Hiilaritankkauksen vaikutukset

Olen todellakin todennut hiilaritankkauksen ensimmäiset hyödyt tällä viikolla. Määrä, jonka söin hiilaria, oli ilmeisesti aika optimi. Paino on nyt alle sen painon, jota se oli ennen tankkauksen aloitusta, joten tankkaus on toiminut enemmän, kuin hyvin mulle. Painon tulisikin olla sama tai alempi 5-14 päivää tankkauksen pitämisestä, henkilöstä riippuen. 

hiilaritankkaus

Hiilaritankkauksen vaikutukset 

Kasvaneet voimatasot

Treenit ovat olleet tällä viikolla parhaita pitkään aikaan. Painoja on saanut nostaa oikein kunnolla ja treenissä energiaa riittää.

Olenkin pyrkinyt ottamaan treeneistä kaiken irti ja vienyt lihakset ihan loppuun. Tästä seurauksena koko kroppa on tällä hetkellä ihan hellänä. Uskon, että näistä kovista treeneistä on hyötyä lihasmassan säilymisen kannalta. 

Parempi tuntuma treenissä

Tämä saattaa johtua siitä, että lihaksessa on nestettä tai glykogeenivarastot ovat täynnä, mutta tuntuma on ollut aivan älytön jopa niissä lihasryhmissä, jotka ovat mulle heikkouksia.

Energisyys arjessa 

Olen ollut energisempi arjessa ja töissä.

Parantunut unen laatu

Olen nukkunut kuin pikkulapsi voin nukkua hyvin 9-10 tuntia yössä heräämättä. 

Kiristynyt ulkomuoto 

Tankkaus nosti painoa ensimmäisen 2-3 päivän ajan tankkauksen jälkeen ja huomasin selkeästi lihakseen kertyneen nesteen. Se ei kuitenkaan ollut millään tavalla huono juttu! Kun tankkauksen keräämä neste alkoi poistua, näytin myös kireämmältä, kuin ennen tankkausta. Siitä kertoo myös vaa’an lukema. 

Vilkastunut aineenvaihdunta 

Aineenvaihdunta on ollut selkeästi vilkas tällä viikolla. Siitä kertoo pieni lämmön tunne kehossa ja runsas hikoilu treenissä. Rasvanpoltto on siis kovassa käynnissä. 

Nälän tunne on poissa 

Alkuviikko on mennyt ilman nälän tunnetta, mutta nyt loppuviikkoa kohden alkaa nälkä taas tuntua, mutta ei niin raadollisesti. Olen kuitenkin koko ajan miinus kaloreilla, joten olisi ihme, jos nälkää ei olisi ollenkaan. Dieetin ei ole mielestäni tarkoitus olla täyttä kärsimystä, vaikka toki vähän sitä joutuu hampaita välillä kiristelemään.

hiilaritankkaus

Hiilaritankkauksesta opittua 

Mietin kauhulla edellistä kisadieettiä, jolla olin 24 viikkoa ja jonka aikana tankattiin vain kerran ja silloinkin todella maltillisesti, niin vähän, että siitä ei ollut oikeastaan mitään muuta, kuin mentaalista hyötyä.

Dieetti toimii itsessään kehon glykogeenivarastojen tyhjentäjänä, vaikka mulla on reilusti hiilihydraatteja dieettiohjelmassa. Sen vuoksi olen tähän omaan kokeiluuni pohjautuen ehdottomasti sitä mieltä, että tankkaus ja oikein kunnolla kuuluu dieettiin oikein suunniteltuna ja ajoitettuna.

Tankkauksen tärkeys korostuu varsinkin pitkällä dieetillä, enkä näe fysiologisesti mitään syytä siihen, miksi en tankannut edellisellä dieetillä! Toimivan aineenvaihdunnan kannalta tankkaus on todella tärkeää.

Pitkän dieetin seurauksena kroppa jää helposti ylläpitokaloreille, joita on hyödyllistä välillä boostata hiilareiden avulla. Merkitys korostuu entisestään vähähiilihydraattisella dieetillä!

On mahtavaa näin itse itsensä valmentajana löytää juttuja, jotka toimii itselle. En enää laittaisi omaa aineenvaihduntaani niin koville, mitä se oli edellisellä dieetillä.

Lue edellisestä postauksesta millainen oli Tyttöjen pepputreeni

Lue myös miten toteutin tankkauksen: Hiilaritankkaus

 

 

pauliinafitworld

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta