Miten laihtua nopeasti? + ARVONTA

Moni haluaa aloittaa elämäntapamuutoksen näin vuoden alussa ja miettii, että mikä olisi paras ja nopein tapa päästä kuntoon. Google niin täynnä pikadieettivinkkejä, joilla painon luvataan tippuvan nopeasti.

Totuus on, että pystyt kyllä pudottamaan painoa nopeastikin, mutta nopea painon pudottaminen ei takaa sitä, että paino myös pysyy poissa.

Mitenlaihtuanopeasti-Theshardlontoo
The Shardissa Lontoossa ihailemassa maisemia 72.kerroksesta

Kun dieetin aloittaa, oikeanlaisenkin, paino tippuu usein kilon tai parikin ensimmäisen viikon aikana. Ensimmäiset kaksi kiloa ovat pelkkää nestettä, koska rasvanpoltto ei ehdi kunnolla käynnistyä yhden viikon aikana.

Dieetti on helppo lopettaa kesken tässä vaiheessa, kun nälkä ja voimaton olo alkavat vaivata. Kun dieetti on toteutettu terveellisellä tavalla, ei nälkä ylly mahdottomaksi ensimmäisten viikkojen aikana eikä dieetin kuulu olla kärsimystä. Moni kärsii viikot ja antaa viikonloppuna vallan herkkuhimoille ja dieetti unohtuu. Ensi maanantaina on sitten taas hyvä jatkaa. Kuulostaako tutulta?

Mitenlaihtuanopeasti-Theshard-london1

Rasvaa polttaessa tai kiinteytyessä ruokaa saa syödä yllättävän paljon ja paino tippuu tasaisesti. Turvallinen painonpudotustahti on maksimissaan kilo viikossa, mieluiten alle.

Laihduttavat voivat pudottaa painoa nopeammin kuin kiinteytyjät ja rasvanpolttajat. Myös omat asiakkaani, joiden tavoitteena on polttaa rasvaa, tekevät sen maltillisesti, jolloin paino myös pysyy poissa.

Ruokavaliolla on merkitystä varsinkin lihasmassan säilymisen kannalta. Dieetillä on hyödyllistä saada ruokavaliosta enemmän proteiinia kuin kehityskaudella, jolloin lihasmassan palaminen minimoidaan. Jos laihdutat nopealla tahdilla ja ruokavalio on sinne päin, menetät samalla suhteellisesti enemmän lihasmassaa kuin järkevien ohjeiden avulla. 

Mitenlaihtuanopeasti-Theshardlondon
Kun muutoksen tekee fiksusti voi hyvällä omallatunnolla nauttia lasin viiniä silloin tällöin 🙂

Laihtuminen nopeasti on siis täysin mahdollista, mutta on hyvä miettiä terveyttä myös pidemmän päälle. Kun teet nyt asiat hyvin puolen vuoden tai vuoden ajan, ei sinun tarvitse jojoilla painon kanssa vuosikausia. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen kaikki sujuu jo paljon mutkattomammin. Jos haluat toteuttaa muutoksen fiksusti ja tulevaisuuteen katsoen, suosittelen palkkaamaan avuksi ammattilaisen. Se on pieni hinta vuosien jojoiluista ja yrityksistä. 

Jos siis haluat aloittaa muutoksen fiksusti niin kannattaa osallistua Ystävänpäivä arvontaan Wellcampin Facebook sivulla, jossa voit voittaa 8 viikon FitBooty verkkovalmennuksen sinulle ja ystävälle! Sinun tarvitsee vain tykätä kuvasta ja tägätä mukaan treenikaveri ja olet mukana arvonnassa. Wellcampin Facebookin ja arvontaan pääset tästä.

Edellisessä postauksessa kerroin ensimmäisiä matkakuulumisia Lontoosta

 

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

pauliinafitworld

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta