Mulla ei ole elämää

Se tunne kun et pääse treenaamaan 

Alkanut vuosi on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Helmikuu meni influenssassa, enkä päässyt treenaamaan ollenkaan. Mikään tauti ei ole koskaan vetänyt niin pahasti vuoteen omaksi ja kolmen viikon sairastamisen jälkeen olo ja olemus oli kuin zombilla. Katsoin jälkeenpäin helmikuussa otettuja kuvia ja niistä todellakin huomasi, että kaikki ei ole hyvin. 

Nyt kun mulla olisi energiaa ja halua, niin olen 24/7 kiinni töissä ja koulussa. Okei, kyllähän mä treenaan maksimissaan kolme kertaa viikossa, mutta tällä hetkellä olisi motivaatiota kehittää fysiikkaa eteenpäin kun voimatasot ovat palanneet, treenit luistaa ja voisin hyvin käydä salilla 4-5 kertaa viikossa.

Päivät teen opparia, omia töitä, koulukursseja ja illat olen koulussa yhdeksään asti. Olen ehkä ottanut itselleni vähän liian kunnianhimoisen tavoitteen saada kaikki opinnot vietyä nyt keväällä loppuun ja tiesin mitä on tulossa, mutta kyllä se silti pistää kiristämään pinnaa, kun omiin juttuihin ei yksinkertaisesti riitä aika. Ajattelen niin, että kerralla kunnolla kaikki purkkiin ja sitten voin taas keskittyä muihin asioihin. 

Treeni.motivaatio.ptvgym.opiskelu

Ptvgym.treeni.opiskelu.sali_

Työllä on helppo perustella omaa välinpitämättömyyttä

Tälläinen vuorokauden ympäri työmyyränä oleminen ei ole oman arvomaailmani mukaista ja sen vuoksi tämä aika tuntuu todella raskaalta. Tiedän, että edessä on enää 1,5 kuukautta tätä ja elämä voi taas alkaa, mutta silti olen välillä tosi turhautunut.

Moni tekee töitä ihan liikaa, mutta mielestäni töiden ei pitäisi koskaan olla peruste laiminlyödä perhettä, parisuhdetta tai varsinkaan omaa hyvinvointia. Itselleen on niin helppo perustella, että on liian kiire treenata tai pitää itsestään huolta edes pienillä teoilla, mutta se ei ole totta. Jossain vaiheessa kroppa ja mieli on piipussa ja säännöllisellä liikunnalla on ainoastaan positiivisia vaikutuksia, varsinkin tulevaisuutta ajatellen. 

Tietysti joskus on ajanjaksoja, kun on vain pakko painaa, mutta välillä tekee oikeasti ihan hyvää pysähtyä. 

Tyo-Opiskelu-treeni-motivaatio

Helppo opiskelijaelämä

Opiskelijaelämä saatetaan mieltää helpoksi ja joillakin se sitä varmasti onkin, mutta itse en ole oikeastaan koko ammattikorkeakoulussa opiskelun aikana viettänyt sitä ”opiskelijaelämää”. En omista haalareita enkä juokse joka viikonloppu bileissä, koska olen rakentanut elämän peruspilareita samalla kun opiskelun. Olen tehnyt koko ajan töitä, kilpaillut fitnesskisoissa ja perustanut oman yrityksen, jolla elätän itseni.

Olenko ehkä vähän katkera niille, joiden ei tarvitse tehdä yhtä paljon? Tai joille vanhemmat maksaa opiskelun. Ehkä. Itse en nosta yhtään opintotukea, koska rajat paukkuu yli enkä ole muutenkaan koskaan perustanut mistään tuista. 

Toisaalta olen vain onnellinen siitä, että olen kerryttänyt arvokasta työkokemusta ja saanut vuosien aikana paljon aikaan, koska uskon, että siitä on vielä hyötyä. Kaiken tekeminen yhtä aikaa ei ole ollut helppoa, mutta täysin sen arvoista. 

Kaipaan ihan hurjasti omaa elämää, omia aikatauluja, luovuutta, joka ei loista tämän kiireen keskellä ja enemmän aikaa ihmisille ja asioille, jotka ovat oikeasti tärkeitä tässä elämässä. Ei enää kauaa niin saan oman elämän takaisin! 🙂

Onko täällä muita, jotka kamppailevat opiskelujen ja työelämän/yrittäjyyden yhdistämisen kanssa?

Edellisessä postauksessa kerroin muuttuneesta vartaloihanteestani

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

 

pauliinafitworld

2 vastausta artikkeliin “Mulla ei ole elämää”

  1. Itsellä arki rakentuu puhtaasti opiskelujen päälle, mutta usein koen huonoa omatuntoa ja huonommuutta siitä etten käy töissä. Kadehdin sitä, että työssäkäyvät saavat jo nyt arvokasta kokemusta ja henkistä kasvua monipuolisemmin. Välillä tuntuu myös pahalta, että muut jaksavat painaa töitä, koulua, harrastuksia ja osa jopa perhe-elämää siihen päälle, ja oma jaksaminen rajoittuu juurikin siihen opiskeluun ja melko satunnaisesti harrastamiseen. Olen usein yrittänyt kysellä itseltäni että onko tämä vain laiskuutta ja tekosyytä, vai onko oikeasti hyvä että nyt keskityn pelkästään opintoihin, kun siihen kerran on mahdollisuus.

    Koin pienimuotoisen burnoutin opintojen toisen vuoden aikana, jolloin totesin että ehkä on ihan fine ottaa oma aikansa ja opetella elämänhallintaa hitaamman arjen tahdissa. Olin paahtanut alkuopinnot hurjaa tahtia, osalta kiinnostuksen mutta osalta ihan vain sen ”menestymisen” takia. Ajattelin, että opintojen jälkeen ehtii kyllä harrastaa ja muuta. Burnout auttoi kuitenkin tajuamaan, että nythän sitä elämää on elettävä, tai kohta huomaan että vasta eläkkeellä on aikaa hengähtää. Tästä halusin sinuakin muistuttaa, toki yksi kevät tiivistä tahtia on eri asia kuin koko opintoaika ja varmasti joissain tilanteissa pakollista tai ainakin paras toimintatapa. Kiva että avaat näin paljon tätäkin puolta elämästäsi ja ajatuksistasi, etkä pelkkää treeniä 🙂

    • Kiva kun jaoit kokemuksesi. Tiedostan sen, että ihan äärirajoilla tässä mennään ja onneksi sen vuoksi tätä ei ole enää kuin 1,5 kuukautta jäljellä. Sen jälkeen pitää todella miettiä, että miten arjen saa järjestettyä rauhallisemmaksi, kun aika kauan on tullut mentyä liian monta rautaa tulessa. Näitä asioita pitää todellakin pohtia, joten mukava kun kommentoit aiheesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta