Onko lapseton elämä itsekästä?

Onko lapseton elämä itsekästä? Miksi lapsettomia naisia ja perheitä arvostellaan ja miksi perheelliset naiset antavat perhe-elämästä niin negatiivisen kuvan?

Olen kirjoittanut paljon projektista jättää hormoniton ehkäisy ja takana onkin nyt melkein vuosi hormonittomalla ehkäisyllä, joka sopii itselleni kuin nenä päähän. Tästä päästään siihen, että noin kerran kuukaudessa menkkojen aikaan tunnen tiettyä kaipausta siitä, että mitä jos minunkin sisällä kasvaisi uusi elämä?

Hormonien vaihtelut todellakin huomaa näin täysin ”luomuna” ja tuntemukset saattavat vaihdella paljonkin kuukauden aikana. Alkukierrosta olo on ihanan kevyt ja treenit luistaa. Saan paljon asioita aikaiseksi. Puolessa välissä  alkaa tulla oireita, rinnat kipeytyy ja olen väsyneempi. Menkkojen aikaan kroppaa turvottaa, päätä särkee ja pms oireet ovat joskus todella pahat, mutta juuri silloin mulla on paljon vauva-ajatuksia. On jännä juttu, että vaikka olo on kamalin koko kierrossa, niin silti sitä miettii, että mitäs jos laittaisi sen pienen alulle? Joskus jopa googlettaa, että onkohan nämä nyt raskauden oireita. Menkkojen loputtua olen kuitenkin palannut takaisin siihen ajatukseen, että on hyvä juuri näin, ilman lapsia.

Lapsettomuus-Lapsetonelama

Jostain syystä olen miettinyt viimeisen puolen vuoden aikana paljon tätä lapsiasiaa. Olen toki nuori, huhtikuussa 26-vuotias, mutta oma ajatukseni on, että jos lapsia teen niin sitten nuorena. Jostain syystä en ole kuitenkaan kokenut sellaista ultimaattista vauvakuumetta, joka monilla ikäisilläni jo on. Toisaalta olisi ihana ajatella itsensä perheenäidiksi (voisin hyvin olla vaikka kotiäiti tai ainakin kotona toimiva yrittäjä-äiti), koska nautin kotona puuhailusta ja ruoanlaitosta. 

Toisaalta taas ajatus perheestä, kaikesta siitä vastuusta ja menetetystä vapaa-ajasta ahdistaa. Arvostan todella paljon hiljaisuutta, omaa aikaa, matkustelua ja ihan omissa oloissa olemista. Ajatus siitä, että niitä hetkiä ei enää olisi itselle, tuntuu ahdistavalta. Onko se itsekästä? Jonkun mielestä ehkä on. Vai johtuuko se siitä, että nyky-yhteiskunnassa jokaisen naisen on mahdollista valita, että millaista elämää haluaa elää? Vai onko tämä kaikki vain jotain ”harhaa”, jota me lapsettomat ihmiset emme oikeasti ymmärrä?

Täytyy myös sanoa, että minua ei imartele useiden perheenäitien tarinat siitä, miten oma elämä valuu viemäristä alas, vaikka kuinka lapset ovat luoneet ”merkityksen elämään”. Minullekin on jo vuosia sitten vanhemmat naiset kommentoineet, että lapset ovat ainut merkitystä luova asia elämässä ja on päivitelty sitä, että miksi en ole edes suunnitellut lasten hankkimista. Olen sitä mieltä, että se on vain meidän päähän juurrutettu tapa ajatella. Tässä elämässä on niin monia muitakin tapoja toteuttaa itseään ja tulla onnelliseksi.

Lapsetonelama-Lapsettomuus

Toinen asia, jota mietin ovat parisuhde ja seksielämä. Ihan rehellisesti. Mitä sille tapahtuu, jos yhteistä vapaa-aikaa ei yksinkertaisesti ole, pinnaa kiristää jatkuvasti ja aika menee vain välttämättömästä suoritutumiseen? Näin hyvinkin seksuaalisena olentona tuntuu kamalalta ajatella tilannetta, jossa tuo asia on rajoitettuna. Enkä usko, että seksuaalinen aktiivisuus laantuu edes iän tullessa, osittain se on varmasti ihan luonnollinen ominaisuus ja yksi tapa pitää yllä omaa hyvinvointia ja vitaalisuutta. 

En ole erityisen lapsirakas ja jään harvoin ihailemaan varsinkaan tuntemattomien lapsia. Tutuilla on tosi suloisia lapsia, mutta siihen se jääkin. Itseasiassa julkisessa kulkuvälineessä matkustava iso joukko tarhaikäisiä lapsia on usein täysi painajainen, kun melu kuuluu korvanappienkin läpi. Enkä halua edes puhua, että millaista on istua lentokoneessa, jos siellä on mukana itkevä lapsi. Hotellit valitsen mieluummin niin, että niissä ei ole lapsia. Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta uskon, että tässä maailmassa on muutama muukin, joka ajattelee samalla tavalla. 

Tunnen, että elän tällä hetkellä jotain murrosvaihetta omassa elämässä ja mietin tulevia siirtoja. Tämän hetken siirroissa kutkuttelee muutto johonkin lämpimään talvella kun koulu loppuu ja tulevan kesän odotus. Varmaan loppukuusta hormonit heittää taas saman kaipuun päälle palautuakseen takaisin tähän samaan tuttuun tilaan. 

Itse haluan etsiä elämän tarkoitusta tästä maailmasta ja matkustelu on yksi tapa siinä

Uskon, että kaikkeen tottuu ja jos nyt yhtäkkiä minut pudotettaisiin kolmen lapsen äidiksi pyörittämään perheen arkea, niin hetken kuluttua sekin alkaisi sujua. Onneksi voin kuitenkin vaikuttaa siihen, että minun ei tarvitse siihen pystyä, jos en halua.

On mielestäni surullista, miten perhe-elämästä annetaan perheellisten ja varsinkin naisten puolesta kuva, että se on täyttä kärsimystä ja oman itsensä voi unohtaa sen jälkeen kokonaan. Arki on yhtä unettomuutta ja sen väsymyksen näkee läpi. Olen kuullut monet kerrat, että ei ole päästy viettämään omaa aikaa pahimmillaan vuoteen, kun lapsi on pieni. Se ei ainakaan anna meille lapsettomille positiivisia ajatuksia siitä, että kannattaisi perustaa perhe.

Vai onko se loppupeleissä oman paremmuuden todistelua? Minä pystyn tähän, mutta sinä lapseton et tiedä elämästä yhtään mitään, koska arkesi ei ole yhtä selvitymistä. Tältä se usein tuntuu, joka on mielestäni väärin. Huvittavinta on se, että myös lapsettoman arki voi olla aivan yhtä kiireistä, vaikka ei tarvitsekaan 24/7 pitää silmällä toista ihmistä. 

Mielestäni vahvuutta on tehdä tässä elämässä asioita, joista oikeasti nauttii, eikä vain sen vuoksi, että näin on tehty jo aikojen alusta asti. Elämän tarkoitusta voi etsiä niin monilla tavoin ja jokainen tapa on yhtä arvokas. Arvostelu ei johda yhtään mihinkään. Uskon, että myös perhe-elämässä on positiivisia puolia, mutta miksi naiset haluavat antaa kuvan, että se on ihan kamalaa? Sitä en ole koskaan ymmärtänyt. 

 

Edellisessä postauksessa annoin vinkkejä miten motivaation voi löytää treeniin uudelleen

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp