Ennen ja jälkeen treenin – 3 vuotta + 15 kiloa

Mun on pitänyt jo pitkän aikaa kaivaa arkistoista kuvia siltä ajalta, kun en ollut vielä treenannut. 

Mä voisin kertoa mun nuoruudesta ja menneisyydestä sen verran, että mulla alkoi murrosikä todella aikaisessa vaiheessa ja ala-asteen kolmannella tai neljällä luokalla sain kunnon kasvupyrähdyksen, jolloin mun paino ei pysynyt lisääntyneen pituuden perässä. Tämä johti siihen, että loppujen lopuksi olin niin laiha, että kylkiluuni näkyivät ihan normaali seisoma-asennossa.

Söin noihin aikoihin miten sattui ja voi olla, että tuo jo vaarallisenkin alhaiseksi mennyt paino olisi voitu estää, jos olisin lapannut ruokaa suuhun parin tunnin välein ja mikä tärkeintä, laadukasta ravintoa. Luulen, että tuo aika on vaikuttanut lopullisesti aineenvaihduntaani ja sen vuoksi syönkin saman verran päivässä, kuin moni mies ja lihomatta.

Olen aina ollut hoikka ja tosiaan noihin aikoihin sairaalloisen laiha. Mistään syömishäiriöstä ei varmasti voida puhua, koska tykkäsin kyllä syödä, enkä silloinkaan kokenut siitä mitään omantunnon tuskia. Tuo edelleen vilkas aineenvaihdunta vaikeuttaa toki tätä treenaamista sillä tavalla, että lihasmassan hankkiminen on kovan työn takana. Toisaalta taas laihaan vartaloon alkoi tarttua lihasta aika helpostikin, kun siirryttiin plussakaloreille. 

Vuonna 2012 Sisiliassa
Vuonna 2012 Sisiliassa
Samaisella reissulla, jonka jälkeen aloitin ensimmäisen kisavalmennukseni.
Samaisella reissulla, jonka jälkeen aloitin ensimmäisen kisavalmennukseni.
Saman vuoden syksyllä Miss Tampere finaalissa
Saman vuoden syksyllä Miss Tampere finaalissa

Kuvista kyllä huomaa, että laiha olen ollut ja vaikka en olisikaan aloittanut tavoitteellista treenaamista, niin kaloreiden lisääminen ruokavalioon olisi ollut paikallaan. 

Mä olen itse tyytyväinen siihen, että opin aikoinani syömään oikein ja olen saanut lihaksia treenin ansiosta. Tunnen itseni ryhdikkääksi ja vahvaksi ja se on itselleni tärkeää. Vaikka painan varmaan vähintään 15 kiloa enemmän, kuin tuolloin, tunnen olevani paljon onnellisempi niin sisältä, kuin ulkoa. 

+15 kiloa ja 3 vuotta
+15 kiloa ja 3 vuotta

 

pauliinafitworld

2 vastausta artikkeliin “Ennen ja jälkeen treenin – 3 vuotta + 15 kiloa”

  1. Kysymys! Ihan vaan, koska kuvista huomaa, että milloin otit rintaimplantit ja miten ovat sijoitettu eli ovatko tiellä treenatessa/onko muita vaikutuksia?

  2. Ihanaa välillä huomata ”täydellisten bloggaajien” lähtötilanteita. Hyvä muistutus ettei kukaan ole syntynyt sellaiseksi, vaan se on kovan työn tulos. Itselleni painon kerryttäminen on ollut tärkeää samaisista syistä. Kahden vuoden aikana on tullut 8kg joista olen ylpeä =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta