Kansan syntipukki Jari Sillanpää

Viime päivinä ei ole voinut olla huomaamatta uutisointia Jari Sillanpäästä, joka jäi kiinni huumausaineiden kuljetuksesta Suomeen. Katsoin myös itse Enbusken haastattelun Jarin kanssa ja siis eihän sitä voi kieltää, että Jari on riippuvainen huumeista ja ei itse näe täysin rationaalisesti omaa ongelmaa. Jari on kuitenkin fiksu kun sanoi, että kukaan muu ei voi häntä ohjata hoitoon ja se pitää ihan paikkaansa. 

Ei ole tietenkään oikein, että ajaa autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja siinä mielessä Jarin ongelma voi koskettaa myös muita ihmisiä, jos jotain sattuu. Voin kuitenkin väittää niin varmasti kuin tässä istun, että alkoholi aiheuttaa meillä Suomessa paljon isompia ongelmia, kuin huumeet.

Ne kaupungilla riehuvat ja ihmisiä maahan pistävät ihmiset ovat alkoholin vaikutuksen alaisena, eivät huumeiden.

Nimenomaan juuri alkoholi lisää väkivaltaista käytöstä ja onhan tilastojen mukaan useita henkirikoksia tehty Suomessa alkoholin vaikutuksen alaisena. Voin väittää, että huumeiden käyttäjät ovat enemmän haitaksi itselleen, kuin muille ihmisille. 

Alhoholi.huumeriippuvaisuus.jarisillanpaa

Itseäni inhottaa ihmisten kommentointi eri uutiskanavien kommenttibokseissa. En itse ole julkkis sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta olen itse kokenut millaista on olla nettikiusaamisen kohteena ja millaista on, kun kaikkea mahdollista sinussa ruoditaan mediassa. Ihmiset ovat kuin nälkäinen susilauma. Kun ne saavat käsiinsä saaliin, riepotellaan sitä ahnaasti porukalla. Ihmiset lyövät jo lyötyä. Ihmiset hakevat pönkitystä itselleen ja surkealle elämälleen haukkumalla ja alentamalla muita.

Ihmiset ovat olleet sellaisia jo aikojen alusta asti ja tässä kohtaa on turha ottaa edes Suomi korttia esiin. Ihan aikojen alusta on haluttu etsiä kansan syntipukkeja, joihin purkaa omaa pahaa oloa. Se, että naapurille toivotaan pahaa ei ole ainoastaan suomalaisten mielen ongelma, vaikka varmasti täällä hiukan (pahoittelut) takapajuisessa maassa siihen on helpompi sortua. Täällä on niin helppo erottua massasta ja olla erilainen, että ei tarvitse olla edes narkkari, että joutuu rankan ruotimisen kohteeksi. 

Jarisillanpaa.kiusaaminen.suomalaiset

Itse en arvosta pätkääkään ihmisiä, jotka alentavat muita. Itse en halua edes tuttavapiiriini sellaisia ihmisiä ja jos huomaan, että olen tutustunut paskanjauhajaan niin katkaisen välit sellaiseen ihmiseen välittömästi. Katkeruus ja kateellisuus ovat pahimpia tunteita, joita ihmisellä voi olla ja ne saastuttavat kaiken ympärillä.

Itse haluan ajatella ihmisistä hyvää ja inhottaa ihmisten kommentit Jarista, että hänet pitäisi jättää yksin, kantaa hoitoon tai jättää menemättä hänen keikoilleen ongelman vuoksi.  Päihderiippuvaisuus, oli se sitten alkoholin- tai huumeiden aiheuttamaa, on täysin eri asia kuin ihminen itse. Se, että ihmisellä on päihderiippuvuus, ei tee hänestä yhtään sen huonompaa ihmistä.

Ihmisillä ei ole muutenkaan oikeaa tietoa huumeiden käyttäjistä, kuten ei monesta muustakaan asiasta. Asioista muodostetaan oletuksia somen ja vaikuttajien sanomien perusteella. Kannattaa tutustua esimerkiksi teoriaan, jossa on rottien avulla todistettu, että itse huume ei ole addiktiota aiheuttava tekijä, vaan olot, jossa rotat tai ihmiset elävät. Huonoissa oloissa elävä rotta tai ihminen tarttuu helpommin huumausaineeseen. Tämä puoltaa sitä, että huumeiden kriminalisointi ei vähennä riippuvaisten määrää. Sen sijaan pitäisi keskittyä riippuvaisten elämänlaadun parantamiseen. Tutkimuksesta pääset lukemaan täältä.

Huumeriippuvuus.addiktio.rottakoe

Ihmiset arvottavat muutenkin liikaa toisia titteleiden ja saavutusten perusteella. Olen lukenut viime aikoina simulaatioteoriasta, jonka mukaan koko maailmankaikkeus saattaa olla vain yksi iso simulaatio, vähän kuin tietokonesimulaatio. Maailma siis luo vain meille uutta kuvaa ja olemme sen pelinappuloita. Käytännössä jokaisen elämän viivat ovat määrätty jo aloituksesta lähtien ja omilla päätöksillä on vain vähän merkitystä.

Teoria on mielenkiintoinen myös siltä kantilta, että jos näin olisi niin ihmisten titteleillä ja saavutuksilla ei olisi enää mitään merkitystä 😀 Moni ihminen luulee olevansa muita (ja Jaria) parempi, mutta kuinka paljon hyvää oikeasti tuot tähän maailmaan? Miten kohtelet muita ihmisiä päivittäin? Mihin perustat omat arvosi ja elätkö oikeasti niiden mukaan? Olen sitä mieltä, että ne suusta lauotut ilkeät sanat kertovat enemmän surkeudesta ja maailmankuvan ahtaudesta, kuin mikään muu. 

En yhtään ihmettele, että meillä täällä Suomessa voidaan pahoin ja mielenterveysongelmia on paljon. Näen usein ahdasta maailmankatsomusta ja monelle tekisi oikeasti hyvää käydä joskus Suomen rajojen ulkopuolella. Ja tällä tarkoitan jotain muuta kuin All Inclusive hotellissa makaamista viikon ajan. Moni haluaa, että maailma olisi parempi paikka, mutta niin kauan kuin jatkamme syvällä piilevien pahojen ominaisuuksien vaalimista, niin sota ja kauheudet eivät lopu. Onneksi maailmassa on myös paljon hyvää ja ilkeiden sekä katkerien ihmisten kanssa ei tarvitse viettää aikaa, jos ei halua. Tästä maailmasta ei voi valitettavasti paeta, vaikka joskus tekisi todella mieli niin tehdä, mutta omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka onnellisena ja tyytyväisenä tällä pallolla elää. 

Edellisessä postauksessa pohdin ruokavalion vaikutusta hyvinvointiin, ihonhoitoon ja suolistoon

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

pauliinafitworld

27 vastausta artikkeliin “Kansan syntipukki Jari Sillanpää”

  1. Voi Pauliina, wellcome to real life! Jokaisella saa olla toki oma mielipide. Sinä yhtälailla yleistät, että kaikki riehujat ovat alkoholin vaikutuksen alaisena.
    Alkoholi on suuri ongelma Suomessa, se on totta.
    Enkä myöskään pidä siitä, että asioita ruoditaan julkisesti. Peräänkuulutan kuiten ihmisten vastuuta, myös julkkisten, esimerkin antajana.
    EVS haastattelun myötä en ainakaan tunne mitään sympatioita.

    • Tervetuloa itsellesi vähän uudesta näkökulmasta 🙂
      En sanonut että KAIKKI vaan että Enemmän eli suurin osa.

    • Lueppas oma teksti uudelleen😊
      Ymmärrän, että kirjoitat tunteella🤣
      Itse tehnyt töitä päihdeongelmaistan kanssa 15 vuotta. Minusta on outoa., että ”puolustelet” huumeidenkäyttäjiä. Huumeet ovat laittomia päihteitä ja niiden valmistukseen, maahantuontiin, jakeluun ja myyntiin liittyy paljon sellaista mistä sinä et mitään tiedä. Kannattaa kirjoittaa asioista omana mielipiteenä ei faktana.
      Muuten sinulla on tosi kiva blogi, jota olen jo vuosia seurannut😁

    • En ole sanallakaan puolustellut huumeiden käyttöä tässä postauksessa. Kerroin kantani siihen, miten ala-arvoisesti huumeiden käyttäjiä ja tässä tapauksessa Sillanpäätä kohdellaan mediassa. Se ruotiminen todella näyttää siltä, että moni pönkittää sillä omaa paremmuuttaan. Kuka on sanonut, että olen kirjoittanut tämän faktana? Tämä on mun oma mielipide erilaiselta kantilta. Ja tilastot kyllä kertoo, että alkoholi aiheuttaa suurimman osan väkivaltarikoksista, sitä et sinäkään varmasti voi kieltää

  2. Ei luoja mitä tuubaa. Ootko sä ihan tosissas? ”Voin väittää, että huumeiden käyttäjät ovat enemmän haitaksi itselleen, kuin muille ihmisille. ” Ihan tolleen 4v narkkarin yläkerrassa asuneena voin väittää, että ne vasta haitaksi muille onkin. Päivittäin tää kaveri hakkas muijaansa, viikoittain sairaalakuntoon. Päivittäin se huus rapussa tulevansa tappamaan mut ja mun miehen kun yritettiin pari vuotta saada sitä häädettyä siitä, onnistumatta. Kukaan ei meinaan uskaltanut laittaa nimeä paperiin koska kaikki muut asukkaat pelkäs tätä jantteria. Sama kaveri tuli myös päälle rautaputken kanssa. Ja tohon päälle se viehättävät frendit, joita sai pelätä yhtälailla. Ja tähän vielä kaikki muut toilailut päälle niin terve. Narkkari on narkkari. Toivottavasti sä joskus heräät todellisuuteen.

    • Ääriesimerkkejä löytyy varmasti molemmista. Tossakin on varmasti ollu sekakäyttöä pelissä. Eniten ongelmia olen kohdannut kännisten ihmisten kanssa. Varsinkin nuoret miehet on pahoja kun pitää baarin sulkeuduttua alkaa haastamaan turhan päiten.

  3. Terveydenhuollon työntekijänä näen asian kyllä eritavalla. Alkoholistit on riesa mutta yleensä niille voi puhua. Parhaimillaan huumepsykoosissa olevaa jollain on yleensä c-hepatiitti vilä kaiken muun hyvän lisäksi niin tarvitaan yleensä neljä raavasta poliisia edes tuomaan sairaalaan. Ja voit miettiä että millä keinoin ne rahat niihin päivittäisiin satseihin hankitaan ellei satu olemaan keikkatuloja.

    • Itse työni puolesta voin Veikkoa tässä asiassa kompata. Narkomaanit ovat alkoholusoituneisiin verratuna täysin arvaamattomia ja vaarallisia itselleen ja sivullisille. Tiettyyn tilaan tullessaan narkomaanit omaavat mielettömät voimat. Kaiken muun hyvän lisäksi narkomaanit kantavat mukanaan käytettyjä neuloja ja teräaseita. Narkomaanien tekemät rikokset eivät jää huumeiden käyttämisen ja mahdollisen välittämisen tasolle, vaan tilastollisesti narkomaanit näyttelevät isoa roolia omaisuus, henki ja liikennerikoksissa . Sen takia on aika uskaliasta väittää, että huumeidenkäyttäjät vahingoittavat vaan itseään ja lähipiiriään.

    • Ootkohan käsittänyt vähän liian kirjaimellisesti tuon lauseen? Käytät stereotyyppistä ääriesimerkkiä.

    • Varmasti on totta joidenkin kohdalla, mutta en usko, että esimerkiksi Jarin kohdalla joudutaan tuollaisiin toimenpiteisiin, hänestähän pääasiassa oli tässä tekstissä kyse. Tämä on vähän kuin tiettyjen etnisten ryhmien leimaamista yhden ihmisen huonon käytöksen perusteella. Ennen sitä ääriesimerkkiä mahtuu paljon lievempiä tapauksia siihen väliin 🙂

  4. Mitähän helvettiä taas nämä kommentoijat. Mistä näitä löytyy, kun luetaan tekstiä täysin taas ohi ymmärryksen. Erittäin hyvä teksti jälleen, harmi kun pointti menee väistämättä osalta aina ohi! En nähnyt tässä mitään huumepositiivisuus saarnaa, mutta ei siitä sen enempää. Ihailen sun taitoa nähdä ihmiset ihmisinä Pauliina <3 jatka samaan malliin!

    • Siltä se tosiaan taas tuntuu, turhauttavaa. Sä ymmärsit mun pointin, kiitos <3

  5. Mä oon ihan samaa mieltä siitä, että useimmilla on vääristynyt kuva huumeiden käytöstä ja käyttäjistä, kuten sanoitkin. Mun mielestä sun teksti on hyvä esimerkki siitä, kun kannanotto perustuu ehkä yhteen yksittäiseen kokemukseen päihteiden nurjasta puolesta ja artikkeleihin jossa faktoja ei perustella kuin mielipiteellä.

    Päihteiden ongelmakäyttö on henkilökohtaisella tasolla iso tragedia, mutta niin on yhteiskunnankin. Alkoholi aiheuttaa varmasti tällä hetkellä enemmän ongelmia, koska alkoholia käytetään enemmän. Huumeet tulevat varmasti olemaan isompi ongelma, jos käyttö joskus laillistetaan tai yleisesti sallivampi ilmapiiri lisää niiden käyttöä. On ihan pelkkää puppua sanoa, että huumeiden käyttö aiheuttaa enemmän ongelmia vain henkilökohtaisella tasolla, huumeiden käyttöön liittyy paljon enemmän lieveilmiöitä ja sairaalahoitoa vaativia sairauksia (psyykkisiä ja fyysisiä) kun alkoholin liikakäyttöön suhteessa käyttökertoihin.

    Kun katselee päihteiden käyttöä täältä terveydenhuollon työntekijän näkökulmasta niin en voi olla toteamatta, että jaksan aina ihmetellä kerta toisensa jälkeen niitä argumentteja millä huumeiden käyttöä romantisoidaan ja vähätellään. Toisaalta, voisihan se olla ratkaisu kansantaloudellisesti, jos huumeiden käyttö joskus laillistetaan niin ainakin hoitoalalla tulee jatkossakin olemaan töitä, varsinkin mielenterveyspuolella. Samoin lastensuojelussa. Ja poliisissa. Ja akuuttihoidossa. Ja kuntoutusalalla. Toimintaterapeuteilla. Lääkäreillä. Perhetyöntekijöillä. Ulosotossa. Niin ja varsinkin kolmannen sektorin toimijoilla, erilaisilla avustusjärjestöillä.

    • En ole romantisoinut huumeiden käyttöä… tottakai ne ovat iso ongelma kun mennään oikeasti niihin ääriesimerkkeihin. Et tainnut lukea tuota rotille tehtyä koetta? Siinä nimenomaan todetaan, että vaikka huumeet laillistettaisiin, niin niiden käyttö ei lisäänny tai se on ihan marginaalista. Se, joka on taipuvainen niitä käyttämään, käyttää niitä olivat ne laillisia tai ei.

    • Luin kohdan rottakokeista, en epäile sen paikkansapitävyyttä. Oon kuitenkin sitä miltä, että inhimilliset tekijät ovat ne, jotka aiheuttavat päihteiden ongelmakäyttöä. Näitä muuttujia ei voida rottakokeissa ottaa huomioon: kuitenkin tässäkin kokeessa todettiin, että olosuhteet vaikuttavat. Tämän vuoksi uskon, että jos huumeiden käyttöä ei jatkossa kriminalisoida kuten nyt kynnys huumeiden käyttöön laskee ja jos ja kun ihminen sortuu näihin juuri tässä huonossa elämäntilanteessa niin kynnys koukuttumiseen kasvaa. Ja tämähän on rottakokeissakin todettu, että olosuhteet vaikuttavat..

      En tarkoittanut, että juuri sinä romantisoit huumeiden käyttöä tekstillä, tarkoitin yleensä. Kuitenkin ajattelen edelleen niin, että huumeiden tuomat ongelmat yksilön ja yhteiskunnan tasolla ovat massiiviset verrattuna siihen romantisoituun kuvaan joka niistä annetaan suhteessa alkoholin käyttöön. Se kun katselee näitä tilanteita ammattilaisen näkökulmasta, niin jotenkin sitä ei vaan jaksa ymmärtää niitä ”hyviä puolia” joita koitetaan välillä tarjota aiheeseen liittyen.

  6. Mä luulen ymmärtäväni pointin, mitä kirjoituksellasi hait ja niiltä osin olen samaa mieltä. Kantsii googlettaa esim. mitä Portugalissa tehtiin lainsäädännön ja ihan asennemuutoksen eteen, niin huomaa, miten eri lailla huumeriippuvaisiin voisi suhtautua koko yhteiskunnan tasolla ja ohjata huumeriippuvaisia ennemminkin hoitoon kuin vankilaan kärsimään rangaistusta.

    Minun mielestäni tässä tekstissä ei millään lailla romantisoitu tai vähätelty huumeidenkäyttöä vaan kenties yritettiin miettiä tätä asiaa vähän toiselta kantilta.

    • Onpa mielenkiintoista, kävin lukemassa aiheesta. Samaa kertoi tuo rotille tehty koekin, josta postauksessa kerroin. Ei munkaan mielestä ollut minkäänlaista romantisointia huumeidenkäytöstä

  7. Ja se että et usko että ”Jarin kohdalla joudutaan tuollaisiin toimenpiteisiin” ei valitettavasti toimi. Oletko kuullut 70 ikäisestä ihmisestä joka en siihen asti vetänyt suunnilleen joka päivä. En minäkään. Ei mee ihan niin iloisesti pössyssä vuodet eteenpäin. Se on kerta kun naksahtaa kun sitä tapahtuu ihan ilman altistustakin että ihminen menee psykoosiin

    • En tietenkään toivo, että homma menee niin pitkälle. Riskit on aina olemassa. Ja tottakai, yksikin kokeilu voi johtaa psykoosiin, en sitä kiellä niin kuin en kiellä sitä, että huumeet ovat vaarallisia. Mutta narkkariksi nimittely ja ihmisarvon alentaminen ei johda mihinkään hyvään. Päihderiippuvaisella on syviä ongelmia, jotka pitäisi ratkaista, tuomitsemisen sijaan.

  8. Pakko sanoa, että ne kaikista väkivaltasemmat ja sekasimmat ovat juuri huumeiden vaikutuksen alaisena. Akoholisteja vaan on suomessa huomattavasti enemmän, joka näkyy tilastoissa ja katukuvassa. T: turvallisuusalalla työskennellyt

  9. Ennen kuin mä edes luin koko tekstiä loppuun, katoin että jes, 20 kommenttia – ihmiset ovat varmasti ymmärtäneet ajatuksesi oikein. Mutta ei, ikävä kyllä. Eikö täälläkään?!

    Kirjoitin tästä itsekin postauksen http://mirvaannamarian.indiedays.com/2018/04/02/jari-sillanpaa/ ja toivon, että voisimme edes blogiemme kautta vaikuttaa edes vähän jotenkin tohon järjettömään julkiseen dissaamiseen. Kuten säkin kirjoitit, sitä on ollut aina, mutta Jarin kaltaisten herkkien ja sairaiden ihmisten kohdalla se on aivan erityisen sairasta ja halveksuttavaa. Se vain pahentaa tilannetta, mutta sekös pahansuopia ihmisiä ja klikkihakuista mediaa vain innostaa.. Surullista, niin Jari Sillanpään, kuin näiden kapeakatseisten haukkujienkin osalta.

  10. En voi ymmärtää tällaista kirjoitusta. Miten bloggaaja voi kirjoittaa huumeidenkäytöstä näin hyväksyvästi. Huumeidenkäytön haitat on vähintään yhtäsuuret kuin alkoholin. Huumeiden käyttö lisää räjähdysmäisesti myös lieveilmiöitä: rikollisuutta, sairauksia, mielenterveysongelmia, köyhyyttä, naisten aseman heikkenemistä. Todella ajattelematon kirjoitus.

    • Et varmasti voikaan koska olet käsittänyt koko postauksen väärin 😀

  11. Mä otin sun kirjoituksen siltä kannalta, että kritisoit median ja sen käyttäjien tapaa demonisoida yksilö eikä itse ongelma. Kyllä mä samaistun siihen tunteeseen, että kärsivää ihmistä ei ensisijaisesti haluta auttaa vaan rankaista. Samaan aikaan esim. alkoholikulttuuri on todella vahvaa ja hyväksyttyä Suomessa. Eikö ole ilmiselvää, että jotkut meistä sortuu aineisiin, kun niitä on jatkuvasti tarjolla. Ihmisillä on paha olla, eikä ketään kiinnosta, mutta tuomionpäivän koittaessa kaikki on paikalla keuhkoamassa. On ”päheetä” kokeilla, mutta auta armias kun tulet riippuvaiseksi. Jopa kuolleet kääntää sulle selkänsä. Mä en henk.koht. käytä enkä hyväksy mitään huumausaineita, röökiä tai alkoholia, mutta silti ottaa päähän tämä ihmisten kaksinaismoralismi aiheesta.

  12. Olen samaa mieltä Pauliina kanssasi tuosta, miten media tässä tapauksessa Sillanpäätä kohtelee!

    Minusta on ikävää, että ihmiset kääntävät selkänsä Sillanpäälle ja tuntuvat ajattelevan, että ”siitäkin tullut tuollainen narkki”. Ei tiedetä mitä kaikkea hänen elämässään on tapahtunut, että hän on tässä pisteessä.

    En hyväksy huumeiden käyttöä, mutta sen sijaan että tuomitaan aj käännetään selät, miten olisi jos rohkaistaisiin ihmistä hoitoon? Ongelma vain pahenee, mikäli ihminen jää tyhjän päälle hyljeksittynä!

    Minusta on lisäksi kummallista, että tuntuu että toisissa musiikkiskeneissä (rock, rap) huumeet ”hyväksytään” ja artisti otetaan esiintymään vaikka tiedetään hänellä olevan ongelmaa. Siltsun julkisuuskuvaan huumausaineet eivät sovi ja lehdistö tuntuu ottavan tästä ilon irti.

    Ja mikä on kaksinaismoralistista, että ketjuliikkeet ovat painattaneet Nirvana paitoja vielä tänäkin päivänä, vaikka tiedetään millainen mies Kurt Cobain oli….

    • Sun sanat olis voinut tulla mun suusta, oon niiin samaa mieltä! Haha, hyvä esimerkki nuo muut musiikkiskenet, pitää niin paikkaansa, kaksinaismoralismia parhaillaan 😀 ei sovi huumeet tangolaulajaan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 15
Tykkää jutusta