Säästöliekki – syy miksi et laihdu

Mä oon lisännyt tähän mennessä 300 kaloria mun ruokavalioon dieetin jälkeen ja tänään kun kävin vaa’alla niin mun paino on tippunut kilon yhdessä viikossa! 

Täytyy sanoa, että ehkä hieman järkytyin vaa’alla tänään aamulla näkyvää lukua. Onhan se ihan selvä homma, että näillä mun liikuntamäärillä ja jonkin verran lihasmassaa kerryttäneellä kropalla päivittäinen kulutus pyörii vähintäänkin siellä 2000 paremmalla puolella. 

Musta tuli tosiaan itse itseni valmentaja kisojen jälkeen ja viikko sitten pistin ruokavalion kuntoon ja lisäsin dieettikaloreihin noin 300 kaloria lisää. Aion nostaa kaloreita pikkuhiljaa kohti sitä mun optimaalista kulutusta, kuitenkin niin, että painon ei tarvitse enää nousta kiloa tai kahta enempää. Puhutaan siis todella maltillisista lisäyksistä viikko tasolla. 

Säästöliekki

Faktahan on se, että mun kisakunto oli kirein, mitä se on koskaan ollut. Mun dieetti kesti yhteensä 24 viikkoa ja todennäköisesti rasvaprosentti on ollut kisoissa jossain 10 paikkeilla, verraten edellisten kilpailujen todettuihin rasvaprosenttilukemiin.

Varsinkin alhaiseen rasvaprosenttiin mentäessä keho pyrkii tasapainotilaan, eli se koittaa kaikkensa pitää kiinni niistä viimeisistä rasvoista, mitä sillä on. Keho mukautuu sen hetkiseen kulutukseen ja dieetin pitkään jatkuessa energiankulutus jää alhaiselle tasolle.

Dieetillä perusaineenvaihdunta hidastuu ja silloin onkin tärkeää, että ruokavaliossa on tarpeeksi niitä kaloreita, joista laskeutua alemmas ja että aineenvaihduntaa vilkastutetaan esimerkiksi suunnitelluilla ja oikeaoppisilla tankkauspäivillä. 

Dieetti laskee kylläisyyshormoni leptiinin määrää kehossa, joka saa aikaan kovan nälän tunteen ja joka laskee entisestään alhaista energiankulutusta. Dieetti vaikuttaa myös kilpirauhashormonin tasoihin sekä nostaa stressihormonin, eli kortisolin tasoja kehossa. Jos tähän yhtälöön yhdistetään runsas syöminen heti pitkän kisadieetin jälkeen, on varmaa, että pullahdetaan ja nopeasti. Keho hyödyntää silloin kaiken mahdollisen rasvan, jota se saa. 

Säästöliekki

Myös mun ruokahalu oli kisojen jälkeen jäätävä, joka on ihan normaalia. Hassua kyllä, mutta tuota nälkää ei enää ole. Ei ainakaan ennen tätä viikkoa. Olen varsinkin nyt tässä loppuviikosta tuntenut nälkää ruokailujen välillä. 

Mitä kalorien lisäys, yhden kilon painon lasku ja nälkä sitten oikein tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että nämä kalorit, joita tällä hetkellä syön, ovat mun kropan kulutukselle vielä dieettikaloreita. Onneksi osaan myös itse arvioida näitä juttuja, koska jos rehellisesti nyt puhun, niin en ihmettele, miksi moni pilaa oman aineenvaihduntansa kisadieettien seurauksena.

Kyllähän se kroppa kireäksi saadaan, mutta mun mielestä asioita pitäisi lähestyä aina terveys edellä.

Mä oon sitä mieltä, että jos dieetti täytyy onnistuakseen toteuttaa syömällä se 1200-1500 kaloria, niin silloin ei pitäisi lähteä dieetille ollenkaan.

Keho ollaan ajettu silloin säästöliekille, jonka elvyttäminen saattaa olla oikeasti jopa mahdotonta. Suurimmalla osalla aineenvaihdunta palautuu ennalleen normaalisti ja varsinkin, jos kehityskaudelle palaaminen toteutetaan järkevällä tavalla. 

Laskureiden mukaan mun päivittäinen kulutus on siellä noin 2500 kalorissa. Sinne on vielä matkaa, mutta tämä viikko kertoi mulle sen, että mun kroppa tarvitsee selkeästi enemmän kaloreita.

Tätä, mitä nyt teen, kutsutaan metabolisen kapasiteetin kasvattamiseksi. Keho on tarkoitus saada toimimaan ja kuluttamaan yhä enemmän kaloreita ilman, että turhaa rasvaa kertyy. Rasvan pieneltä kertymiseltä ei voi koskaan välttyä ja se on välttämätöntä lihaksen kasvulle. Tarkoitus ei ole kuitenkaan kerryttä ympärille mitään pelastusrengasta, vaan kasvattaa lihasmassaa ja pysyä silti urheilullisena. 

Mullahan aineenvaihdunta toimi ihan dieetin loppuun asti, joten säästöliekistä ei voida mun kohdalla puhua. Toki energiankulutus on alhaisempi, kuin ennen dieetin aloitusta, mutta tämä kalorien lisäys ja siitä seurannut painon lasku kertoo, että aineenvaihdunta toimii ja on positiivista, että voin alkaa lisätä kaloreita viikko viikolta. Lisättyjen kalorien ansiosta pystyn treenaamaan koko ajan kovempaa ja sitä myötä myös kehittymään ennen seuraavan dieetin aloitusta. 

Säästöliekki on yksi yleisimmistä syistä laihdutuksen epäonnistumiseen

Säästöliekillä rasva ei enää pala, vaikka ruoan tai liikunnan määrää lisättäisiin. Monen painonpudotus kaatuu juuri tähän. Usein, kun kaloreita aletaan lisäämään, alkaa myös paino tippua itsestään. Vähän niin kuin mulle kävi. Ja monelle mun asiakkaalle. Laihdutus kannattaa aina toteuttaa järkevästi, jollei halua pudotettuja kiloja takaisin korkojen kanssa. 

Mulla on nyt tavoitteena kasvattaa mun metabolista kapasiteettia pitkäjänteisesti ja aion lähteä seuraavalle dieetille vasta sitten, kun olen saanut nostettua mun oman kulutuksen tasolle.

Tässä tullaan siihen, mikä erottaa mut monista muista kilpailijoista, itseäni mitenkään korokkeelle nostamatta. Totinen fakta nyt vain on, että hyvin usein ravintopuoleen ei keskitytä urheilijan metaboliikkaa ja myös tulevaisuutta ajatellen. Kilpailu-ura ei voi olla kovin pitkä, jos dieetille lähdetään aina vain alhaisimmista kaloreista.

Mulle terveys merkitsee niin paljon, että mä en suostuisi tekemään tätä hommaa, jos joutuisin laittamaan mun menestyksen ja terveyden vaakakuppiin ja valitsemaan niistä kahdesta. 

 

pauliinafitworld

Yksi vastaus artikkeliin “Säästöliekki – syy miksi et laihdu”

  1. Hyvä kirjoitus ja tärkeä aihe! Dieetti ei saa jäädä päälle, se tuhoaa terveyden. On tärkeää palata mahdollisimman runsaaseen ruokavalioon.

    Mie oon dieettaillut sellaisella naurettavalla minikaloridieetillä yhdesti ja sen jälkeen vain vähän siistimällä ruokkista. Olen ollut koko ajan 3-5kg kisapainosta, eikä pullahtamisia tai dieettien päällejääntejä ole tapahtunut. Kilpailukausien välissä olen nostanut kalorit noin 3500 kcal/päivä eikä dieetillä ole tuon ekan kokeilun jälkeen menty alle 1700kcal ja sekin vain syklityksessä yksi/kaksi pvä viikossa.

    Viimeisin dieetti kesti vain 4vko, pudotettuja kiloja tuskin oli kolmea enempää mutta rasva% tipahti juuri sopivasti kasiin. Dieetin jälkeen palauduin lähtöpisteeseen ruokamääriä viikoittain nostellen viidessä viikossa ja tämä on normaali tilani, jossa kestää syödä reippaasti ja herkutella silloin kun huvittaa.

    Kahdella viimeisimmällä kiristelyllä kuten myöskään offilla mikään ei mene puntarin kautta. En puntaroi itseäni enkä ruokia. Rennolla meiningillä voi mielestäni kilpailla. Ei tästä vaikeaa tarvitse tehdä 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta