Milloin musta tuli niin vakava?

Puhuimme toissapäivänä hyvän ystäväni kanssa siitä, miten olen vuosien saatossa muuttunut ja miten se näkyy esimerkiksi kuvissa, joita olen someen lisännyt. Mä kun en halua esittää mitään muuta, kuin olen, niin tunnistan myös kuvista hyvin eri elämänvaiheeni. 

Pistin merkille sen, että esimerkiksi kahden vuoden takaiseen minääni olen muuttunut hiukan vakavammaksi. Osaltaan se johtuu varmasti aikuistumisesta ja tietyistä kipeistä asioista, joita olen näiden kahden vuoden aikana käynyt läpi, mutta tuossa vakavuudessa on myös jotain sellaista, josta en pidä.

Henkinen kasvu

 

Olen luonteeltani todella iloinen ja positiivinen ihminen ja olen yrittänyt tuoda sitä puolta esiin täällä blogissa. Olen siitä kuullutkin lukijoilta positiivista palautetta.

On ehkä helpompaa viestittää sitä näin kirjoittaen, kun esimerkiksi täydellisiksi viilatuissa Instagram -kuvissa. Täällä blogissa pääsee ehkä jollain tasolla mun pään sisään ja sitä kautta pystyy samaistumaan muhun. 

Ovatko  liian monet velvollisuudet ja suorittaminen saaneet pienen osan siitä lapsenomaisesta naiiviudesta katoamaan? Olenko painanut menemään miettimättä omaa hyvinvointiani ja siinä samalla kadottanut osan itsestäni, sen osan, josta niin pidin itsessäni? 

Nyt on todella aikalisän paikka ja vuoden vaihtuminen tuo hyvän tilaisuuden pohtia, millaiseksi ihmiseksi haluan oikeasti kasvaa.

Henkinen kasvu

Tiedän, että näin en halua jatkaa. En voi unohtaa itseäni ja ehkä olisi hyvä opetella hiukan armollisuutta myös itseään kohtaan.

Olen aina ollut täydellisyyden tavoittelija, joka vaatii itseltään toisinaan liikaa. Toisaalta tämä piirre saa saavuttamaan hienoja asioita, enkä luovuta ensimmäiseen vastoinkäymiseen.

Kaipaan kuitenkin elämään enemmän tasapainoa. Enemmän asioita, joita teen vapaaehtoisesti, eikä vain siksi, että niin kuuluu tehdä. 

Tämä tutkimusmatka itseeni tulee varmasti jatkumaan vahvana ensi vuonna ja se jääkin nähtäväksi, että mihin matka mut johdattaa.

Mun suurin pelko on se, että jonakin vuonna havahdun siihen, että olen jämähtänyt omien ajatusteni kanssa paikoilleni. Olen joutunut olemaan jonkin verran tekemisissä katkeroituneiden ihmisten kanssa ja se myrkky, jota tälläiset ihmiset levittävät ympärilleen, ei ole mukavaa katseltavaa.

Haluan pysyä avoimena muutokselle ja uusille ajatuksille.

Näen henkisen kehityksen vähän kuin yritysmaailmassa näkyvänä paikoillaan polkemisena. Moni yritys hyötyy siitä, kun joku antaa ulkopuolista näkökulmaa ja saa näin pohtimaan kriittisesti omia totuttuja ajattelutapoja tai toimintoja. Moni yritys lähtee aivan uuteen nousuun, kun on valmis kuuntelemaan avoimesti myös muiden ideoita.  Mä haluan olla omassa elämässäni tälläinen avoin ihminen ja oppia jatkuvasti uutta. Onneksi tämä mun sisäinen maailma haluaa säännöllisin väliajoin kyseenalaistaa mut itseni ja koko ulkopuolisen maailman. 

Henkinen kasvu

Toivon siis ensi vuodelta enemmän asioita, joista nauttia. Haluan oppia jarruttamaan ennen kuin on liian myöhäistä. Haluan oppia lisää maailmasta ja eri kulttuureista. Sen vuoksi toivonkin, että tammikuun Thaimaan matka ei jää ainoaksi ulkomaan matkaksi ensi vuonna. Jos joku, niin matkustelu avartaa maailmankuvaa varmaan tehokkaammin, kuin mikään muu asia maailmassa. Aion jatkaa niiden asioiden etsimistä, joista saan henkisesti paljon ja jotka tekevät mut onnelliseksi. Keskittyköön ensi vuosi siis henkiseen kasvuun, eikä niinkään uusien asioiden saavuttamiseen. Uskon, että oikeat asiat tulevat luokse, kun olen onnellinen itseni kanssa. 

Ihanaa uuden vuoden iltaa kaikille tänään <3 Me aiotaan juhlistaa uutta vuotta kuohuvalla, koska tämä vuosi on kaikin puolin juhlimisen arvoinen. 

Lue edellisestä postauksesta mitkä olivat mun viime vuoden kohokohdat: Vuoden 2016 kohokohdat

 

 

pauliinafitworld

2 vastausta artikkeliin “Milloin musta tuli niin vakava?”

  1. Täällä ilmoittautuu myös yksi täydellisyyteen tavoittelija, perfektionisti, voin siis samaistua suhun paljon. Sen piirteen omaavana ihmisenä on välillä ollut ihanälyttömän vaikeaa elää ja muutenkin tulla toimeen itsensä kanssa. Se osittain jopa sairastutti itseäni muutama vuosi sitten ja oikeastaan vieläkin olen toipumassa tästä ja opettelen taas rakastamaan itseäni.
    Tsemppiä sulle ja ihana blogi sulla muuten! olen seuraillut jo pidemmän aikaa 🙂

    multa löytyy kanssa hyvinvointiin painottuvaa blogia, suosituimmat postaukset on ollu otsikoilla ” tarina tytöstä joka hukkasi itsensä” ja ”mä en riitä itselleni”, saa käydä kurkkimassa jos kiinnostaa 🙂

    Mun blogissa uutta reseptiä puolukka-pipari-glögi raakakakusta ! <3

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2016/12/herkullisin-puolukka-raakakakku.html

    Ihanaa uutta vuotta! <3

  2. Erittäin hyvä kirjoitus! Vaikka välillä olen sun kanssa rajustikin eri mieltä, niin tää on asia mikä kosketti. Olen nimittäin pohtinut tätä samaa asiaa omalla kohdallani. Mun mielestä nauru kuuluu elämään, ja erityisesti huumorintajuisten ihmisten seurassa muistan kuinka ihanaa on nauraa ihan kunnolla. Ja huom. huumorintajuisia eivät ole kaikki, vaan minusta niitä ovat he jotka löytävät monista asioista ja tilanteista komiikkaa, mitä useimmat muut eivät löydä. Nauru ja ilo tavallaan palauttaa meidät siihen luonnolliseen yhteyteen; pieniä lapsia katsomalla usein huomaa MILLAISTA on elämästä nauttiminen. Heidän ilonsa on vilpitöntä ja lapset myös nauravat paljon. Ja ei, en ole erityisen lapsirakas mutta mielestäni tässä asiassa lapset ovat viisaampia.

    Itsekin liikun paljon ja mietin usein että suoritanko liikuntaa. Että jos osaisinkin relata ja nauttia elämästä enemmän sen sijaan että pohtisin lihonko tai lösähtääkö fyysinen habitus jos sali/lenkki jää väliin silloin tällöin.. Ehkä sitä naurua tulisi omaan elämään lisää.

    Mulla on ollut toi ajatus jo pitkään vallalla, mutta varsinainen uudenvuoden lupaus on olla juomatta limsoja, minkäänlaisia, sillä olen niihin koukuttunut jotenkin salakavalasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta