Se on nyt ei tekosyitä

11 viikkoa elämäni viidennen kisadieetin alkuun.

Kuulostaa pitkältä ajalta noin kirjoitettuna, mutta todellisuudessa se sisältää noin 8 treeniviikkoa, koska jossain välissä kannattaa myös pitää lepoviikkoja 🙂 

Mä oon kuulostellut mun fiiliksiä nyt vuoden ajan ja pohtinut erilaisia ratkaisuja, mutta kisakipinä on se, mikä pysyy ja nyt tiedän, että syksy on se oikea aika ja sinne haluan. 

Kaipaan jo dieetin tuomaa hyvää fiilistä
Kaipaan jo dieetin tuomaa hyvää fiilistä

Nyt kun jäljellä on enää nämä 11 viikkoa, niin niistä täytyy saada otettua kaikki tehot irti ja olenkin lisännyt treeneihin intensiteettiä treenaamalla 5 treeniä yhden viikon, eli 7 päivän aikana. Mukana on nyt vielä enemmän tietotaitoa pt -koulutuksen vuoksi ja olenkin hyödyntänyt monia koulutuksessa oppimiani asioita käytännössä. 

Tilanne on nyt tällä hetkellä se, että valmennan itse itseäni. Mä en ole vielä päättänyt, otanko jonkun avuksi seuraamaan dieetin etenemistä kun tulee sen aika. Tiedän hyvin mikä toimii mun kropalle, mutta aina on hyvä, että joku seuraa kunnon kehittymistä dieetin aikana. 

Mulla on ollut jännittävä viikko ja eilen sain yhden stressin aiheen pois, kun suoritin kuntosalivalmentajan näyttökokeen eilen Trainer4You pt-koulutuksessa. Sain paljon kehuja ja kuulemma jopa tämän toisen kouluttajan mielestä päivän paras ohjaus. Vitsit olin niin tyytyväinen eilen, koska olin jännittänyt näyttöä aika tavalla. Kerron tämän viikonlopun koulutuksesta vielä lisää huomenna tai maanantaina! 🙂

Mua voi seurata Snapchatissa nimellä pauliinafit
Mua voi seurata Snapchatissa nimellä pauliinafit
Pitkä viikko, mutta kivaa tekemistä niin hyvin jaksaa :)
Pitkä viikko, mutta kivaa tekemistä niin hyvin jaksaa 🙂

Tänään olis illalla vielä treenit tiedossa, kunhan koulutuksesta pääsen. Niitä siis odotellessa! 🙂 

pauliinafitworld

6 vastausta artikkeliin “Se on nyt ei tekosyitä”

    • Ne on itseasiassa Espanjasta ostettu pari vuotta sitten, ollut aika vähällä käytöllä, merkki on Oysho. Ihan sairaan mukavat ja todella kauniita vaatteita. Kannattaa googlettaa, jos löytyis nettikauppaa.

  1. Moi Pauliina! Ensiksi tahdon kiittää sinua kivasta blogista josta löytyy sopivasti sekä tietoa että ”rentoja” juttuja :).

    Mulla olisi kysymys..kun huomasin että olen samassa tilanteessa kuin sinä. Olen myös ollut itseni ”valmentaja” hyvän aikaa. Kisalisenssikin on maksettu tälle vuodelle. Ongelma on se, että minulla ei ole tiimiä tällä hetkellä ja olen käsittänyt että se olisi pakollinen. Seuraava teksti on suora lainaus IFBB:n sivuilta:

    ”Jokaisen kilpailijan on kuuluttava IFBB Finland ry:n alaiseen tiimiin, jonka nimissä kilpailu tapahtuu. Tiimi voi olla yritys (esimerkiksi kuntosali tai lisäravinnealan yritys) tai rekisteröity yhdistys. Tiimin nimi esiintyy kilpailijan nimen yhteydessä virallisissa osanottajaluetteloissa, kilpailun kuulutuksissa ja virallisissa tuloksissa, jotka toimitetaan mediaan.”

    Eli ns omissa nimissä kilpailemista ei sallita? Kiva kun tulee paineet löytää suht nopeesti joku tiimi vain jotta pääsen kilpailemaan…ja tietty vuosisopimusmaksut tulee siihen.. Toki mustakin ois hyvä että joku ammattilainen ois tukena kisadieetillä. Mutta en koe sitä pakolliseksi, olen aika lailla oman tien kulkija ja osaan soveltaa jo opittua tietoataitoa. Mulla on ollut näiden vuosien aikana kaksi eri valmentajaa. ( P.s. olen siis dieetannut ennenkin, tällöin ammattilaisen valvonnassa :))

    Kiitos jo etukäteen vastauksestasi ja aurinkoista kevättä!

    • Moikka! Ihana kuulla, kiva kun tykkäät! 🙂

      Kyllä, kisatiimi on pakollinen, eli omissa nimissä kilpailemista ei sallita.
      Mä kuulun itse Sportlifen tiimiin, joten tulen kilpailemaan heidän nimissään. Oisko sun mahdollista kilpailla jonkun salin nimissä tai hakea vaikka jonkun lisäravinnemerkin tiimiin ennen kisoja?

      Ihanaa kevättä myös sinulle! 🙂

  2. Moikka! Mistä toi sun ekan kuvan urheilutoppi/rintsikat on? Tosi kivan malliset!😍
    Sun blogias on ihana seurata, ihan super motivoiva! Hurjasti tsemppiä treenailuun ja syksyn kisoihin, you rock!💪🏼

    • Moikka!
      Se taitaa olla ostettu ulkomailta jostain halppis liikkeestä jonka nimeä en nyt muista 😀
      Oi ihana kuulla ja kiitos tsempeistä!☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta