Kuinka usein voi herkutella?

Pilaako herkuttelu tulokset?

Herkuttelu.synttarit.aamiainen
Synttäreiden aamiainen, joka mulle tehtiin. Ei ihan makrojen mukaista, mutta alhaalla kerron miksi en siitä kieltäydy

Kun 80% ruokavaliosta on kunnossa, niin se riittää ylläpitämään suht rasvatonta ja lihaksikasta kroppaa. Puhun siis nyt ”ylläpitokaudesta” tai siitä, että painon haluaa pitää samana. Dieetti on eri asia ja silloin varsinaisia herkutteluhetkiä ei kuulu viikkoihin ja jos tuloksia haluaa niin silloin ohjeita tulee noudattaa. 

Pidän tällä hetkellä yllä nykyistä painoani ja 80% tarkoittaa itselleni sitä, että voin hyvin herkutella muutamankin kerran viikossa tai käydä ravintolassa syömässä vaikka keskellä viikkoa, jos sellainen tilanne tulee. Pyrin kuitenkin syömään arkipäivät puhtaasti, eli silloin en herkuttele. Joskus tulee kuitenkin herkutelua myös arkisin, mutta arkiherkuttelun saa pidettyä hyvin kurissa jo sillä, että kotiin kaappeihin ei osta mitään herkkuja. Itse olen sellainen syöppö, jos kaapeissa on jotain saatavilla, niin ne eivät kauaa siellä säily. 

Oma herkutteluni rehellisesti

Jos otetaan esimerkkinä tämä viikko niin esimerkiksi eilen tilasin Woltista ruokaa kotiin ja aamulla söin suklaata aamiaisen jälkeen. Kärsin tänään pienestä krapulasta eilisten synttärikemujen johdosta, mutta ihan normaalinakin viikonloppuna tilaan/käyn ulkona syömässä 99% varmuudella. Viikonloppuna saatan herkutella kahtenakin päivänä, mutta pyrin kuitenkin syömään säännöllisesti, vaikka kaikkia ruoat eivät olisikaan ruokavalion mukaisia ja aamut aloitan aina kunnollisella aamiaisella. Säännöllisyys pitää verensokerin ja ruoansulatuksen tasaisena ja maanantaina on helpompi palata ruotuun. 

Herkuttelu.painonhallinta.naughtyburger

Bataattiranskalaiset.naughtyburger.herkuttelu
Sunnuntain herkuttelua kotona

Se, että onko mulla herkkuhimoja vaihtelee täysin viikon mukaan. Olen enemmän suolaisen ruoan perään ja jos poikkean ruokavaliosta niin se onkin yleensä sushia, hampurilaista tai pizzaa. Toki rakastan myös jäätelöä, jota voisin syödä vaikka kuinka. Harvoin kuitenkaan ostan karkkipussia itselleni. Noin kerran kahdessa viikossa tulee syötyä keskellä viikkoa lounasta esimerkiksi sushilla, Picnicissä tai Subissa, josta en koe omantunnon tuskia. Loppupäivän ruokailut menen kuitenkin ohjeen mukaan. 

Kun herkuttelet, älä mieti kaloreita

Herkuttelua ei kannata ottaa liian vakavasti tai potea hirveää syyllisyyttä, jos silloin tällöin herkuttelee, oli se sitten keskellä viikkoa tai viikonloppuna. Jos viikolla käy kerran ravintolassa, niin se ei hommaa kaada. Olen huomannut, että itselleni toimii parhaiten se, että viikot treenaan lujaa, syön puhtaasti (saan puhtaasti syömisestä ihan älyttömästi energiaa ja jaksan touhuta) ja viikolla en siis osta suklaapatukoita, hampurilaisia ja välttelen pullaa tai keksejä, jos olen jossain ja viikonloppuna annan itselleni luvan rentoutua. 

Herkuttelu.keksit.painonhallinta

Tiedän, että homma ei kuitenkaan lähde käsistä, koska sallin itselleni herkkuhetkiä silloin tällöin ja silloin en todellakaan mieti paljonko siinä pullassa tai hampurilaisessa on kaloreita. Sehän vie koko idean herkuttelusta, vai mitä? 🙂 Käytännössä en siis kiellä itseltäni mitään, joka tuo herkutteluihin rennon suhtautumisen. Pidän kuitenkin maalaisjärjen mukana ja tiedän, että mättö-överit eivät ole hyvä juttu, koska toki silloin kalorit vaikuttavat myös viikon kokonaiskaloreihin enkä muutenkaan halua aiheuttaa itselleni huonoa oloa syömällä ihan ylettömästi. 

Edellisessä postauksessa kerroin mitä aion synttäriviikonloppuna puuhailla

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

 

 

 

pauliinafitworld

4 vastausta artikkeliin “Kuinka usein voi herkutella?”

  1. tuli ihan eri kuva susta tämän myötä hienoa kun olet salliva luulin että olet100%fitnessnoudattaja.lempisuklaa?syötkö tavallista raaka?sushia saatan kaksi krt viikossa en ajattele herkkuna esim japanis syödään jpkapvä.harmi et monet ns herkuttelee terveys vaihto ehdolla pizza esim ku kkakaalipohja suklaamousse avokado raakasuklaa ja kakku ptroteiinikakku.mikset sallita tavallisia pakastepizza Fazer sininen jackyvanukas?Voisitko kirj herkkupväkirjan viikolta?itsekin suolaisen ystävä.tärkeintä kai mennä maku mieltymysten mukaan?jos tekee mieli munkkia syö sen eikä muuta rehellistä pullaa eikä kauraleipää kanelila?

    • Kiva kuulla 🙂 syön ihan tavallista suklaata. Joo en kanssa ymmärrä, mun mielestä kun herkuttelee niin herkuttelee sitten kunnolla. vois joskus tehdä taas ruokapäiväkirjan viikolta 🙂

    • Ne on Naughty Burger Helsinki ja burgeri myös, ihan sairaan hyvää! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta