Se tunne kun sua uhataan aseella ulkomailla

Kroatia on ollut suosittu matkailumaa vasta muutaman vuoden ajan. Muistan, kun muutamia vuosia sitten kaikki puhuivat Kroatiasta, mutta harva oli siellä vielä käynyt. Nyt Kroatian suosio matkailumaana on noussut selvästi ja täällä näkee, että turisteja on joka paikassa. Kroatia tunnetaan kauniista luonnosta, vesistä, vuorista ja hyvästä ruoasta. Niitä täällä on silmin kantamattomiin, sen voin kertoa. Ruoka on hyvää ja niin edelleen. Mutta sitten valitettavasti olemme saaneet kokea tällä matkalla jotain sellaista, jota en olisi koskaan uskonut täällä kokevani. 

Olen ollut täällä Kroatiassa nyt vähän yli viikon, josta ensimmäiset viisi päivää vietin Splitissä tyttöjen kanssa. Kävimme ulkona monena iltana ja törmäsimme myös paikallisiin Kroatialaisiin miehiin. Paikalliset miehet osaavat olla todella ystävällisiä, mutta paljastavat nopeasti oikeat tarkoitusperänsä, kun heidän kanssaan hiukan juttelee enemmän ja tutustuu. Juttelin erään paikallisen miehen kanssa, joka oli aivan ihmeissään kun kerroin, että olen personal trainer ja treenautan myös miehiä. Täällä heidän maassaan ei sellaista kuulemma tapahdu ja nainen tekee naisten hommia. Miehen vaimo saapui baariin ja mies jatkoi juttelua minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Viiden päivän jälkeen siirryin tänne Novaljaan Maijan ja muun bileporukan kanssa ja ensimmäisinä päivinä emme törmänneet koviin moniin paikallisiin, vaan lähinnä ihmisiin eri maista. Kun bileet olivat ohi, jatkoimme Novaljaan tutustumista kahdestaan Maijan kanssa. Törmäsimme saksalaiseen miesporukkaan, jonka kanssa olemme viettäneet muutamia päiviä.

Eräänä iltana olimme miesten hotellilla hyvällä alueella täällä Novaljassa. Muut olivat sisällä ja nojasin parvekkeen kaiteeseen, kun yhtäkkiä näen noin viisissäkymmenissä olevan miehen tuijottavan minua vihaisesti parvekkeen edellä olevasta puskasta. En sano mitään ja seuraavassa hetkessä nään miten mies nostaa keskisormensa pystyyn ja sanoo: ”You fucking whore”. Jään tuijottamaan miestä suu auki kun mies jatkaa haukkumistaan ja viha puhettaan minua kohtaan. Tietysti hiukan tulistuvana luonteena alan ladella miehelle, että mikä hänen ongelmansa on ja koska huumoria löytyy niin sanoin miehelle, että ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka olisin hänen mielestään mitä hän sanoi. 

Seuraavassa hetkessä paikalle ilmestyy myös kaksi muuta miestä ja miehet uhkaavat soittaa poliisit, jos musiikki ei mene hiljemmalle. Minua haukkunut mies kertoi olevansa itse poliisi. Luulimme ensin, että koko juttu on vitsi, koska eihän nyt kukaan täysijärkinen poliisi aloita keskustelua haukkumalla tuntematonta naista huoraksi.

Miehet pyysivät sulkemaan musiikin tai aikovat tehdä jotain pahempaa. Musiikki ei ollut edes lujalla ja meidän seurue kertoi, että yhtenäkään päivänä mies ei ollut valittanut ja muista asunnoista ääntä kuuluu päivän ympäri enemmän.

Sanoimme tietysti, että voimme laittaa musiikkia hiljemmalle, jonka teimmekin. Yritin selittää englanniksi toiselle paikalla olevalle miehelle miten tämä poliisi oli aloittanut keskustelun minua kohtaan. Tähän toinen mies vastasi heikolla englannilla, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa minun tyhmän naisen puheet, että hänen oma naisensa on keittiössä niin kuin naisen kuuluu olla. Päätin, että annan olla, koska selvästi naisella ei ole täällä mitään sanavaltaa, joten olisin vain turhaan suututtanut itseni.

Loppujen lopuksi tilanne saatiin selvitettyä ja mies toi meille kaljat viereisestä baarista, jossa toimii omistajana. Ajattelimme, että kaikki on kunnossa, kiitimme, otimme kaljat ja jatkoimme seurustelua sisällä. Noin vartin kuluttua menimme käymään pihalla, jossa mies seisoi siellä aika iso ase kädessä ja lateli tappouhkauksia, jos bileet eivät lopu. Seurueemme pelästyi ihan toden teolla, rauhoittelimme miestä, suljimme verhot ja loppuillan olimmekin vain sisällä. Tapahtuma pelästytti todella ja sen jälkeen poliisiauton näkeminen täällä on saanut aikaan lähinnä väristyksiä.

Meni taas muutama päivä ja otimme Maijan kanssa majoituksen täällä Novaljassa Apartments Novalja Zrce -nimisestä hotellista. En voi suositella hotellia kenellekään! Ensinnäkään meitä ei oltu vastassa, vaikka olimme ilmoittaneet hostellille tuloajan. Jouduimme odottamaan tunnin vastaanottajia kuumuudessa. Kun miehet tulivat paikalle, meni meillä ainakin puoli tuntia tai yli, että ylipäätään pääsimme huoneeseen, kun miehet eivät osanneet sanaakaan englantia ja säätivät koko ajan jotain ihan ihmeellistä. Lopulta pääsimme huoneeseen nukkumaan univelkoja pois.

Päätimme kaikesta huolimatta jatkaa majoitusta yhdellä yöllä ja sovimme, että maksamme viimeisen yön, kun tsekkaamme hotellista ulos. Sovimme tämän naisen kanssa, joka tuli käymään meidän ovella, mutta ei myöskään ymmärtänyt sanaakaan englantia. Asuu kuulemma samassa rakennuksessa. Meidän keskusteluissa oli aina mukana joku hotellissa asuva tyttö, koska henkilökunta ei ymmärtänyt englantia.

Asian maksun suhteen piti olla kunnossa ja menin kirjoittamaan blogia parvekkeelle kun yhtäkkiä saan viestin, jossa luki, että jos ette maksa niin soitan poliisit. Tottakai pelästyin niin, että meinasin oikeasti paskantaa housuun, koska olin muutama päivä sitten nähnyt, että paikallinen poliisi seisoo ase kädessä, joten en todellakaan halunnut, että joudumme kohtaamaan yhtäkään poliisia näin korruptoituneessa maassa. 

Tavoitin alakerrasta kolme hotelliin liittyvää ihmistä mukaan lukien naisen, jonka kanssa sovimme maksuasiasta. Tottakai meillä on iso kasa käteistä mukana ja saan todellakin pienen raivokohtauksen, kun kerron heille suorin sanoin tulkin avustamana, että en todellakaan ymmärrä, miksi tälläisiä viestejä pitää lähettää, kerron todella huonosta palvelusta, miten tuhlaan aikaa juttelemalla täysin turhia ja annoin myös pari vinkkiä, että jos bisnestä haluaa tehdä, niin homma ei vain toimi näin. Ihmiset eivät enää tule hotelliin, jossa palvelu on niin ala-arvoista.

Porukka oli tosi ymmärtäväistä ja he selittivät peloissaan, että heidän pomonsa on laittanut minulle nuo viestit, että he ovat vain töissä täällä. He pyysivät anteeksi kuin myös minä pientä purkautumista. Voin kertoa, että hermot ovat koetuksella, kun suurin osa ajasta hotellissa menee siihen, kun selvität henkilökunnan kanssa suoraan sanottuna kaikkea paskaa. 

Ihmettelen sitä, että miten hotellibisnes täällä oikein toimii. Jotkut isot pomot omistavat hotellit täällä ja kohtelevat niissä asuvia ihmisiä kuin rottia. Nainen oli jatkuvasti niin peloissaan, että hengitti raskaasti ja hiki valui otsaa pitkin. Välillä oikeasti säälin naista, vaikka luulen, että hän on yhtä lailla mukana jossakin rikollisessa bisneksessä.

Mietin myös sitä, että mistä paikalliset miehet ovat saaneet nämä oppinsa, missä naista ei arvosteta selvästi ollenkaan. Täällä on kuitenkin suurin osa ihmisistä katolilaisia, joka on todellakin ihan normaali uskonto maailmassa. Voiko olla niin, että täällä on saatu elää niin omassa kuplassa, että naisen asema on jäänyt siihen missä se on ollut vuosia sitten? Uskotte varmasti, että tämä asia suututtaa minua todella, olenhan yrittäjä ja tottunut siihen, että tienaan oman elantoni ja ihan myös sen takia, että asun Suomessa, jossa meillä on asiat hyvin tasa-arvon suhteen. 

Paikallinen poliisi on selkeästi pahasti korruptoitunutta. Rangaistukset pikku rikoksista saattavat olla ihan älyttömiä ja uhkailipa myös meitä aseella uhkaillut poliisi, että joudumme linnaan. En voi kun ihmetellä tätä meininkiä täällä, vaikka toki on hyvä, että tiedostamme asian laadun. 

Palvelukulttuuri ei ole selvästi tullut tänne ja moni tuntuu vihaavan turisteja. Monesti kaupassa naispuolinen kassa ei katso silmiin, ainoastaan halveksuvasti päästä varpaisiin. Joissakin paikoissa olemme saaneet ihan ok palvelua, joissakin oikeasti ihan sysi huonoa. Tämä asia johtuu varmasti siitä, että turismi on niin uusi juttu täällä.

Summa summarum, on ainakin ollut kokemusrikas reissu tähän mennessä ja onpa tullut paljastettua totuus Kroatiasta toden teolla. Ainakin osaamme olla jatkossa varoivaisia poliisin suhteen ja kannattaa olla myös muidenkin, jos tänne matkustaa! Tai sitten kannattaa vain pysyä turistihotellissa, eikä jutella sanaakaan paikallisten kanssa, jotta välttyy kaikilta ongelmilta ja ennakkoluuloilta 😀 

pauliinafitworld

15 vastausta artikkeliin “Se tunne kun sua uhataan aseella ulkomailla”

  1. Hui kamala! Tuli todella vihainen, surullinen ja pettynyt olo puolestasi 🙁 naisten tasavertaista asemaa pitää monesti itsestäänselvänä vaikkei se todellakaan sitä ole kun ulkomaille eksyy: (

    • Nimenomaan. Kyllä pistää suututtamaan nuo tapahtumat kun miettii näin jälkeen päinkin.

  2. Hei! Mitä mieltä olit kokonaisuudessaan Splitistä? Oliko se huomattavasti mukavampi paikka verrattuna näihin seuraaviin kohteisiin joihin menit? Ihan näin turistin näkökulmasta, jos pariskunta matkustaisi rantalomalle niin kuulostaa aika hurjalta!

    • Kyllä Splitissä saa olla ihan rauhassa. En tiedä että mistä syystä juuri meidän kohdalle sattui tämä tapaus. Split on ihana kun siellä on kaikkea. Paljon tekemistä, ravintoloita, upea Riva rantakatu jonka varrella on melkein kaikki.
      Novalja hurmaa sen kauneudella ja luonnolla. Novaljasta ei clubeja tai kunnon meininkiä löydy. Rannan varrella on muutama chillailu paikka. Riippuu siis kuinka rauhallista menoa haluaa, mutta kyllä suosittelen teille Splitiä, se Riva rantakatu on niin romanttinen varsinkin iltaisin

  3. Itselläni on aivan toisenlainen kokemus kroatialaisesta asiakaspalvelusta. Olimme keväällä Splitissä viikon pienessä hotellissa pari kilometriä keskustasta, enkä ole missään aiemmin saanut yhtä hyvää asiakaspalvelua. Tietysti saattaa olla että Splitissä asia osataan paremmin jos siellä käy enemmän turisteja, en tiedä.. Tai sitten vaan hyvää tuuria!

  4. Hmm, en tiedä lainkaan millainen kulttuuri Kroatiassa on mutta jos menee esim muslimimaihin niin siellä täytyy kunnioittaa paikallista kulttuuria pukeutumisellaan ja käytöksellään oli itse asioista mitä mieltä hyvänsä, pääsee itsekin helpommalla. Joten jos tuolla samantyyppistä meininkiä niin en pukeutuisi paljastavasti ulkosalla liikkuessani tai muutenkaan käyttäytyisi kuin ”Euroopan omistaja” ihan oman turvallisuuden vuoksi.

    • Ei ole tapana käyttäytyä niin kuin Euroopan omistaja 🙂

  5. Tuo kassojen silmiin katsomattomuus voi johtua siitäkin että joissakin ketjuissa kassat eivät saa ottaa kontaktia asiakkaaseen, he vain rahastavat. Tämä on monissa maissa ihan yleinen tapa, vaikka meistä tuntuu tosi epäkohteliaalta.

    • Okei, tämä olikin uusi tieto mulle, hyvä tietää!

  6. Hyi kamala mikä kokemus, tuli oikein huono olo kun kuvittelin omalle kohdalle 🙁 jo tuo h*orittelu on ihan pöyristyttävää mutta siihen vielä aseella uhkailu… olisikohan miesporukka saanut samanlaista kohtelua..? Mahtavaa että annoit hotellin henkilökunnan kuulla kunniansa surkeasta palvelusta, itsekään en siedä sitä yhtään koska olen aspa-töissä ja tiedän miten asiakkaita pitää kohdella! Olisin varmaan pistänyt huoneen päreiksi ja päätynyt nenä poskella sinne putkaan.

    • Älä muuta sano. Joo kyllä siinä sai hermoja pidätellä tollaisen kohtelun jälkeen!

  7. kai kysyit tältä ”poliisilta” myös merkin vai riitti, että sanoi olevansa poliisi? itsellä ei kyllä 2 kuukautta kroatiassa viettäneenä tullut mitään tuollaista tilannetta vastaan (eiköhän ikäviä ihmisiä ja tilanteita satu joka maailman kolkassa, myös suomessa). ja kyllä täällä suomessakin on niitä miehiä, jotka puhuvat rumasti naisille… aika kärjistettyä

    • Näytti tämän merkin itse. Noh, kyllä tuo tapa jolla hän ja hänen ystävänsä kommentoivat kaikkea muutakin mulle niin kertoo tosi paljon

  8. Itsellänikin on aivan päinvastaiset kokemukset kroatiasta ja aina ollut hyvää asiakaspalvelua. Kenties huonoa tuuria, tiedä sitten. Mistä muuten päättelitte, että tämä herra oli todentotta poliisi, eikä vain satuillut tätä osuutta?

    • Näytti ihan merkkiä että on oikea poliisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta