Lihomis postaus nosti kohun

Moni onkin saattanut ehkä huomata, että postaukseni: Ovatko parisuhde ja lapset tekosyitä lihoa? pääsi Ilta-Sanomien etusivulle muutama päivä sitten. Siitähän nousi sitten kunnon kohu ja postausta puitiin niin lehtijutussa, Facebookissa ja täällä blogissa. Pääset lukemaan Ilta-Sanomien jutun tästä.

Nyt kun pöly on hiukan laskeutunut niin aion ammentaa soppaa vielä sen verran, että kerron omia ajatuksiani, joita postauksen ja myös minun riepomiseni mediassa on saanut tulemaan mieleen. 

Eli tosiaan, moni otti postauksen aivan liian henkilökohtaisesti ja sivuutti täysin monta tärkeää asiaa. Ensinnäkin haluan sanoa, että en ole missään vaiheessa haukkunut lihavia ihmisiä, enkä sanonut, että lihava ihminen ei voisi olla yhtä onnellinen, kuin normaalipainoinen ihminen. Tottakai ymmärrän, että liikunta ja terveellisesti syöminen eivät ole kaikkien prioriteettilistalla ykkösenä, vaan pointtina oli se, että moni selittää välinpitämätöntä käytöstä omaan itseensä ja kehoonsa sillä, että on vaikka raskaana, parisuhteessa, on kiireinen työ, näitä syitä riittää. Tottakai on myös tilanteita, jossa ei yksinkertaisesti voimat ja mahdollisuudet riitä esimerkiksi treenaamiseen ja niin vain joskus on. Olen myös itse ihminen ja inhimillinen, vaikka niin moni on tämän asian halunnut väärin ymmärtää.

Tiedän myös sen, että raskaana ollessa painoa kertyy ihan hormonien ja muutosten vuoksi, joka on terveellistä. Postauksessa en puhunut raskauden aikaisesta normaalista painonnoususta, vaan siitä ajattelutavasta, että syödään nyt kahden edestä, kun kerran ollaan siunatussa tilassa. Pahimmillaan 15-20 kiloa hankittua ylipainoa jäävät vyötäisille myös raskauden jälkeen, jolloin raskauden vuoksi noussut paino ei enää vaikuta asiaan. Monella paino palautuu varmasti nopeasti ennalleen, mutta mietipä millaista on kanniskella vauvaa, kun keho joutuu kantamaan jopa montakymmentä kiloa ylimääräistä painoa mukanaan.

Lihominenraskausparisuhde
Kuva: Johanna Myllymäki / A-lehdet

Muutama bloggaajakollega teki aiheesta postauksen ja otti tottakai esille kortin, että myös ylipainoinen ihminen voi olla onnellinen ja miten minua voi kiinnostaa toisten ihmisten paino. Ei kiinnostakaan, yhtä lailla kun en punnitse itseäni lähes koskaan ja viihdyn tässä pehmeämmässä lookissa. Oma vartaloihanteeni ei ole kisakireä fitnessvartalo, vaikka niin moni virheellisesti luulee. En myöskään suosittele sellaista kuntoa kenellekään ympärivuotiseksi kunnoksi. Mutta toki minua kiinnostaa ihmisten jatkuvasti lisääntyvä ylipaino, joka tulee viemään osansa ihan jokaisen verorahoista tulevaisuudessa. Se on melkeinpä velvollisuuteni terveysalan ammattilaisena. On itseasiassa aika huvittavaa, että millaisia ennakkoluuloja monella ihmisellä minusta on ja miten he kuvittelevat tuntevansa minut ja arvoni pelkästään sen perusteella, että olen kilpaillut vuosia fitnesslajeissa 😀 No, jokainen ajatelkoon minusta mitä huvittaa, se ei ole minulta pois.

Kyse on siitä, että on vain totinen totuuus, että vaikea ylipaino ei ole kenellekään hyödyksi ja vaikka kuinka voisit henkisesti hyvin ja veriarvot olisivat loistavat, on sisäelinten ympärillä jopa vaarallisen paljon rasvaa, jonka vaikutukset eivät välttämättä näy tällä hetkellä, mutta voivat näkyä myöhemmin. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaat, että nivelet eivät enää kestä liikuntaa, olo on jatkuvasti kuin ilmapallolla, normaali arkeen ei ole energiaa, kärsit tulehduksista toinen toisensa perään ja et enää tunnista itseäsi peilistä, niin uskallan kyllä väittää, että se hyvinvointi alkaa kiinnostaa, vaikka muuta suurin osa kommentoineista väittää. Toki on olemassa ihmisiä, jotka ovat terveitä kuin pukit koko elämänsä, vaikka olisivat vaikeasti ylipainoisia. Yhtä lailla on olemassa ihmisiä, jotka eivät saa koskaan keuhkosyöpää, vaikka polttavat tupakkaa pari askia päivässä koko elämänsä ajan.

Postauksen pointti olikin se, että mielestäni jokaisella pitäisi olla edes puoli tuntia aikaa päivässä antaa omalle hyvinvoinnille. Se voi olla kevyt vaunulenkki tai panostus energiaa tuovaan ruokavalioon. Moni perustelee huonoja ruokavalintoja tai syömättömyyttä sillä, että ei ole aikaa syödä, mutta syöhän vauvakin monta kertaa päivässä, joten mikset voisi nakata samalla suuhun jotain terveellistä välipalaa ja saisit myös itse lisää energiaa? Yhtä lailla kaupassa on käytävä joka tapauksessa, joten mikset voisi valita hyllystä terveellistä vaihtoehtoa mikroaterian sijasta?

Moni kertoi kommenteissa siitä, että arvot elämässä muuttuvat lapsen myötä ja se on aivan varmasti totta. Moni kommentoi, että olen ihminen, jota kiinnostaa vain oma perse ja oma ulkonäkö, enkä varsinkaan voi ymmärtää lapsellisen ihmisen ajan puutetta, koska en ole itse sitä kokenut. Voin kertoa, että oma ulkonäkö ei ole prioriteettilistallani ykkösenä, vaikka ulospäin saattaa siltä näyttää. On niin helppo luoda ennakkoluuloja jostain fitnesspimusta, jonka elämästä et tiedä yhtään mitään yhden postauksen perusteella.

En vähättele sitä, miten paljon aikaa vauva ja lapset varmasti vievät, mutta olen kyllä huolissani äitien jaksamisesta, kun luen kommentteja, joissa kerrotaan A4:n verran siitä, miten aikaa ei riitä itsestä huolehtimiseen. Veikkaan, että myös yhteiskunnan paineilla on vaikutusta asiaan. Moni nainen saa välinpitämättömän maineen, jos käy liikkumassa tai treenaamassa. On jopa lastensuojeluilmoituksia tehty naisista, jotka käyvät salilla vauvan kanssa. Tässä vaiheessa voisi kysyä, että mitä ihmettä? On sairasta, että äiti ei saisi ottaa itselleen ollenkaan omaa aikaa. Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin. 

Lihominenraskaus-parisuhde
Kuva: Johanna Myllymäki / A-lehdet

Pysyn siis edelleen kannassani siinä, että ihan jokaiselle on hyödyllistä harrastaa liikuntaa oman kunnon, tilanteen ja jaksamisen mukaan. Terveelliset ruokavalinnat auttavat jaksamaan myös siinä vauva-arjessa. Jos kaikkeen ei riitä aikaa, niin toinen näistä jo riittää. Kenenkään ei tarvitse olla tikissä raskauden jälkeen, joka myös ymmärrettiin täysin väärin. Sellaista en ole missään vaiheessa sanonut, enkä keneltäkään oleta. Enhän itsekään ole sellaisessa kunnossa tällä hetkellä, enkä halua olla. 

Lehtijutussa ja Facebookissa ruodittiin tietysti myös minua ja ulkonäköäni, joka osoittaa tietynlaista suomalaista ajattelutapaa. Olen vuosia blogia kirjoittaneena tottunut siihen, että negatiivisia kommentteja tulee joka tuutista, joten kommentit eivät minua satuta, vaikka moni niin ehkä niiden haluaisi minuun vaikuttavan. Huomaan kommentoijista perinteisen suomalaisen puusilmäisyyden, jossa ihmisestä luodaan omia mielikuvia pelkän kuvan ja yhden tekstin perusteella. Paras kommentti oli tappouhkaus, jossa minut haukuttiin ensin ihmispaskaksi ja sen jälkeen uhattiin, että joudun kohta nukkumaan silmät auki. Valitettavasti tyyppi ehti poistaa oman profiilinsa, ennen kuin ehdin tehdä rikosilmoitusta. Ihmisiltä häviää netissä terve järjenkäyttö. Sallittakoon se tälläisille kommentoijille, jotka eivät selkeästi ole mitään järjenjättiläisiä. 

Toivottavasti tämä postaus selkeytti hiukan siitä kehkeytynyttä keskustelua ja saa uutta ajattelun aihetta. Ymmärrän, että postauksesta on helppo ottaa herne nenään, jos aihe millään tavalla koskettaa itseään, mutta postaus alkoi saada jo niin uskomattomia salaliittoteorioita ympärilleen, että tämä postaukseni on nyt tarpeen. 

Edellisessä postauksessa pääset Fuerteventuran matkatunnelmiin. 

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp