Maitotuotteet todella ovat pahasta iholleni

Takana on nyt kaksi viikkoa elämää ilman maitotuotteita lukuunottamatta satunnaisia jäätelöannoksia viikonloppuisin (rakastan yli kaiken jäätelöä ja sitä tulee nautittua säännöllisesti vuoden ympäri).

En ole varmaan koskaan voinut fyysisesti näin hyvin ja sillä tarkoitan sitä, että suolisto on ihan selvästi paremmassa kunnossa, en enää kärsi pahoista turvotuksista ja olo ei ole pöhöttynyt. Olen samalla lisännyt vihreän ja hedelmien määrää ruokavaliossa.

Akne-Ihonhoito-maitotuotteet-kauneus-hyvinvointi

Olen siis korvannut maitotuotteet kananmunilla (kokonaisilla ja valkuaisilla), soija- ja kauravälipaloilla, kalalla ja kanalla. Olen vähentänyt myös punaisen lihan syöntiä, jota söin ennen päivittäin. Mulla alkoi useammin tulemaan ”raskas” olo punaisen lihan syömisen jälkeen, jonka vuoksi päätin kokeilla olla ilman sitä. 

On uskomatonta miten paljon maitotuotteiden pois jättäminen on vaikuttanut omaan hyvinvointiini. Suurimman muutoksen ulkoisesti olen huomannut kasvojen ihossa, joka on paljon kirkkaampi ja sellaiset pienet punertavat näpyt otsassa ovat kadonneet. Olen lukenut, että otsan näppylät yhdistetäänkin yleensä suolistoon ja varsinkin maitotuotteisiin. Kasvojen iho ei tunnu enää tulehtuneelta ja finnejä ei ole enää alkanut muodostumaan.

Otin viikko sitten käyttöön myös Colosén ihonhoitotuotteet, joka on sveitsiläinen ammattilaisten ihonhoitosarja. Sen vaan tuntee kun kerrankin kädessä on laadukkaat ihonhoitotuotteet. Tulen varmasti kertomaan näistä tuotteista lisää kun ehdin testata niitä kauemmin. 

Maitotuotteet-Ihonhoito-akne-kauneus-hyvinvointi

Kasvojen ihon muutos on kuitenkin tapahtunut jo ennen tuotteiden käyttöönottoa, joten muutos ei voi johtua ainoastaan niistä. Isoin muutos on tapahtunut sisäisesti. Vatsa ja suolisto ovat selvästi rauhoittuneet ja mulla on nykyään tosi energinen olo. Salilla jaksaa treenata vaikka päivät ovat pitkiä. Kun olo on kropassa kevyt niin jaksaa touhuta ihan eri tavalla. Vatsa ei ole enää sellaisella pienellä pömpöllä jatkuvasti, lukuunottamatta tietty aika kuukaudesta. 

Ilmeisesti meidät suomalaiset on aivopesty hyvin tehokkaasti maitotuotteiden osalta. Muistan kun ala-asteelta lähtien on peloteltu luiden haurastumisella ja terkkarin seinillä oli aina jotain maitotuotteisiin liittyvää mainontaa. On hassu juttu, että suomalainen maito aiheuttaa itselläni huonoa oloa ja vatsavaivoja, mutta ulkomaiden maitoa- tai maitotuotteita voin syödä ja juoda ihan surutta. Pakkohan maitotuotteissa on silloin olla jotain kehoon ja suolistoon kuulumatonta? Ihmiskeho kun on kuitenkin vielä niin alkukaltainen, että luonnollisia aineita voimme ainoastaan sulattaa. 

Ihonhoito-Akne-kauneus-hyvinvointi-suolisto-maitotuotteet

Nyt kun maitotuotteita ei ole niin runsaasti ruokavaliossa, ajattelin käydä ostamassa kalsium-lisän. Jonkin verran kalsiumia saa esimerkiksi soijatuotteista ja pähkinöistä, joita syön päivittäin, mutta sillä ei päivittäinen määrä vielä tule täyteen. 

Huomaa, että vanhat juurtuneet tavat alkavat muuttua ja moni tapa onkin jäänyt matkaan fitnessvuosilta. Terveellinen ruokavalio ei välttämättä aina merkitse sitä, että se olisi juuri omalle kropalle se sopivin. Vähän ehkä kauhistuttaa miten sitä on tullut joskus syötyä niin orjallisesti vain koska joku muu on niin määrännyt. Ruokavalion suhteen löytyy niin valtavasti monipuolisia mahdollisuuksia, että terveellisesti syöminen ei todellakaan ole tylsää kun jaksaa vähän nähdä vaivaa. 

 

Edellisessä postauksessa: Aina joku pahoittaa mielensä

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp

pauliinafitworld

8 vastausta artikkeliin “Maitotuotteet todella ovat pahasta iholleni”

    • Luin Kokon artikkelin ja täytyy sanoa, että huh huh! Uskon täysin, että maito on yksi iso propaganda täällä Suomessa. Järkytyin varsinkin tuosta diabetes-maito -ja syöpä-maito tilastoista, joissa näitä sairauksia on eniten maitoa juovissa maissa. Jos alkaa ihan syvällisellä tasolla miettiä niin tämähän on itseasiassa ihan loogista. Valtio ja Valio hyötyvät, eivät ihmiset. Täytyy varmastikin kirjoittaa tästä aiheesta vielä lisää, koska haluan kertoa vähän lisää omia kokemuksiani maitotuotteiden pois jättämisestä nyt kun luin tämän artikkelin. Huomasin meinaan pelottavia samankaltaisuuksia artikkelin kanssa..

  1. Itse pitkään käytin maitopohjasista tuotteista vain proteiinijauhetta. Jätin senkin muutama viikko sitten pois, koska sekin tuntui keräävän limaa kurkkuun, niin kuin muutkin maitotuotteet itselläni. Jo viikon jälkeen alkoi lima irrota ja olotila muuttui muutenkin paljon energisemmäksi! Olen ennenkin kuullut, että ihmiset pystyvät ulkomailla syömään maitotuotteita/vehnätuotteita ilman ongelmia, mutta suomessa ei. Sehän riippuu ihan valmistustavasta, en sitten tiedä mitä niille täällä suomessa tehdään. Tuohon jäätelöön, mielestäni oatlyn kaurajäätelöt ovat tosi hyviä. Varsinkin salted caramel hazelnut, kannattaa testata. 🙂

    • Mun lemppari on Jymyn minttusuklaa. Kauramaidosta tehty sekin. Ihan pätkiksen makusta. <3

    • Mulla on ihan samat fiilikset, että hera tuntui keräävän limaa kurkkuun, joten sen vuoksi jätin senkin pois. Oih täytyykin testata vaikkapa jo heti tänään! 🙂

  2. Tummanvihreät on tosi hyviä kalsiuminlähteitä 👍 lehtikaalia, pinaattia ja parsakaalia kannattaa kalsiumin toivossa syödä.

    Samaa mieltä maitotuotteista, mutta valitettavasti samankaltaiset oireet (tulehdukset iholla ja suolistossa) liittyy kaiken eläinperäisen syömiseen liiallisesti. Kannattaa joskus testinä kokeilla kananmunankin pois jättöä 😊

    • Kiitos vinkistä! Töytyykin alkaa lisäillä niitä ruokavalioon. Hmm okei, ihan niin radikaalisti en ole valmis ruokavaliota muuttamaan. Kananmuna on kuitenkin sen verran superfoodi, jos mietitään vaikka ihonhoitoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta