Onko tämä sitä vauvakuumetta?

Näin joulun aikaan olen normaalia herkemmällä tuulella ja muistelen paljon mennyttä vuotta ja palaan ajassa taaksepäin lapsuuden jouluihin. Olen menettänyt tänä vuonna läheisen ihmisen ja vaikka vanhuus on asia, joka vie meiltä lopulta läheiset ihmiset, saa muistojen miettiminen haikeaksi joka ikinen kerta, varsinkin kun siitä ei ole vielä montaakaan kuukautta.

Muistan lapsuuden joulut täynnä iloa ja lämpöä. Meillä vietettiin joulua aina kaikista läheisempien ihmisten kanssa ja mukana oli vanhemmat sekä isovanhemmat. Muistan miten joulupukkia odotettiin monta viikkoa ja tanssimme mummien kanssa taloa ympäri laulaen iloisia joululauluja. Nuo muistot eivät koskaan lähde pois mielestä ja olen niistä todella kiitollinen. Samalla mielen valtaa haikeus, koska ne ovat enää vain muistoja ja niitä ihmisiä ei saa enää takaisin muuten kuin palaamalla omiin muistoihin. 

lapsuuden joulu vauvakuume

Olen jostain syystä pohtinut täällä Lapissa paljon elämää ja sen merkitystä. Olen päässyt tänä vuonna tekemään eniten asioita, joista nautin. Olen matkustellut paljon, löytänyt itsestäni todellisen yrittäjän ja tehnyt ihan arkielämästä itseni näköistä. Olen ollut onnellisempi kuin moniin vuosiin. Silti varsinkin juhlapyhien ja joulun aikaan alkaa miettiä, että millaisia vuosia haluaa tulevaisuudessa viettää.

joulu vauvakuume

Täytän keväällä 26 vuotta ja täytyy myöntää, että olen pohtinut paljon sitä, että haluanko tehdä lapsia ja milloin niitä teen. Mulla ei ole ollut mitään varsinaista vauvakuumetta, mutta täytyy myöntää, että nytkin mietin, että millaista olisi, jos sylissä olisi oma vauva ja niiden kasvaessa voisi palata omiin muistoihin takaisin myös joulun vietossa. Onko tämä nyt sitten jonkin asteista vauvakuumetta?

Tiedän sen, että haluan matkustella ja nähdä maailmaa ja nautin myös siitä, että tavallaan elämä on aika huoletonta ilman lasta. Nautin paljon omasta ajasta ja mietin, että ahdistuisinko täysin, jos sitä omaa aikaa ei enää ole. Toisaalta en uskalla edes ajatella, että millainen rakkaus omaa lasta kohtaan voi olla ja miten se varmasti mullistaa ihan koko elämän. Toisaalta taas mielessä siintää ajatus ulkomaille muuttamisesta tai ainakin siellä pidemmän ajan viettämisestä, johon eivät vauvasuunnitelmat oikein sovi. Luulen, että näiltä ajatuksilta ei voi välttyä ja kun kuitenkin biologinen fakta on se, että olen niin sanotusti parhaassa iässä lasten tekemiseen 😀 

lappi ivalo
Eiliseltä moottorikelkkareitiltä

Ehkä mietin näitä asioita paljon sen vuoksi, että olen menettänyt läheisiä ja tiedän, että niin tulee tapahtumaan myös jatkossa ja tavallaan sitä haluaa luoda tilalle jotain uutta. Tuntuu jotenkin tyhjältä, kun tutut ja turvalliset asiat ovat poissa eikä niitä saa takaisin. Toki uusia ihmisiä tulee koko ajan ja nytkin olen miesystävän vanhemmilla, jossa joulun tunnelman on voinut aistia jo päiviä sitten. Täytyy olla onnellinen siitä, mitä on, nauttia hetkestä ja pyrkiä elämään jokainen päivä täysiä ja positiivisin ajatuksin niin kuin olen tänä vuonna tehnyt.

En halua pohtia asioita liikaa ja uskon siihen, että kaikille asioille on oma hetkensä. Huomaan kyllä, että tämä aihe on ollut mielessä tämän vuoden aikana erityisen paljon. Taitaa olla jotain 25 -vuotiaan kriisiä ja alkaahan tässä perusasiat olla kunnossa, vakituinen työ ja koulukin alkaa olla loppusuoralla. Elämä on niin sanotusti raiteillaan ja ehkä sen vuoksi sitä alkaa miettiä, että kohta voisi olla aika ottaa seuraava askel. Nämä ovat monimutkaisia asioita ja näin paljon tuntevana ihmisenä näiltä ajatuksilta ei voi välttyä. 

Onko täällä muita, jotka pohtivat samoja asioita? Onko muita, jotka kokevat olevansa niin sanotusti risteyskohdassa omassa elämässä? Kuulen mielelläni ajatuksia aiheesta. 

Edellisessä postauksessa kerroin Lapin tunnelmasta ja touhuista täällä. Postaukseen pääset tästä.

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp