Fitness Classic – miten meni noin niin kun omasta mielestä?

Kisat on nyt taputeltu ja viidennen sijan pystin kanssa lähdettiin tällä kertaa Kulttuuritalolta kotiin. 

Ensimmäinen tuntemus? Pettymys. Heti kisojen jälkeen: kiitollisuus. Siihen voi oikeasti tiivistää hyvin fiilikset eilisestä kilpailusta. 

bikini fitness kisameikki
Look: Blend Beauty

Kun näin kuvat jälkeen päin meistä finalisteista, niin selväähän se oli, että kunto olisi voinut olla kireämpi. Ero mun ja voittajan välillä oli aika suuri kireydessä ja sitä myötä siinä, miltä kroppa muutenkin line upissa näyttää. En nyt tiedä miten muotoilisin tämän ja tuntuu hassulta sanoa näin, mutta olen tyytyväinen, vaikka en olekaan tyytyväinen 😀 

No, aloitetaan vaikka siitä, että tämä oli tosiaan elämäni ensimmäinen dieetti, jonka toteutin itse. Dieetin alkuaika meni helposti ja paino tippui hyvään tahtiin. Loppua kohden korostui se, että olen tässä oikeasti yksin ja muutama päivä ennen kisaa oli oikeasti aivan järjettömät paineet itseni kanssa. Ajattelin jopa niissä mielen myllerryksissä, että ehkä en mene koko kisaan ollenkaan 😀 Sillä hetkellä päätin, että hitto mä aion olla todella ylpeä siitä työstä, minkä olen tehnyt ja aion nauttia siitä pienestä hetkestä lavalla, joka se jokaisessa kilpailussa loppujen lopuksi on.

Pidin tämän lupauksen itselleni ja todella nautin olla lavalla! Olen aiemmin kärsinyt esiintymisjännityksestä, mutta kas kummaa, se oli poissa! Musta tuntui, että olisin voinut hymyillä koko ajan ja se todella näkyi. Olen saanut jo paljon kommentteja siitä, että esiintyminen oli parantunut taas ihan huimasti viime kerrasta. 

fitness classic pakarinen

Olin myös lookiin todella tyytyväinen. Blendin Laura todella osaa. Nyt tiedän jatkossa, että se on suorat hiukset, joilla kisoihin lähdetään! En kestä miten upean meikin Laura mulle teki. Niin kaunis ja naisellinen ja sopi täydellisesti yhteen punaisten bikinien kanssa. Moni on varoitellut punaisista bikineistä ja niiden mahdollisesti tuomasta tunkkaisesta lookista, mutta itse tunsin säteileväni punaiset bikinit päällä. Ne oli kyllä niin mun juttu! 

Kaiken kaikkiaan, omasta mielestäni täysin oikea sijoitus mulle. Olen oppinut niin paljon tästä dieetistä ja itsestäni, että en oikein edes vielä käsitä asiaa. Tästä on hyvä jatkaa ja tiedän jatkossa, että mikä on mulle optimaalisin kisapaino ja miten teen viimeistelyt. 

Nyt aloitan reverse -dieetin, jonka toteutuksesta tulen varmasti kertomaan myös täällä. Kovat treenit jatkuvat samantien ja suuremman ruokamäärän voimalla alan tahkoa lisää lihasta tähän kroppaan.

Suunnitelmissa on tosiaan edelleen osallistua Arnold Amateuriin syyskuussa, joten kunto on pidettävä siistinä, mutta lihasta saa todella tulla lisää. Siellä on oltava myös kireänä!

Mutta nyt tosiaan treenataan. Mä pidän kehityskaudesta, koska tykkään treenata lujaa ja syödä paljon haha! 😀 Arnoldin jälkeen on sitten SM-kilpailu ja Ben Weider kilpailu Expossa, jonne tottakai myös osallistun. Tästä todellakin tuli siis kisavuosi, mutta myös opettavainen sellainen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin hyvällä mielellä! 🙂

Tässä muuten mun sarjan finaali taltioituna