Irtisanoin itseni päivätyöstä

Nyt sen sitten tein, nimittäin irtisanoin itseni päivätyöstä.

Jotenkin olin ajatellut, että miettisin päätöstä vielä pitkään ja hartaasti, mutta ymmärsin, että päätös on kypsynyt mielessä jo monia kuukausia ja odottanut vain toteutustaan.

Olen kuunnellut omia ajatuksiani pitkään ja yrittänyt saada kiinni siitä punaisesta langasta, että mikä on se mun juttu. Mikä on se asia, jolle haluan antaa kaiken energiani kaikkien niiden lukuisten asioiden keskellä, joiden parissa teen töitä päivittäin?

Vuoden 2016 lopussa päätin, että en voi tehdä kymmentä asiaa samaan aikaan palamatta loppuun. Aloin pikkuhiljaa karsia asioita, jotka veivät liikaa energiaa ja olo helpotti hiukan.

En kuitenkaan tuntenut vieläkään olevani tasapainossa ja aloin punnita elämässäni olevia asioita ja pohtia niiden merkitystä itselleni. Ymmärsin, että elämässäni on aivan liikaa asioita, jotka eivät ensinnäkään johda mihinkään ja jotka eivät mua syvällä sisimmässä kiinnosta. Olen tunnollinen ihminen ja teen työni aina hyvin. Ymmärsin kuitenkin, että toiselle työskentely itselleni merkityksettömässä tehtävässä vie aivan liikaa energiaa. Ymmärsin, että energiani on käytössä huonolla tavalla.

kokopäiväiseksi yrittäjäksi

Olen elänyt pienessä vankilassa ajatuksieni kanssa. Olen ehkä mennyt liikaa sen mukaan, mitä joku toinen haluaa elämältäni. Olen ymmärtänyt, että sillä ei ole mitään merkitystä, mitä joku toinen ajattelee tai haluaa. Ainoastaan sillä on, että olen onnellinen ja teen asioita, jotka tuottavat mulle mielihyvää ja joiden tekemisestä saan lisää energiaa. Liian moni turtuu siihen ajatukseen, että joitakin asioita on pakko tehdä. Totuus kun on, että jokainen voi tehdä elämästään aivan oman näköisensä.

Mulla on tapana ajatella, että unelmat ovat tehty toteutettaviksi. Olen sitä mieltä, että jos keskittää ajatustyötä tiettyyn asiaan, alat automaattisesti tehdä asioita sen eteen, ja lopulta se toteutuu. Selasin viikonloppuna vanhoja postauksia vuoden, kahden takaa ja olin jo silloin kirjoittanut ääneen ajatuksia siitä, että haluan joku päivä toimia valmentajana kokopäiväisesti ja auttaa ihmisiä pääsemään tavoitteisiin. Ja piru vie, nyt olen siinä tilanteessa!

Siirryn siis maaliskuun lopussa täysin oman yritykseni pariin. Nettisivut ovat työn alla ja avautuvat kevään aikana. Luvassa on jotain erilaista ja pyörin vain tuolillani ajatuksesta, että kohta pääsen paljastamaan sen, minkä eteen olen tehnyt töitä vuoden ajan.

En ole ikinä tehnyt näin, että olen niin sanotusti hypännyt tyhjän päälle. Olen ollut työelämässä niin kauan, kuin muistan, joten muutos tulee olemaan suuri.

Olen tällä hetkellä ilon ja pelon sekaisin tuntein. Nyt todella ymmärrän, miksi muutos pelottaa meitä. Siihen liittyy niin paljon pelkoa ja epävarmuutta, että moni ei halua käydä läpi niitä tunteita.

Saman huomaa ihmisissä, jotka ovat tekemässä elämäntapamuutosta. Muutos pelottaa ja tuntuu helpommalta jättää koko homma tekemättä. Moni pelkää sosiaalista painetta ja usein kuulee myös, miten lähipiiri ei ole innoissaan muutoksesta. Se, että joku pystyy muutokseen, herättää pelkoa ja myös arvostusta.

Voin kuitenkin luvata, että kun jaksaa pahimman vaiheen yli, niin se palkitsee lopulta. Siitä kertoo useiden asiakkaideni onnellisuutta huokuvat viestit, kun muutos etenee ja tuloksia näkyy. On niin ihanaa elää niitä tunteita mun asiakkaiden kanssa yhä uudelleen ja uudelleen. En osaa edes sanoin kuvailla, että miten onnelliseksi tulen muiden onnesta.

yrittajaksi kokopaivaisesti

Mä olen todella kiitollinen monelle ihmisille, jotka ovat olleet mukana auttamassa mua alkuun oman yrityksen ja brändin kanssa. Niin moni on uskonut muhun ja kehoittanut menemään eteenpäin, vaikka alkuvaiheessa kokonaiskuva näytti isolta ja suurelta möykyltä. Pikkuhiljaa kaikki on kirkastunut ja mulla on selkeä visio siitä, mihin suuntaan haluan lähteä.

Sisälläni on tapahtunut jotain ja olen niin onnellinen siitä, että vihdoinkin uskallan lähteä tavoittelemaan omia unelmia. Uskallan tehdä niitä asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi ja sanon sen ylpeänä ääneen. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa niin kuin myös tällä asialla. Tämä matka on vasta alussa ja aion hypätä sen aaltojen kyytiin ja nauttia matkasta!

Jos huulten muotoilu kiinnostaa, lue edellinen postaus: Kauneusrutiini: huulten muotoilu