Miksi terveellisesti syöminen on niin vaikeaa?

Saattaa ehkä vaikuttaa siltä, että terveellisesti syöminen on minulle kuin lasten leikkiä, mutta ei sitä aina ole. Mullakin on nimittäin omat heikot hetkeni. 

Jos haluaa pitää kiinni normaalipainosta, tulee ruokailuihin kiinnittää jonkin verran huomiota. Ymmärrän kyllä hyvin, että terveellisesti ja monipuolisesti syöminen voi olla oikeasti joskus hankalaa, kun elämässä on kiireitä ja stressi painaa.

Mulla on ollut pahana tapana syödä enemmän lounaita ulkona nyt kun aloitin uudessa työssä, mutta toisaalta kaupan salaattitiskiltä voi valita myös terveellisiä vaihtoehtoja (ja siis salaatti ei tarkoita minulle vain salaattia vaan myös proteiinia ja hiilaria esimerkiksi couscousista tai pastasta). Itse varmaan pökertyisin, jos söisin lounaaksi pelkkää salaattia. 

Salaatti-Lounas-couscous-kana-painonhallinta
Mun salaattilounas töissä

Kun kanaa ja riisiä on syönyt kuusi päivää putkeen niin alkaahan se alkaa pidemmän päälle kyllästyttää. Terveellisestä ruoasta saa kyllä hyvää, kun maustaa ja jaksaa nähdä vaivaa aterioiden eteen, mutta joskus kaipaa pientä vaihtelua. Vaihtelu arjessa tarkoittaa itselleni sitä, että vaihtelen ravintoaineiden lähteitä, valmistan lautaselle paljon salaattia ja lähes joka viikonloppu syön jossain ulkona. Jos haluan vaihtelua arkiruokiin niin voitelen riisikakut tuorejuustolla tai ostan suolakurkkuja salaatin mausteeksi.

Terveellinen-Lounas-kana-riisi-salaatti-avokado
Ymmärrän kyllä, miten kana ja riisi voi alkaa tökkiä

Kaikkea kuitenkin kohtuudella ja se mistä pidän kiinni on, että en osta esimerkiksi sokerilimuja tai sokeroituja kastikkeita- tai ketsuppia enkä eineksiä, jotka kyllästävät kroppaa ihan turhaan lisäaineilla. 

Fiksu ruokailu muodostuu entistä hankalammaksi, jos ruokailuvälit päästää pitenemään. On mennyt aikaa opetella tämän uuden arjen rytmi ja ruokavälit ovat muutaman kerran venyneet liikaakin. Iltapäivän ja illan välissä oleva aika on pahin. Jos en silloin huolehdi kunnollisen aterian syömisestä, ei energiaa meinaa riittää illan treeniin. Silloin tulee helposti jäätyä vain kotiin ja silloin on helppo päätyä tilaamaan ruokaa kotiin tai syömään jotain epäterveellistä. 

Soijajogurtti-Riisikakku-mansikat-appelsiini-valipala
Uusi lempparivälipala: soijajogurtti, marjoja, riisikakkuja ja hedelmiä
Ravintola-Turku-hampurilainen-painonhallinta
Turussa ravintolassa muutama viikko sitten. Oli ihan tajuttoman hyvää!

Terveellisesti syöminen vaatii aikaa ja panostusta. Teen edellisenä iltana lounaan töihin valmiiksi, jolloin tiedän mitä ateriassa on. Monesti nälkäisenä lounasaikaan tulee syötyä kaikkea tarpeetonta, jos omia ruokia ei ole valmiina. Oma heikkouteni ovat erilaiset juustot, kuten feta ja erilaiset suolaiset herkut. Niitä kun mättää oikein kunnolla lounaalla niin voi olla varma, että uupumus iskee jo iltapäivästä. Sen vuoksi pyrin välttelemään niitä viikolla tai pidän määrät maltillisina. Omat heikkoudet kannattaa tiedostaa ja muistaa, että hetken nautinto ei aina ole tarpeellinen.

Viikonloppuisin annan itselleni enemmän höllää ja salaisuuteni on se, että olen aika hyvä kokki. Enkä puhu omasta suustani vaan muiden. Melkeinpä joka viikonloppu tulee kokattua tai leivottua jotain tai vaihtoehtoisesti syön ulkona. 

Munakas-Resepti-sampylat-resepti-pekoni
Viikonloppuna leivoin sämpylöitä, tein ruokaisaa munakasta ja miehelle pekonia (itse en voi pekonin makua sietää)

Kun asiat ovat tasapainossa, välttyy turhilta ylilyönneiltä. Ja se nyt vaan on totinen totuus, että joitakin mielihaluja pitää hallita. Voisin ihan hyvin syödä suklaata joka päivä, jos antaisin ajatukselle vallan, mutta tiedän, että se ei ole fiksua. Ja jos patukoita tekee joka päivä mieli niin silloin elää todennäköisesti aika suuressa energiavajeessa. Keho pyrkii korvaamaan vajeen keinolla millä hyvänsä. 

 

Edellisessä postauksessa kerroin mielipiteeni somessa kuohuneesta Veitola-Sieppi -haastattelusta

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

 

pauliinafitworld

2 vastausta artikkeliin “Miksi terveellisesti syöminen on niin vaikeaa?”

  1. Erinomaisia ajatuksia terveellisesti syömisestä! Olen vakaasti sitä mieltä, että terveellisen ruoan ei tarvitse olla pahanmakuista. Päinvastoin, kasviksista ja muista puhtaista raaka-aineista on mahdollista saada aikaan vaikka mitä hyvää!

    Olen jo pitkään ihmetellyt sitä, miksi terveellinen ruokavalio tarkoittaa monille nimenomaan kanaa ja riisiä. Okei, ehkä noissa on makrot kohdillaan jos hifistelet viimeisen päälle johonkin kisaan, mutta meille tavallisille tallaajille (eli varmaankin noin 99,9% ihmisistä) terveellinen ruokavalio voi olla äärimmäisen monipuolista jos vain hiukan jaksaa suunnitella ja käyttää mielikuvitusta. Riisin sijaan voi valita ravintorikkaampiakin hiilarilisukkeita, kuten kvinoaa, ohraa tai palkokasveista valmistettuja makarooneja ja nuudeleita (kannattaa esim. tsekata kikhernenuudeleiden ravintoarvot). Kanan voi korvata muilla eläinprotskuilla tai härkiksellä, nyhtökauralla, seitanilla tai soijalla eri muodoissaan. Kasviksista löytyy loppumaton valikoima vaativaankin makuun. Uskon, että aidosti terveellinen ruokavalio on monipuolista. Sillä tavalla ihminen saa erilaisia ravinteita eikä haittaa, vaikka protskut tulisivat välillä kasvikunnankin tuotteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta