Juuson onnistunut elämäntapamuutos

Tänään blogissani on vieraskynässä asiakkaani Juuso, joka onnistui upeasti muutoksessa kanssani. 

Kuka?

Juuso Parkkila, 30v.

Harrastukset: jääkiekko, kuntosali, lenkkeily, sulkapallo, golf.. Mikä tahansa liikuntamuoto

30 -vuotiaana elämänsä kunnossa

Pelasin jääkiekkoa tosissani 20 ikävuoteen asti, jonka jälkeen jatkoin kuntosalin parissa. Muitakin lajeja tulee edelleen harrastettua, kuin myös jääkiekkoakin, mutta kuntosalista on tullut ”se juttu”. Tässä on tullut 10 vuotta liikuttua omien mieltymysten mukaan.

Olen tehnyt salilla oikeastaan vain sitä mikä tuntuu omasta mielestä oikealta, minkä johdosta olen tehnyt aivan liian pitkään samalla, vanhalla ja turvallisella ohjelmalla. Kuntoilun ohessa olen yrittänyt keskittyä myös ruokavalioon ja olen omasta mielestäni ”syönyt oikein”.

Siitä huolimatta, en ole tämän 10v aikana koskaan ollut täysin tyytyväinen vartalooni.. Noh, kuka nyt olisikaan tyytyväinen, mutta tarkoitan enemmänkin sitä, että olen aina hieman ihmetellyt, että vaikka liikun niin paljon ja syön aika hyvin, niin silti vyötäröllä on ylimääräistä. Samaan aikaan sosiaalinen media on täynnä kuvia ihmisistä, jotka ovat tiputtaneet puolessa vuodessa X-määrän kiloja ja ovat ihan tip-top kunnossa.

Olen aina ajatellut, että se ei ole mahdollista. Ihmiset muokkaavat vaan omia kuviaan jne. Olen tavallaan piiloutunut tuon syyn taakse, että tuollainen muutos ei oikeasti ole mahdollista saavuttaa, ja näin ollen tyytynyt ulkonäkööni.

Vuosi 2016 oli se vuosi kun kesällä minulle iski 30v mittariin. Tämä oli ehkä se käänteen tekevin asia tässä minun jutussani, minun muutoksessani.

Päätin että haluan edes kerran elämässä olla ”hyvässä kunnossa” ja katsoa mihin minusta oikein on. Ei enää tekosyitä, vaan kokeillaan, jotta ei sitten tarvitse myöhemmin jossitella.

Oikean valmentajan löytäminen oli ensimmäinen askel

En tuntenut Pauliinaa entuudestaan ja oikeastaan tämä yhteistyö on täysin sattumaa, josta voidaan kiittää sosiaalista mediaa.

Kun olin tehnyt päätöksen oman pt:n hankkimisesta, nousi esiin ongelma: Mistä löytää juuri oikea pt minulle, tämän kaiken fitnessbuumin keskellä? Tuntuu, että salilla jossa itse käyn, on vähän väliä uusi ryhmä opiskelemassa pt-valmentajaksi. Näin ollen on todella haastavaa löytää itsellensä sopiva valmentaja, kun niitä pulpahtaa esille kuin sieniä sateella.

Pauliinaan törmäsin jotenkin Instagramissa ja huomasin hänen kiinnostuksensa treenaamiseen ja personal trainer -opintoihin jonka johdosta aloin seuraamaan häntä somessa. En kuitenkaan heti tiedustellut valmennuksesta vaan päätin ensiksi seurata, että millainen ihminen on oikein kyseessä.

Kesti varmaan 2kk ennen kuin laitoin hänelle ensimmäisen viestin. Siinäkään ei ollut mitään muuta kuin, että tiedustelin Prismasta käsin, että mitä tälle parsakaalille voi tehdä, jos sellaisen laittaa ostoskoriin 🙂

Noin kuukautta myöhemmin tiedustelin Pauliinalta niin kiinnostusta, kuin myös hintoja valmennukselle.

Olen aina halunnut tukea hieman pienempiä toimijoita, koska siten saan varmasti innokkaan ja yksilöllisen valmennuksen. Lisäksi, miten nuori yrittäjä voi koskaan kehittyä jos hänelle ei koskaan uskalleta antaa mahdollisuutta? Ajattelin, että tämä olisi hyvä projekti molemmille, itse saisin elämäntapamuutoksen ja valmentaja saisi kokemusta myös miesten valmentamisesta.

Pienin askelin liikkeelle

Aluksi olin sitä mieltä, että ottaisin vain ruokavalion. Halusin katsoa, että syönkö oikeasti oikein ja ajattelin samalla, että osaan kyllä treenata, turha sitä on miettiä. Sitten muistutin itseäni, että lupasin itselleni, että ei enää oikoteitä, joten päätin ottaa ruokavalion rinnalle myös treeniohjelman. 

Ymmärrän, että niille, jotka eivät ole tottuneet treenaamaan, ruokavalion ja treeniohjelman ottaminen on tosi iso muutos ja varmasti iso kakku suoritettavaksi. Itselläni on jo sen verran salitaustaa, että salille lähteminen tai yleensäkin harjoitteleminen ei ollut minkäänlainen ongelma. Näin oli helppo ottaa uutena asiana ruokavalio ja vain päivittää treenaaminen oikeanlaiseksi.

Kerroin Pauliinalle, että haluaisin polttaa rasvaa, jonka pohjalta sovimme, että otamme alkuun noin 3 kuukauden projektin. Tämä oli hyvä minulle koska ajallisesti se ei olisi liian pitkä ja ymmärsin myös, että tuon ajan jälkeen on hyvä jo tehdä muutoksia ettei kroppa totu liikaa, tarvitaan uusia ärsykkeitä.

Muutos polkaistiin käyntiin elokuun lopussa 2016

Treeniohjelma koostui oikeastaan vain salitreeneistä sekä niiden yhteydessä olevista aerobisista.

Harrastan jääkiekkoa 2 kertaa viikossa, joten pystyin niillä korvaamaan HIIT treenit. Tämä oli iso asia minulle koska jääkiekko on aina ollut ja tulee aina olemaan se rakkain liikuntamuoto. Siksi oli hienoa, että kaikki tämä pystyttiin rakentamaan sen ympärille eli otettiin asiakkaan toiveet huomioon.

Salitreenejä oli 4 kpl viikossa joten kaiken kaikkiaan treenejä tuli 6 kpl viikossa. Ihan joka viikko en pystynyt tätä määrää suorittamaan liikkuvan työni johdosta, mutta eihän tässä mihinkään fitnesskisoihin oltukaan treenaamassa, joten en siitä ottanut liiemmin stressiä.

Alku tuntui hankalalta

Ensimmäiset muutamat viikot olivat vaikeita koska tuloksia ei näkynyt. Eikä sekään helpottanut asiaa, kun mieli huusi, että missä ne perinteiset viikonloppukarkit ovat?

Kahden ensimmäisen viikon jälkeen, paino lähti putoamaan 0,5 kg viikko tahdilla ja oli mukava huomata, että samalla lihasmassaa saatiin kasvatettua. Onkin hyvä muistaa, että ei saa pelkästään tuijottaa sitä lukua vaa’alla vaan pitää myös osata katsoa sitä omaa peilikuvaa.

Alunperin päätin, että projekti kestäisi 3kk. Maaliviiva olisi marraskuun lopulla. Kun projekti saavutti marraskuun puolivälin, huomasin, että jouluun olisi matkaa vain 1kk. Päätin jatkaa projektia vielä kuukauden. Ajattelin, että kuinka hienoa olisi lopettaa projekti jouluun. Miten mahtava olisi istua joulupöytään kun saisi ensimmäistä kertaa herkutella, voittajafiiliksellä!

Epämukavuusalueella oleminen kannatti

Ensimmäiset 3 kuukautta olivat menneet yllättävän helposti, kroppa reagoin hyvin, palautui sekä koko ajan oli energinen fiilis niin fyysisesti kuin henkisesti. Viikolla 13 alkoivat ongelmat. Silloin tuntui, että energia oli ihan lopussa.

En jaksanut muuta kuin tehdä työni, käydä salilla ja muuten vaan makasin sängyssä, tekemättä mitään. Mietin että nytkö kroppa antaa periksi ja alkaa lyömään vastaan. Sinnittelin viikon väkisin lävitse ja yritin levätä mahdollisimman paljon. Tämä auttoi, energiat palautuivat, jonka kautta myös pääkoppa oli jälleen valmis loppurutistukseen.

Viikko 14 olikin jälleen normaali ja homma kulki, niin kuin aiemmin. Lopulta koitti joulu ja pääsin maaliin asti. Projekti kesti yhteensä 16 viikkoa. Siinä ajassa painoa tippui noin 8 kiloa. Ei kuulosta paljolta, mutta lähtöpainon ollessa 83 kiloa siitä ei oikein 15-20 kiloa oteta pois tai muuten olisin ollut vain luuta ja nahkaa! 

Liikkuva työni toi valtavasti haasteita erityisesti ruokavalion suhteen, aina ei vain voinut ottaa omia eväitä mukaan. Silloin vain piti pyrkiä syömään mahdollisimman oikein.

Oli myös niitä kertoja kun olin katsomassa Jokerien KHL peliä ja ihmiset vieressä söivät Pizza Hutin ”herkkusliceja”. Kyllä ihmiset vähän katsoivat kun kysyin, että onko pöydässä tilaa ja kaivoin repustani kylmän kana/riisi/kasvis ruuan ja aloin syömään. Eikä ihmiset varmaankaan arvostaneet elokuvateatterissa kun avaan samanlaiset eväsrasian kesken elokuvan. Ei se parsakaalin tuoksu niin mahtava ole 🙂 

Muutoksen jälkeen

Saimme aikaan erittäin hyviä tuloksia, joihin olen todella tyytyväinen. 4 kuukautta on lyhyt aika, eli ei kannata verrata loppukuvaani niihin miehiin jotka nousevat kisalavoille ja ovat sen eteen treenanneet vuosia. 

lihasmassan kasvatus
Projektin loppuvaiheessa

lihasmassan kasvatus

Paino -ja ulkonäkömuutoksen lisäksi olen paljon energisempi. Jaksan touhuta aiempaa enemmän ja olen energisempi myös henkisesti. 

Henkisen hyvinvoinnin muutokset ovat vähintään yhtä tärkeitä elleivät jopa tärkeämpiä, kuin ne ulkoiset muutokset, joka on hyvä muistaa tämän ”selfie” – aikakauden aikana.

Myös ihoni voi paljon paremmin. Uskon,että tämä ei ollut minulle pelkästään projekti vaan muutos uuteen, terveellisempään elämäntapaan.

Tulen jatkossa herkuttelemaan enkä väitä että minun ruokavalioni on se terveellisin tai oikein tapa syödä mutta ainakin elämäntapani ovat aiempaa paljon terveellisemmät.

Kirjoitan tätä kirjoitusta Munchenin lentokentällä sen jälkeen kun olen ensin juossut 15 minuuttia, kädet täynnä tavaraa, hikihatussa lentokentän toiselle puolelle ehtiäkseni jatkolennolle ja sitä kautta omaan kiekkopeliin. Noh, lento missattiin 5 minuutilla. Oli kuitenkin hienoa huomata, miten jaksoin painaa koko lentokentän läpi, juosta monet eri rappuset ja vaikka hiki virtasi niin keuhkot eivät haljenneet! 🙂 

Kyllä, ketutti niin maan perkuleesti kun pääsin tiskille vain huomatakseni että siellä ei ole enää henkilökuntaa vaikka kone oli vielä paikoillaan.

Lähde rohkeasti kohti tuntematonta ja se palkitaan

Tätä voi verrata muihinkin elämän osa-alueisiin, mutta kun tässä on ollut kyse kuntoilusta ja elämäntaparemontista niin ihan samanlailla siinäkin, tulee yritettyä kovasti, laitettua itsensä likoon ja silti aina sitä palkintoa ei heti tule.

Kuitenkin jos uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askeleen, mennä kohti tuntematonta ja vaikka aluksi se tuntuukin oudolta, ehkä jopa epämiellyttävältä niin voin oman kokemukseni pohjalta luvata, että kun annat sille mahdollisuuden, et päästä siitä enää irti vaan uusi, terveellinen elämäntapa vie sinut mukanasi.

Ja aivan kuten nyt, palkinto lentokenttäjuoksusta ei tullut heti, ei tule myöskään kuntoilussa, mutta uskon vahvasti siihen, että 50 -vuotias Juuso kiittää vielä sen 30 vuotiaan Juuson ratkaisua muuttaa elämäänsä, koska nyt 50v Juuso jaksaa edelleen liikkua ja nauttia elämästä!

lihasmassaa miehelle

Nälkä kasvaa syödessä

Nyt kun syksyn suorituksesta on annettu itselleen palkinto ja oltu 1 viikko Itävallassa lomailemassa, SHOPPAILUA (ensimmäiseen 2 päivään 16h :D), rentoutumassa, laskettelemassa ja annettu pääkopalle happea, on kiva ottaa Pauliinan kanssa seuraava steppi ja aloittaa uusi projekti.

Kevään projektiani voi seurata snapchat:ssä @teme1986, jossa näkee hieman enemmän päivittäistä menoa tai sitten Instagramissa 19teme86 johon myös yritän kuvia laitella. Molempien kanavien kautta voi lähetellä kysymyksiä.

Toivottavasti Pauliina antaa joskus uudestaan mahdollisuuden kirjoittaa myös tänne 🙂 Erittäin iso kiitos tästä, mukava kokemus ja kiva purkaa omia tuntoja.

Ja vielä sen verran, että kuten aiemmin sanoin, en tunne Pauliinaa entuudestaan joten tämä ei ole mikään maksettu mainos. Voin sydämeni pohjasta suositella Pauliinaa valmentajaksi kenelle tahansa. Ei pelkästään se että hänen suunnittelemat ohjelmat toivat aikaan tuloksia vaan myös se että hän on valmentajana kannustava, osallistuva, lämmin ja sosiaalinen.

 

Vinkkini muutoksen onnistumiseen

-Ota projekti viikko kerrallaan. Ajatus esimerkiksi 6 kuukaudesta voi lannistaa.

-Jos et noudata ohjeita, on ihan sama vaikka ohjelman tekisi 10 Bull Mentulaa.

-Jos elät parisuhteessa, keskustele toisen puoliskon kanssa ennen projektia, jotta hän ymmärtää että tämä projektin on vain sinulle ja jotta se onnistuu, sinun tulee olla hieman itsekäs

-Ensimmäisten viikkojen jälkeen kaikki helpottuu

-Älä stressaa painosta vaikka se ei heti putoa, se tulee putoamaan kun noudatat ohjeita, trust me. Nimimerkillä: sähköposti avautuminen siitä, että miksi 2 viikossa ei näy isoja harppauksia 😀

-Ota itsestäsi kuva joka viikko, mielellään samasta asennosta, jotta näet myöhemmin miten kehitystä on tapahtunut.

-Anna itsellesi joku palkinto esimerkiksi aina viikonlopulle, en tarkoita että sen tulisi olla 1 kilon karkkisäkki. Itselläni se oli joka perjantai 1,5l pepsi max pullo, jota nautin viikonlopun ajan.

miesten dieetti

Ja jos joku jaksoi lukea näin pitkälle, kiitos myös sinulle. Toivottavasti tämä kannusti jotain muutakin ottamaan se hypyn kohti uutta elämää.

pauliinafitworld

3 vastausta artikkeliin “Juuson onnistunut elämäntapamuutos”

  1. Oli todella kivaa luettavaa ja erittäin hieno onnistuminen 🙂 Näin itse myös valmentajana, nämä tarinat motivoivat jatkamaan myös omassa työssä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 25
Tykkää jutusta