Dieetti levottomuus

Johtuukohan se ensi viikonlopun kisoista, kun mulla on ollut nyt pari päivää todella levoton olo. Näin on oikeastaan aina näin kisojen lähellä. Viime vuonna tähän aikaan tein viimeisiä treenejä ennen kisoja. Vähän siis eri tilanteessa oltiin. 

Vähintään tähän kireyteen täytyy päästä, kevät 2014
Vähintään tähän kireyteen täytyy päästä, kevät 2014

Mä ostin liput Fitness Classiciin molemmille päiville ja suunnitelmissa olisi katsoa kaikki kisat kehonrakennuksesta bikiniin. Saa siis tulla moikkailemaan, jos bongaat mut Kultsalla! 

Mä oon alkanut myös kartoittaa eri valmentajia, koska olen tullut siihen lopputulokseen, että haluan joka tapauksessa valmentajan kisadieetille, joka pitää ohjat käsissä. Mun edellinen valmentaja oli super tiukka ja mä tarviinkin kunnon auktoriteetin, jota voin arvostaa. Mieluummin liian suorapuheinen kun välttelevä. Jotain tässä on jo puhuttu, mutta kerron sitten tarkemmin, kun teen lopullisen päätöksen. 

kisadieetti-bikinifitness

Esiintyminen on myös sellainen, jota täytyy todella harjoitella ihan viikoittain. Mun viime kisoista on sen verran aikaa, että esimerkiksi takapose on nykyään täysin eri ja se täytyy harjoitella ihan alusta. Nykyään ei oo myöskään t-kävelyä, vaan I-kävely, joka on lyhyempi, mutta jossa on vähemmän varaa virheille, kun asentoja ja esilläoloaikaa on vähemmän, kuin t-kävelyssä. 

Paljon on siis uutta ja opittavaa ja en malta odottaa, että pääsen näiden asioiden kimppuun. Dieetti tulee todennäköisesti alkamaan aikaisemmin, kuin kesäkuun alussa ja kerron myös siitä lisää heti kun saan tietää! 🙂 

 

pauliinafitworld

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta