Elätkö elämääsi vain muille?

Olen jostain syystä pohtinut elämää paljon viime aikoina. Olen punninnut ja analysoinut asioita ja miettinyt asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Mennyt vuosi on opettanut eniten, mitä mikään mennyt vuosi yhteensä. Olen kasvanut henkisesti ihan valtavasti ja elämänkatsomukseni on saanut ihan uutta perspektiiviä.

Henkiseen kehitykseen vaikuttaa varmasti vahvasti se, että päätin tämän vuoden alussa, että pyrin tekemään ainoastaan niitä asioita, joista nautin.

No mitä tapahtui? Vuoden alussa irtisanoin itseni työstä, josta en kokenut saavani irti mitään, koska en kokenut työtäni tärkeäksi ja itselleni arvokkaaksi. Hyppäsin ehkä vähän uhkarohkeastikin kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja liiketoiminta onkin kasvanut mukavasti vuoden aikana kovan työnteon ansiosta.

En oikeastaan vielä edes käsitä, että miten isoja juttuja olen saanut vuoden aikana aikaan. En enää nykyään herää aamuisin ahdistuneena, koska mun pitää mennä työhön, josta en oikeasti nauti. Nyt herään joka aamu innoissani siitä, että pääsen toteuttamaan itseäni ja auttamaan siinä samalla muita. Mikään ei voita sitä tunnetta. 

onnellisuus

Ajatteluun on tullut tiettyä rauhallisuutta ja aiemman ehkä liiallisenkin tunneajattelun sijaan olen oppinut pohtimaan asioita myös täysin järjen pohjalta. Olen ikuisesti tunteellinen ihminen, joka kokee välillä asiat liiankin vahvasti ja pidän sitä ainoastaan hyvänä asiana. Mitä tunteellisempi on, sitä tärkeämpää on viettää aikaa oikeiden ihmisten seurassa.

Mulla on todella vahvat arvot, joiden mukaan elän joka päivä tai ainakin pyrin siihen. Vahvimpia arvoja ovat itsenäisyys, terveys, ystävät ja onnellisuus, joka koostuukin sitten todella monesta osa-alueesta.

Isoin asia, joka tällä hetkellä mietityttää on se, että onko tämä Helsinki ja tämä Suomi se paikka, jossa haluan tulevaisuudessa asua? Jollekin ulkopaikkakuntalaiselle Helsinki saattaa kuulostaa isolta paikalta, mutta loppujen lopuksi tämäkin on aika pieni kaupunki, jossa yllättävän moni tuntee toisensa. Koen tämän enemmän kotikaupungikseni, kuin Tampereen, josta olen kotoisin, mutta en kuitenkaan koe, että haluaisin täällä viettää loppuelämäni.

Ajatukset harhailevat jatkuvasti elämiseen maailman toisella puolen, jossain missä on talvellakin lämpöä ja valoa. Koen, että ne ovat mulle elinehto ja siitä kertoo se, että olen matkustellut tämän vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Viisi eri kohdetta, mutta vielä sitäkin enemmän kokemuksia, jotka ovat opettaneet paljon.

Huomaan, että mieli alkaa taas vetää vahvasti ulkomaille, kun pimeät ovat saapuneet. En saa oikein enää mitään irti viikon reissuista, koska mieli haluaa ulkomaille pysyvämmin. Ainut asia, joka mua täällä pidättelee on koulu, jonka olen päättänyt käydä loppuun, vaikka vaikeaa se on tämän yrittäjän arjen kanssa. Kun koulu on ohi, olen vapaa lähtemään. Ajattelen sen niin, että olisin jo nytkin, mutta mulla on motivaatio säilynyt opiskeluun ja uskon, että opiskelusta saaduista tiedoista on vielä jotain hyötyä tulevaisuudessa, vaikka en suoranaista hyötyä tässä hetkessä näekään. 

Koen välillä turhauttavaksi katsoa tätä ison kaupungin ja yhteiskunnan menoa, jossa tuntuu välillä, että ihmiset suorittavat asioita niin kuin muurahaiset. Päivät ja viikot ovat samanlaisia. Tehdään töitä ihmisille ja yrityksille, jotka eivät ole omien arvojen mukaisia. Ostetaan omakotitalo ja tehdään lapset, koska on pakko. En tarkoita missään nimessä kaikkia, mutta jostain syystä elämä tuntuu menevän suurimmalla osalla tietyn kaavan mukaisesti vuosikymmenistä toiseen.

En tiedä johtuuko se tästä yrittäjänä olemisesta tai vain jonkin sortin erilaisesta ajattelutavasta, että näen nämä epäkohdat näin selkeästi. Olen aina ollut sellainen omantienkulkija. Olen introvertti -luonne, joka ei kaipaa isoa hälyä ympärilleen ja ahdistun, jos en saa lepoa ihmisistä ja asioista säännöllisesti. Nautin puuhailla yksikseni ja miettiä maailman isoja kysymyksiä. Se on mulle sitä todellista rentoutumista. En kaipaa siihen esimerkiksi rahalla saatavia asioita, poislukien matkustelu, joka tekee mut todella onnelliseksi joka ikinen kerta. 

En vakuutu jonkun titteleistä tai rahasta, koska omassa elämässäni ne ovat arvoissa ihan muualla kuin kärjessä. Tässä elämässä törmää ihmisiin, jotka arvottavat itseään tai muita tietyn tittelin perusteella ja mielestäni se on todella surullista. Tahkotaan rahaa ja titteleitä hermoromahduksen partaalla, mutta ei koeta mitään. Vuodet vierivät ja sama kaava toistuu. Ei kasveta henkisesti, pahimmillaan laiminlyödään perhettä ja ystäviä oman edun vuoksi. Mitä elämää se sellainen on? Omasta vinkkelistäni se on sitä onnettomuutta tässä maailmassa. 

Tästä tulikin pidempi ja monivivahteisempi pohdinta, mitä olin ajatellut, mutta ehkä siitä sai jostain kiinni. Mennyt vuosi on opettanut mulle, että en tee enää asioita, jotka ovat omien arvojeni vastaisia. Siitä tulee ainoastaan onnettomaksi. Olen löytänyt punaisen langan siitä, että pyrin täyttämään elämäni itselleni arvokkailla asioilla, jotka kaikki kolahtavat myös siellä tunnetasolla. 

Lue edellisestä postauksesta miten pääset kuulemaan salaisuudet fitnessmaailmasta. 

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

pauliinafitworld

3 vastausta artikkeliin “Elätkö elämääsi vain muille?”

  1. Jos vain on mahdollisuus, niin tottakai kannattaa jossain välissä lähteä ulkomaille. Vaikka kolmeksi kuukaudeksi ja jos kaikki menee hyvin, niin miksei pidemmäksikin aikaa.

    Mutta kun ulkomaille muutosta haaveilee, kannattaa muistaa että sielläkin on arki ja sielläkin tehdään töitä. Monessa maassa vielä paljon pidempiä päiviä ja lyhyemmillä lomilla kuin suomessa.
    Terveydenhuollosta ja muusta puhumattakaan.

    Mutta silti jos mieli tekee, niin miksei sitä alkaisi suunnittelemaan vähän pidempää matkaa jonnekin, minne aurinko paistaa.

    • Juuri tätä samaa mietin, mitä kommentoit.

      Oon Pauliina samanikäinen kuin sä, mutta ulkomailla ehtinyt asua Englannissa neljä vuotta ja Ruotsissa kolme. Takaisin Suomeen tulin n. vuosi takaperin ihan vain sen vuoksi, kun täällä asiat pelittää paremmin ja arkihan siellä ulkomaillakin tuli vastaan, byrokratiasta puhumattakaan. Lisäksi alkoi yksinkertaisesti kaipaamaan Suomesta aivan ihmeellisiä, suomalaiselle itsestäänselviä asioita, kuten puhdasta, raikasta juomavettä ja mökkisaunaa. <3 Suosittelen kuitenkin ehdottomasti ulkomaille muuttoa, sillä se tämän pienen elämäni aikana avarsi eniten silmiä (vaikka yli 40 maassa reppureissaillut olenkin). Asuminen kuitenkin opetti kaikista eniten avaamaan silmiä ja erityisesti arvostamaan tätä meidän toimivaa yhteiskuntaa.

      Tunsin ennen kumpaakin muuttoa nuorempana, etten Suomeen kuulu, joten siitä sitten otin ja lähdin, aluksi reilaten ja lopulta nauttien vapaudesta päättää, minne seuraavaksi. Opiskelu- ja työmahdollisuuksien vuoksi lopulta päädyin Englantiin ja sieltä Ruotsiin. Kummassakin maassa oli kyllä ihana asua, toisessa yliopistossa opiskellen ja toisessa todella mielenkiintoista työtä tehden. Kylläpä kuitenkin mieli muuttui ja takaisin palasin, kun digitalisaation tuomien mahdollisuuksien puitteissa pääsin valitsemaan maan, jossa työtäni toteutan. Kyllähän sitä joku saattaa ihmetellä, miksi kaikista mahdollisista maista taas Suomi, mutta eipä sitä oikein sanoin voi selittää. Noh, mitä nyt ajoittain haaveilen takaisin Englantiin ja Ruotsiin tai itseasiassa uutena maakokeiluna Norjaan muutosta, mutta ehdottomasti olen alkanut rakastaa Suomea maana ja asuinpaikkana, etten täältä vielä hetkeen mieli poistua. Ei sitä päätöstä omasta asuinmaastaan voi tehdä kuin kokeilemalla ja monihan on löytänyt Suomen ulkopuolelta aivan ihanan uuden asuinmaan sekä kodin. Eli yksinkertaisesti – ehdottomasti kannattaa lähteä, sillä aina voit palata halutessasi takaisin. 🙂

  2. Oletko ajatellut, että jotkut kokee intohimoa juuri siitä vuodesta toiseen puurtamisesta jonkun toisen yrityksen palveluksessa. Ja että jotkut yksinkertaisesti saavat siitä tyydytystä, että tahkoavat rahaa ja tavoittelevat tätä tiettyä titteliä, josta mainitsit. Yleensä näiden titteleiden eteen joutuu tekemään ihan hemmetisti töitä vuodesta toiseen ja yleensä näihin tavoiteltaviin titteleihin liittyy myös raha, joka sinällään tuo myös varmasti motivaatiota titteleiden tavoitteluun, vaikkei se ehkä itseisarvo niiden tavoittelussa olisikaan.

    Monelle tämä saattaa olla siis se elämän intohimo, minkä eteen he jaksavat puurtaa vuodesta toiseen. Ja ihan vaan vaikka Suomessa ja jonkun toisen yrityksen palveluksessa.

    Ja sitten on kaikkea tältä väliltä. Musta nämä kaikki on tosi ok, ja mahtavaa kun ihmiset ovat erilaisia ja motivoituvat eri asioista. Toiset motivoituvat, ehkä myös jopa tietämättään, ihan vaan siitä, että on se perustyö, tai ihan mikä tahansa ”perus arki”, jota taaplaa vuodesta toiseen. Ja mun mielestä sekin on tosi ok ettei edes stressaa mistään sen tavoitteellisemmasta jos on vaan ihan tyytyväinen siihen omaan elämäänsä. Toki siinä tilanteessa kannattaa miettiä asioita uudelleen jos joku asia elämässä mättää ja ei ole siihen tyytyväinen. Mutta tähänkin asiaan liittyy niin paljon tekijöitä, ettei asiat oman elämäntilanteen muuttamiseen ole vaan yksinkertaisesti niin mustavalkoista, niin kuin usein ehkä ulkopuolisena ajatellaan.

    Esimerkiksi yrittäjäksi ryhtyminen ei kaikille vain ole kovin helppo vaihtoehto, monella saattaa olla idea joka on myös oma intohimo, ja tarmoa asioiden toteuttamiseksi, mutta entä jos olet vaikka äärettömän arka ja ujo ihminen luonteeltasi, kuinka saat hyvän ideasi ja tarmosi ihmisten tietoisuuteen. Eli esimerkiksi tällainen ihminen joutuisi tekemään suunnattomia ponnistuksia kun ensin yrittäisi saada omaa luonnetta rohkaistuksi avoimemmaksi. En tiedä, varmasti ehkä tämäkin on saavutettavissa, mutta vaatisi vaan aika hemmetinmoista pitkäaikaista ponnistusta kyseiseltä ihmiseltä.

    Tämän vuoksi itse aina yritän ajatella asioiden eri näkökulmia, miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät. Ja muutenkin mielestäni liika muiden ihmisten tekemisten arvostelu on turhaa.

    Niin, ja joillain oikeasti on se biologinen kello. Suurimmalla osalla ystäväpiiristäni on perhe ja omakotitalo. He ovat valinneet omasta halustaan perheen ja omakotitalon, ei niinkään sen vuoksi että niin kuuluisi tehdä.

    Eli kaikista paras vaihtoehto olisi, että ihmiset keskittyisivät tässä asiassa siihen omaan hyvinvointiin. Jos jonkun tekemiset ihmetyttää ja tuntuu toivottomilta omasta mielestä, tähän voisi vain hymyillä mielessään ja miettiä kuinka hyviä valintoja on itse elämässä tehnyt☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta