Motivaatio lähtee sisältä

Mun on ollut vähän vaikeaa viime aikoina uskotella itselleni, että tällä hetkellä on järkevintä pitää taukoa kisaamisesta. Tiedättekö, kun yhtä asiaa on tehnyt intohimoisesti kolmen vuoden ajan ja yhtäkkiä sitä asiaa ei ole, jossa sitä intohimoaan voi toteuttaa? Moni urheilijakin sanoo, että kun kilpaileminen loppuu, ajautuu helposti väärille raiteille. 

Hetken aikaa koin ehkä pientä masennuksenkin tunnetta tästä päätöksestä ja sitä ajattelee jotenkin, että nyt jopa yksi vuosi on jotenkin kauhean lopullista ja sinne on kamalan pitkä aika. Juttelin valmentajan kanssa ja suunnitelmana on nyt treenata puoli vuotta ja katsoa sen jälkeen, kuinka paljon lihasta on tarttunut ja millaisia kisasuunnitelmia aletaan tekemään. Mielestäni kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Puoli vuotta hulluja treenejä aivot narikassa ja senkään jälkeen ei tarvitse tehdä lopullisia päätöksiä. 

On tavallaan mielenkiintoistakin seurata vierestä, mitä tässä lajissa tulee tapahtumaan. Aivan varmasti aion olla kaikissa kisoissa mukana ja kilpaileehan ihana siskoni Laura Pakarinen syksyllä body fitness junioreissa, joissa olen 110% varmuudella paikalla. Laura oli huoltajana omissa kisoissani ja parempaa huoltajaa en kyllä olisi voinut toivoa. Jopa huulikiilto levitettiin puolestani ja minä sain keskittyä vain itse kilpailuun 😀

Lauralla on uskomattoman hyvä rakenne ja lihaserottuvuus body fitnekseen ja olen varma, että siskoni tulee pärjäämään, tai sitten on jotain pielessä 😀 Olenkin monen tutun ja tuntemattoman kanssa ihmetellyt, mistä nämä ”bodygeenit” oikein meille tulee. 

Vaikka kilpailuja ei olekaan tiedossa, niin motivaatio on tällä hetkellä korkeimmalla, kuin koskaan. Moni saattaa ihmetellä, miten oikein jaksan tätä säntillisyyttä ja viikoista toiseen treenaamista. Se johtuu siitä, että mä oon sisimmässäni päättänyt panostaa eniten tähän asiaan ja muut asiat ovat toissijaisia. Jos haluaa saavuttaa jotain, täytyy sille asialle antaa kaikkensa. Kuulostaa vähän hassulta, mutta mun sisällä palaa liekki tähän hommaan ja tällä hetkellä kaadan bensaa liekkeihin 😉 Niin se vaan menee, jokaisella on varmaan se tietty oma liekki jotain asiaa kohtaan ja mulla se on oman kehon muokkaaminen.

Olin tällä viikolla treenaamassa pitkästä aikaa myös vanhalla salillani City Gymillä. On vaikea sanoa, kumpi saleista on parempi. Tein City Gymillä takareisitreenin ja oli toisaalta ihanaa, kun ei tarvinnut miettiä, miten laitteet toimii ja mistä löydän oikeat painot. Ja onhan City Gymillä aina niin ihanan kotoisa tunnelma 🙂 Saattaa olla, että testailen vielä muitakin saleja. Mikäs sen parempaa, kuin treenata juuri siellä, missä sinä päivänä tekee mieli.

Oon yrittänyt kuunnella paljon itseäni, mutta vielä riittää paljon opittavaa. Vielä en ole lähelläkään sitä tasoa, että osaisin jarruttaa silloin, kun sitä oikeasti tarvisi. On ihanaa, kun kesä tulee ja herää pirteänä jo heti aamusta auringon paisteeseen. Tästä kesästä tulee hetkessä elämisen kesä <3 

pauliinafitworld

6 vastausta artikkeliin “Motivaatio lähtee sisältä”

  1. Juuri noin kokemasi harmittavat/masentavat tunteet kilpailujen siirtymisestä eteenpäin kertovat, että treenaus ja kilpailut on sulle oikeasti tärkeitä. 🙂 Tsemppiä reeneihin!

    • Niin sen täytyy olla. Kiitos paljon ja ihanaa kevättä sinne! 🙂

  2. Tsemppiä minäkin toivottelen 🙂

    Täytyy sanoa, että sulla niiin hyvännäköinen kroppa 🙂 Vau.

  3. Voisitko tehdä postauksen sun treeni jaosta eli monta krt treenaat viikossa ja monta krt jalat? Ja lempi alakroppa treenejä?☺ olis kiva tietää☺ sulla on nii upea body ☺

    • Tällä hetkellä treenaan 5-6 kertaa viikossa, mutta täytyykin laittaa korvan taakse, jos kehittelisi tiettyihin treeneihin kohdistuvia postauksia 🙂 Kiitos paljon! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta