Fit-pääte ahdistaa

Mulla on ollut jo hyvän aikaa sellainen olo, että myös blogini kaipaa uudistusta brändin ja nimen osalta, koska oikeastaan mikään ei ole enää ennallaan. Mua ahdistaa fit-pääte ja maailma-sana sen lopussa. Se kuulostaa siltä, että mun elämään ei mahtuisi mitään muuta kuin fitnekseen liittyviä asioita, joka ei nykyisin pidä lainkaan paikkaansa.

Tuntuu välillä jopa ahdistavalta kirjoittaa muista aiheista, kun tuo pääte häiritsee nimen perässä niin paljon. Joku voisi ajatella, että sehän on vain nimi, mutta loppujen lopuksi nimi voi määritellä vahvastikin brändiä ja millaisia mielikuvia siitä tulee mieleen muille ja itselle. 

Brandi-Uudistus-bloggaaminen

Fit-pääte oli oikein hyvä kun aloitin Fitfashionilla bloggaamisen vuonna 2014. Silloin elämä ja kirjoitukset todella pyörivät vain yhden aiheen ympärillä, olinhan pienessä fitnesskuplassa silloin, sen myönnän.

Viimeisen kahden vuoden aikana elämä on täyttynyt opiskelusta, sen jälkeen työstä, terveydestä, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, matkustelusta ja toki myös siitä tavoitteellisesta treenaamisesta, mutta nykyään annan itselleni armoa ja kuuntelen omaa kroppaa. Elämä ei ylipäätään ole enää niin mustavalkoista kuin neljä vuotta sitten. Ja onhan tässä tullut ikääkin neljä vuotta lisää, joten olisihan se hassua, jos mikään ei olisi ajatusmaailmassa sinä aikana muuttunut. 

Bloggaaminen-Uudistus-ajatuksia-fit

Haluan muuttaa nimeni johonkin paremmin mua nykyisin kuvastavaan. Olen pyöritellyt päässäni sellaista kuin Pauliina’s Diary. Haluan, että myös nimi mahdollistaa kirjoittaa  monipuolisesti eri asioista ja haluan, että se inspiroi mua. Itseasiassa tuleeko teille lukijoille mieleen ehdotuksia? Ja mitä mieltä olette tuosta nimestä, voisiko se olla blogin uusi nimi? 

Blogini tulee myös siirtymään marraskuun alussa uuden terve.fi-sivuston alle, joten uudistus on senkin vuoksi paikallaan. Siellä on varmasti entistä mukavampi kirjoittaa juurikin siitä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, johon kuuluu treenaamisen ja ruoan lisäksi niin monia muitakin osa-alueita 🙂

Edellisessä postauksessa: Hormoniton ehkäisy – kokemukseni 1,5 vuoden jälkeen 

pauliinafitworld

8 vastausta artikkeliin “Fit-pääte ahdistaa”

  1. Hyvä aika vaihtaa nimeä ja uudistua samalla kun portaali vaihtuu. Pauliina`s diary on kiva 🙂 Mitenkäs Wellness by Pauliina tai Finding balance by Pauliina. Jos sais olla välimerkki (ajatusviiva), niin Pauliina – passion for life 😀 Nimiä on kiva keksiä. Sun täytyy valita semmonen mikä tuntuu omaan suuhun parhaalta 🙂
    Tunnelmallista syksyn jatkoa!

  2. Ehdottaisin ihan vaan ”Pauliinan päiväkirja” 😊 Jotenkin suomalainen nimi, konstailematon ilman kikkailuja kuulostaa omaan korvaani parhaalta – Suomessa kun ollaan ja suomeksi kirjoitat 😊❤ Tuon otsakkeen alla blogaaminen mahdollistaisi kirjoittamisen aihepiiristä kuin aihepiiristä ❤

    Oli miten oli, jatkan aktiivisena lukijanasi myös uudella alustalla ❤

    Ihanaa syksyä! 🍂🍃🍁🌞

  3. Entä ihan vaan suomeksi Pauliinan päiväkirjs, siinä olisi kiva alkusointukin 😊

  4. Mun mielestä tuo Pauliina`s Diary on kiva. Kaikki kuulostaa paremmalta englanniksi. 😀

  5. Moi!

    Laitathan postausta parin viikon takaisesta Espanjan treenileiristä! Eikö se ollut syyskuun puolivälissä? Ennätätkö enää järjestää näitä lisää uuden työn myötä?

    • Moikka! Mä jättäydyin siitä projektista pois ajanpuutteen vuoksi. Ilmeisesti leiriä ei oltu järjestetty

  6. Liian montaa rautaa ei kannata pitää tulessa, siinä väsyy helposti. Sinänsä tosi harmi, koska vain muutama taho järjestää leirejä ulkomailla, olisi ollut hyvä saada sillekin saralle uusia järjestäjiä!

    Päivätyö vie voimia ja aikaa sen verran että viikon poissaolo voi olla hankala järjestää. Ei siinä kaikkea ennätä, täytyy pitää huoli omasta hyvinvoinnista ☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta