Polta rasvaa ja syö saman verran!

Mä olen päässyt tämän ensimmäisen teeenikierron aikana pitkästä aikaa aerobisen tekemisen makuun. Teen tällä hetkellä neljä aerobista kahdeksan päivän teeenikierron aikana, jonka tarkoituksena on lisätä kropan kulutusta, eli suomeksi sanottuna polttaa kaloreita ja rasvaa. 

Mulla meinaa mennä aina parsa väärään kurkkuun kun nään fitnesstyttöjen minimaalisia ateriakuvia. Mä syön tällä hetkellä yli 3000 kaloria ja suurin osa kaloreista tulee ihan oikeasta ruoasta ja niin sen pitää mun mielestä mennäkin. Lisäravinteita ei turhaan sanota LISÄravinteiksi. Monen kompastuskivi onkin juuri oikean ruoan syöminen, joka on pidemmän päälle raskasta. 

 

Mä teen tällä hetkellä tasasykkeisiä aerobisia, jolla herätellään kroppaa talviunien jäljiltä 😀 Sanoin tuossa itselleni, että sitä saa taas ensimmäiset kaksi viikkoa miettiä, että mihin sitä on oikein tullut ryhdyttyä, kun Pauliina joutuu taas tekemisiin aerobisten laitteiden kanssa 😀 

Aerobinen ei missään nimessä ole pahasta varsinkin sen kuntoa kehittävän vaikutuksen vuoksi, mutta itse en niin henkilökohtaisesti siitä perusta, koska salitreeni nyt vaan on mun mielestä hauskempaa. Se on kuitenkin lähes pakollista, jos turhasta rasvasta haluaa päästä eroon.

Aerobisille - ei oteta sitä liian vakavasti :)
Aerobisille – ei oteta sitä liian vakavasti 🙂

Fitnesin parissa tuntuu olevan kahta kuppikuntaa. Toiset pelaa ruoalla ja toiset liikunnalla. Mä olen aina kuulunut siihen kuppikuntaan, joka pelaa liikunnalla. Mun ruokia ei ole tarvinnut koskaan vähentää radikaalisti dieeteillä ja rasva on saatu palamaan.

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten ajoittaa hiilihydraatit. Ne on hyvä nauttia päivän treenin ympärillä.

Muistathan syödä vähän reilummin hiilihydraattia sisältävän aterian viimeistään kaksi tuntia treenin lopettamisesta? Aterialla olisi hyvä olla vähärasvainen proteiinin lähde ja hiilihydraatit voi ottaa riisistä, bataatista, pastasta tai vaikkapa perunasta. Kroppa nappaa silloin hiilarit hyötykäyttöön. 

Itse suosin myös heti treenin jälkeistä palautusjuomaa. Niitä hiilareita tosiaankin siis tulee ja en ole niitä koskaan pelännytkään syödä. Mun kroppa toimii parhaiten, kun hiilareita on jatkuvasti koneessa. 

 

Energiankulutusta on helppo lisätä, aerobisen voi tehdä vaikka treenin jälkeen ja 15-20 minuuttia riittää rasvanpolton buustaamiseen. Itse suosin siis lyhyitä aerobisia ja teen aerobiset treenin jälkeen, enkä esimerkiksi aamuisin. Olen aamuisin niin kiukkuinen, että sillon on parempi keskittyä muihin asioihin 😀 

Tein tänään kierron kolmannen aerobisen ja nyt se alkaa jo sujua. Ei ota siis päähän ihan koko aikaa 🙂 Katsotaan, mitä muutoksia aerobiset saavat kropassa aikaan, kehityskuvat siis työn alla 🙂

 

pauliinafitworld

4 vastausta artikkeliin “Polta rasvaa ja syö saman verran!”

  1. aerobisia voi myös monipuolistaa helposti 🙂 samaa mieltä hiilareista, ilman niitä ei kyllä onnistu mikään!!

  2. Millä ”tykkäät” tai useimmiten teet aerobiset? Ihan vain siis mielenkiinnosta.. Itse jossain vaiheessa tykkäsin eniten crosstrainerilla tehdä ja juoksumatolla eri variaatoiden kanssa (vaikken kyllä edes juoksemisesta pidä :DD ), nyttemmin kuntopyöräillen 😀 Toivottavasti salilleni saataisiin pian myös se porraskone, olis ihan mahtista!

    Eihän se aerobinen mitään hauskaa oo ja mieluummin itsekin vain punttailisin.. 😀 Mutta kummasti helpottuu varsinkin pidempikestoiset aerobiset, kun kattelee sitten samalla kännykästään nettiteeveen kautta jotain ihan hömppää 🙂

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle! <3 🙂

  3. Aina on tervetullutta kun fitti nainen kertoo oikeasti syövänsä. On outoa (ja huolestuttavaa) kun jotkut ajattelevat rankkojen treenien ja minimaalisen ruokavalion olevan oikotie onneen, kroppa vaan menee siitä sekasin ja elämä on tarpeettoman surkeaa. Kiitos hyvästä esimerkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta