin Tampereella 20.syyskuuta.

Kevään 2014 Fitness Classic, Bikini Fitness Juniors 4. sija

Vuosi 2014 on ollut minulle myös muutosten aikaa ja vuoden alussa pääsinkin Sportlifen sponsoroimaksi urheilijaksi. Vuoden alussa jaksoin vielä tradenomin opintojakin, mutta kisojen lähestyessä ne haittasivat entistä enemmän kisoihin valmistautumista ja muutenkin tuntui, että uudet tuulet alkaa nyt elämässäni puhaltaa. Tällä hetkellä en ole yhtään varma, jatkanko opintoja. Tiedän tällä hetkellä, että fitness on se elämäntapa, jota tulen aina elämään ja unelmani olisikin toimia fitness -ja terveysalalla tulevaisuudessa. En osaa selittää sitä, mutta jotenkin vain olen löytänyt niin oman juttuni, että tätä haluan tehdä. Elämässäni fitness ei ole siis kilpailut, vaan ihan ympärivuotinen elämäntapa.

Elämäni kolmas kisadieetti

Espanjassa, salilla jonka piti olla ”The Mecca Of Bodybuilding”

Loppukesä ja syksy vahvisti viimeistään ajatukset siitä, mitä haluan ”olla isona”. Vietimme kuukauden  Espanjassa Andonen kanssa, jossa päästiin nollaamaan Suomen huolet ja synkkyys ihan täysin. Lomalla tuli mietittyä paljon asioita ja suunta, johon olen menossa, selkiytyi yhä enemmän. Opin myös Espanjassa nauttimaan elämästä, eli elämään ”with the flow”, vai miten se sanotaankaan.

Olen tätä ennen ollut aika suorittaja, mutta nyt tiedän, että aion tehdä vain niitä asioita, joista nautin.
Siitä syntyikin ajatus, että voisin alkaa kirjoittaa blogia elämästäni. Ehkä täältä löytyy ihmisiä, jotka kaipaavat ehkä inspiraatiota elämänmuutokseen tai muuten vaan fitnekseen liittyvää luettavaa. Toki aion avata elämääni vähän enemmänkin blogin kautta. Oman blogin kirjoittaminen on siis ollut myös sellainen to-do juttu, josta nautin.

Ja nyt ollaan tässä, pari viikkoa seuraaviin kisoihin.

Tervetuloa siis seuraamaan mun elämää tämän blogin kautta!

pauliinafitworld

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta