Jyväskylän karsinnat – kisapäivä

Nyt sitä ollaankin jo Helsingissä. Sitä on vieläkin ihan sekaisin kaikesta, mitä viikonlopun aikana tapahtui.

Tänään oli mun vuoro astella lavalle sitten 1,5 vuoteen ja mä hehkutin jo aamusta, miten innoissani olen, että pääsen sinne pitkästä aikaa!

Fiilis oli siis hyvä jo heti aamusta. Aamu lähti käyntiin normaalilla kana-riisi aterialla ja loppupäiväksi valmentaja antoikin vapaat kädet ruokailujen suhteen. Aamu alkoi suihkurusketuksella, joka toimi mun iholle ihan täydellisesti. Väri lähti tummenemaan jo muutaman kerroksen jälkeen ja kerrokset jätettiin näihin kahteen. 

Värin jälkeen lähdinkin melkein suoraan meikkiin ja hiuksiin. Laura Ahokas loihti mulle sellaisen prinsessameikin, että kisafiilis syntyi jo pelkästään siitä. 

Hauskasti paplarit päässä kisapaikalle :D
Hauskasti paplarit päässä kisapaikalle 😀

Siirryimme hyvissä ajoin kisapaikalle rentoutumaan ja vihdoin oli aika astella lavalle. Mä voin sanoa, että nyt mä niin nautin, hymyilin vaan siitä onnesta, kun pääsin ensimmäistä kertaa 1,5 vuoteen näyttämään, mitä olen saanut aikaan.

Kun mut kutsuttiin ensimmäiseen vertailuun, niin en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta.

jyvaskylavertailu1

jyvaskyla-finaali3

Nautin myös I-kävelyssä ja pieniä virheitä lukuunottamatta olin siihen tyytyväinen. 

bikini fitness i-kävely

jyvaskyla-finaali1

jyvaskyla-finaali2

jyvaskyla-finaali4

Palkintojenjaon koittaessa kun mut kuulutettiin kolmannelle sijalle, tämä 22 viikon kova työ palkittiin. 

jyvaskyla-voittajat168

Onhan se toki kolmas sija, ei ensimmäinen tai toinen, mutta miten paljon se merkitseekään mulle siitä huolimatta. Pääsen kilpailemaan uudelleen Ben Weider kansainväliseen kilpailuun, jossa sijoituin kaksi vuotta sitten kuudenneksi. Palan halusta päästä koittamaan, mihin rahkeet tällä kertaa riittää. Sen lisäksi tulen kilpailemaan seuraavana päivänä SM -kilpailussa. Rankka, mutta hieno viikonloppu siis tiedossa taas kahden viikon päästä! 

Hommahan on niin, että kireys on kunnossa kansainväliseen kilpailuun. Mun tulevat kaksi viikkoa tulevat siis keskittymään täysin esiintymisen hiomiseen. Siinä voi edelleen parantaa. Myös poseerauksia tulee hioa vielä enemmän kohdalleen, koska ne eivät nyt loksahtaneet vielä niin hyvin kohdalleen, mitä niistä voi saada irti. Lookkia tullaan myös hiomaan vielä enemmän kansainväliseen suuntaan. Pieniä juttuja, joilla saadaan isojakin muutoksia aikaan.

Mun tulevat viikot eivät tule keskittymään enää kiristelyyn, koska työ sen osalta on tehty, toki dieetti jatkuu. Saan huomenna valmentajalta ohjeet tulevalle viikolle. Niitä noudattaen lähdetään hiomaan vielä parempaa pakettia kahden viikon päähän. 

Tämä ilta nautitaan ja huomenna palaan dieetin pariin. Tää energiapiikki, jonka tästä päivästä sain, on ihan uskomaton. Vihdoin olen päässyt taas rakastamani lajin pariin ja tästä se matka vasta alkaa. Tässä lajissa kun ei voi olla koskaan valmis! 

Seuraa mun kisavalmisteluita Snapchatissa @pauliinafit, jossa on vielä tämän päivän fiilistelyitä nähtävänä. Nyt lähdetään hiomaan pakettia edelleen ja katsotaan, mihin se kahden viikon päästä riittää! 

Postauksen kuvat Body -kuvagalleriasta.

pauliinafitworld

9 vastausta artikkeliin “Jyväskylän karsinnat – kisapäivä”

  1. Näytit upealta lavalla, huikea suoritus ja onnea kolmannesta sijasta kovassa porukassa! 🙂 Lookista sen verran, että suora tai ponnarilla oleva tukka voisi toimia sinulla hyvin, ei pääsisi ”lässähtämään” samalla tavalla pitkän päivän aikana kuin kiharat, ja look pysyisi varmemmin freesinä.

  2. Hyvä Pauliina! :)))) ps. laita hiukset korkeelle ponnarille tekisi susta paljon ryhdikkäämmän ja näyttävämmän näköisen.

  3. Näin täysin objektiivisesti ajatellen petyin kyllä teidän sarjan finaalikuusikon järjestykseen. Yksi tytöistä on kerta kaikkiaan löysässä kunnossa muihin verrattuna ja lihaksikkaampaakin naista löytyy rivistä. Taas herää väkisinkin kysymys, ratkaiseeko sijoituksessa Instagram-seuraajien määrä, tuomaristossa istuvat tutut vai mikä…
    En halua kuulostaa ilkeältä, mutta mun mielestä tässä on tapahtunut oikeusmurha!
    Joka tapauksessa onnea hienosta sijoituksesta!! 🙂

    • ”Kilpailu on tarkoitettu itseään kunnossa pitäville naisille, joilla on terveelliset elämäntavat. Kilpailijoilla ei saa olla suuret lihakset eikä lihaserottuvuutta. Kehon pitää olla urheilullisen ja terveen näköinen. Ylä- ja alakehon pitää olla oikeassa suhteessa toisiinsa nähden ja arvostelussa otetaan huomioon myös kasvot ja hiukset.” <– Irmeli, olethan tutustunut bikinifitneksen sääntöihin ja "lajikriteereihin".

      Onnittelut mahtavasta sijoituksesta, Pauliina ja tsemppiä Lahteen! ☺️ Olen samaa mieltä edeltävien kommentoijien kanssa tosta tukasta. Jos ponnarin kokeilu ei tunnu täysin vieraalta niin omaan silmääni voisi näyttää oikein hyvältä!

  4. ”Kilpailu on tarkoitettu itseään kunnossa pitäville naisille, joilla on terveelliset elämäntavat. Kilpailijoilla ei saa olla suuret lihakset eikä lihaserottuvuutta. Kehon pitää olla urheilullisen ja terveen näköinen. Ylä- ja alakehon pitää olla oikeassa suhteessa toisiinsa nähden ja arvostelussa otetaan huomioon myös kasvot ja hiukset.”

    Jos on löysä perse niin ei kuulu top3 jos muilla hanuri kunnossa.

    • No itse en havainnut ainuttakaan löysää persettä, mutta toki itsekin olen sitä mieltä, että Pauliinalla oli tässä omassa sarjassaan ehdottomasti paras takapose. Irmeli vaan mainitsi lihaksikkaampaakin naista löytyneen rivistä niin siihen vaan vastasin, että sehän nyt ei itsessään ole bikinin tarkoitus.

      Omana pointtina oli ottaa esille myös muut seikat vaikuttavan arvioinnissa, etten nyt ihan oikeusmurhasta sentään puhuisi 😀 Toki, jos itsellä päätösvalta olisi niin varmasti järjestys olisi eri. Kyse on kuitenkin vain parin pisteen erosta niin Pauliinalla on kaikki edellytykset viedä potti kotiin parin viikon päästä Lahdessa 🙂 Tolla kropalla, onnistuneella lookilla ja Pauliinan omistautuneisuudella tuskin kovin kauas kärjestä tullaan jäämään, jollei jotain suuria ihmeitä tapahdu.

      P.s Kun vertaa toissakeväiseen niin suorastaan sädehdit lavalla. Hymy on jotenkin aito ja susta huomaa, että todellakin annat parastasi 🙂

  5. Siis herran jumala miten täydellisen pyöreä persikka sulla on 👌😛🍑

  6. Minustakin lookkiin pitäisi saada siisteyttä tai ns ryhdikkyyttä… Kiharat ovat vähän sotkuisen näköiset .. Tulet olemaan kärkikahinoissa NFEssä, mutta harkitse korkeaa ponnaria tai kiillotettua piikki suoraa tukkaa. 🙂 Upea takapose, säteilyt lavalla !

  7. Noi kiharat ei oo ehkä imartelevimmat 😛 sulle sopis ihan suorat hiukset tai hiukset ponnarille 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta