E-pillereiden lopetukseen loppui iho-ongelmat – ja paljon muutakin

Tämä ehkäisyasia on aika henkilökohtainen, mutta päätin kuitenkin jakaa siitä ajatuksia blogissa, koska uskon, että aika moni muukin kamppailee näiden asioiden kanssa ja miettii eri vaihtoehtoja.

Homma on siis niin, että lopetin e-pillereiden syömisen vähän ennen uutta vuotta, eli olen ollut nyt syömättä niitä vähän yli kuukauden. Päätös oli osittain omani, mutta myös osittain mieheni, joka kypsyi lopullisesti jatkuviin mielialanvaihteluihini. Olin itsekin pitkän aikaa tiedostanut, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Saatoin suuttua silmittömästi aivan pikku asioista ja en päässyt siitä suuttumuksesta eroon melkeinpä millään ja ajoittain sain ihan silmittömiä raivokohtauksia ( kuulostaa erittäin terveeltä 😀 ). Luulen, että aika moni riitakin on tullut aiheutettua sen takia.

Sen lisäksi elin jatkuvasti ns. ”sumussa”. Olen ymmärtänyt sen tässä pillerittömän kuukauden aikana. Jokainen päivä oli synkkä, pitkä ja masentava. Yritin etsiä positiviisia ajatuksia, mutta jotenkin en saanut niistä kiinni. Vähitellen pillereiden lopettamisen jälkeen tuo ”sumu” alkoi häipyä silmien edestä ja nyt nään maailman aivan eri lailla. Päivittäin on oikeasti aika kivaa ja innostun helpommin uusista asioista.

Olen kokeillut elämäni aikana varmaan kymmentä eri pillerimerkkiä, minipillereitä ja Nuvaring -ehkäisyrengasta. Kaikista on tullut jonkinlaisia oireita; lihomista, iho-ongelmia, tiputteluvuotoja, suonenvetoja, masennusta, pahoinvointia jne… Nyt nämä viimeisimmät vuodet olen käyttänyt Qlaira -nimisiä e-pillereitä, joiden sanotaan sisältävän huomattavan pienen määrän hormoneja. Luin tänään ensimmäistä kertaa kunnolla Qlairan haittavaikutuksista ja suoraan sanottuna kauhistuin ”saattaa lisätä rintasyövän riskiä, aknea, masennusta jne”.. lista on loputon.

Qlaira

Muistan, kun kesällä 2014 kamppailin ihoni kanssa, johon alkoi muodostua kipeitä, paisuvia finnejä, joita oli lopulta koko alaleuka täynnä. Olen muutama vuosi sitten sairastunut suht vakavan aknen, johon söin Roacuttan kuurin, eli sen vahvimman.

Akne pillereiden kanssa kuitenkin paheni pahenemistaan vuoden 2014 loppuun mennessä ja silloin olin 100 %:sen varma, että iho-ongelmani johtuvat juuri pillereistä. Pikkuhiljaa finnit ovat häipyneet lopetuksen jälkeen ja kasvot ovat rauhoittuneet ja enää finnejä ei tule.

Olisinkohan saanut itselleni elämäni toisen vakavan aknen, jos olisin jatkanut pilleireiden käyttöä?

Qlaira2

Sen lisäksi, että olen ”palautunut” henkisesti omaksi itsekseni, olen huomannut myös fyysisiä muutoksia. Jollain tavalla tunnen itseni viehättävämmäksi, kuin ennen. Ja ei, älkää käsittäkö tätä väärin. Luulen sen johtuvan oman hormonitoiminnan palautumisesta ja naishormonin lisääntymisestä. Tuntui, että pillerit aiheuttivat myös haluttomuutta.

Olen villissä mielessäni ajatellut, että onko pillereiden ja muiden ehkäisymenetelmien idea juuri se, että se tekee naisesta haluttoman ja masentuneen zombin?

Vielä en ole nähnyt omia kuukautisia, mutta odottelen kärsivällisesti. Selvästi kuitenkin jotakin tapahtuu. Sain sellaisia oireita, että ajattelin jo, että olen tullut raskaaksi. Testi oli kuitenkin negatiivinen. Oma hormonitoiminta alkaa selkeästi käynnistyä pikkuhiljaa.

Tunnen oman kroppani paremmin, kuin hyvin ja varsinkin tämän lopetuksen jälkeen olen päättänyt, että en aio käyttää enää hormonaalista ehkäisyä. En aio enää ikinä palata sellaiseksi zombiksi, jota olin. Ainoaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä ”varmat päivät” tai kierukka. Jälkimmäinen olisi ehkä se järkevämpi, tosin aika paljon kivuliaampi (siis laitto). Kuulisin mielelläni myös teidän lukijoiden kokemuksia tästä aiheesta. Mielestäni on pelottavaa, että lääketeollisuuden kustannuksella nainen altistuu vaikka millaisille riskeille ja pahimmillaan muuttuu täysin eri ihmiseksi, kuin on ennen ollut ja pahimmillaan sairastuu todella vakaviin sairauksiin. Olen ravannut lääkärissä tämän asian takia ja tuntuu, että edes lääkärit eivät ota tätä asiaa tosissaan. Tämä on mielestäni todella pelottavaa ja sen vuoksi en aiokaan enää olla koekaniinina ehkäisyasioissa.