Kansan syntipukki Jari Sillanpää

Viime päivinä ei ole voinut olla huomaamatta uutisointia Jari Sillanpäästä, joka jäi kiinni huumausaineiden kuljetuksesta Suomeen. Katsoin myös itse Enbusken haastattelun Jarin kanssa ja siis eihän sitä voi kieltää, että Jari on riippuvainen huumeista ja ei itse näe täysin rationaalisesti omaa ongelmaa. Jari on kuitenkin fiksu kun sanoi, että kukaan muu ei voi häntä ohjata hoitoon ja se pitää ihan paikkaansa. 

Ei ole tietenkään oikein, että ajaa autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja siinä mielessä Jarin ongelma voi koskettaa myös muita ihmisiä, jos jotain sattuu. Voin kuitenkin väittää niin varmasti kuin tässä istun, että alkoholi aiheuttaa meillä Suomessa paljon isompia ongelmia, kuin huumeet.

Ne kaupungilla riehuvat ja ihmisiä maahan pistävät ihmiset ovat alkoholin vaikutuksen alaisena, eivät huumeiden.

Nimenomaan juuri alkoholi lisää väkivaltaista käytöstä ja onhan tilastojen mukaan useita henkirikoksia tehty Suomessa alkoholin vaikutuksen alaisena. Voin väittää, että huumeiden käyttäjät ovat enemmän haitaksi itselleen, kuin muille ihmisille. 

Alhoholi.huumeriippuvaisuus.jarisillanpaa

Itseäni inhottaa ihmisten kommentointi eri uutiskanavien kommenttibokseissa. En itse ole julkkis sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta olen itse kokenut millaista on olla nettikiusaamisen kohteena ja millaista on, kun kaikkea mahdollista sinussa ruoditaan mediassa. Ihmiset ovat kuin nälkäinen susilauma. Kun ne saavat käsiinsä saaliin, riepotellaan sitä ahnaasti porukalla. Ihmiset lyövät jo lyötyä. Ihmiset hakevat pönkitystä itselleen ja surkealle elämälleen haukkumalla ja alentamalla muita.

Ihmiset ovat olleet sellaisia jo aikojen alusta asti ja tässä kohtaa on turha ottaa edes Suomi korttia esiin. Ihan aikojen alusta on haluttu etsiä kansan syntipukkeja, joihin purkaa omaa pahaa oloa. Se, että naapurille toivotaan pahaa ei ole ainoastaan suomalaisten mielen ongelma, vaikka varmasti täällä hiukan (pahoittelut) takapajuisessa maassa siihen on helpompi sortua. Täällä on niin helppo erottua massasta ja olla erilainen, että ei tarvitse olla edes narkkari, että joutuu rankan ruotimisen kohteeksi. 

Jarisillanpaa.kiusaaminen.suomalaiset

Itse en arvosta pätkääkään ihmisiä, jotka alentavat muita. Itse en halua edes tuttavapiiriini sellaisia ihmisiä ja jos huomaan, että olen tutustunut paskanjauhajaan niin katkaisen välit sellaiseen ihmiseen välittömästi. Katkeruus ja kateellisuus ovat pahimpia tunteita, joita ihmisellä voi olla ja ne saastuttavat kaiken ympärillä.

Itse haluan ajatella ihmisistä hyvää ja inhottaa ihmisten kommentit Jarista, että hänet pitäisi jättää yksin, kantaa hoitoon tai jättää menemättä hänen keikoilleen ongelman vuoksi.  Päihderiippuvaisuus, oli se sitten alkoholin- tai huumeiden aiheuttamaa, on täysin eri asia kuin ihminen itse. Se, että ihmisellä on päihderiippuvuus, ei tee hänestä yhtään sen huonompaa ihmistä.

Ihmisillä ei ole muutenkaan oikeaa tietoa huumeiden käyttäjistä, kuten ei monesta muustakaan asiasta. Asioista muodostetaan oletuksia somen ja vaikuttajien sanomien perusteella. Kannattaa tutustua esimerkiksi teoriaan, jossa on rottien avulla todistettu, että itse huume ei ole addiktiota aiheuttava tekijä, vaan olot, jossa rotat tai ihmiset elävät. Huonoissa oloissa elävä rotta tai ihminen tarttuu helpommin huumausaineeseen. Tämä puoltaa sitä, että huumeiden kriminalisointi ei vähennä riippuvaisten määrää. Sen sijaan pitäisi keskittyä riippuvaisten elämänlaadun parantamiseen. Tutkimuksesta pääset lukemaan täältä.

Huumeriippuvuus.addiktio.rottakoe

Ihmiset arvottavat muutenkin liikaa toisia titteleiden ja saavutusten perusteella. Olen lukenut viime aikoina simulaatioteoriasta, jonka mukaan koko maailmankaikkeus saattaa olla vain yksi iso simulaatio, vähän kuin tietokonesimulaatio. Maailma siis luo vain meille uutta kuvaa ja olemme sen pelinappuloita. Käytännössä jokaisen elämän viivat ovat määrätty jo aloituksesta lähtien ja omilla päätöksillä on vain vähän merkitystä.

Teoria on mielenkiintoinen myös siltä kantilta, että jos näin olisi niin ihmisten titteleillä ja saavutuksilla ei olisi enää mitään merkitystä 😀 Moni ihminen luulee olevansa muita (ja Jaria) parempi, mutta kuinka paljon hyvää oikeasti tuot tähän maailmaan? Miten kohtelet muita ihmisiä päivittäin? Mihin perustat omat arvosi ja elätkö oikeasti niiden mukaan? Olen sitä mieltä, että ne suusta lauotut ilkeät sanat kertovat enemmän surkeudesta ja maailmankuvan ahtaudesta, kuin mikään muu. 

En yhtään ihmettele, että meillä täällä Suomessa voidaan pahoin ja mielenterveysongelmia on paljon. Näen usein ahdasta maailmankatsomusta ja monelle tekisi oikeasti hyvää käydä joskus Suomen rajojen ulkopuolella. Ja tällä tarkoitan jotain muuta kuin All Inclusive hotellissa makaamista viikon ajan. Moni haluaa, että maailma olisi parempi paikka, mutta niin kauan kuin jatkamme syvällä piilevien pahojen ominaisuuksien vaalimista, niin sota ja kauheudet eivät lopu. Onneksi maailmassa on myös paljon hyvää ja ilkeiden sekä katkerien ihmisten kanssa ei tarvitse viettää aikaa, jos ei halua. Tästä maailmasta ei voi valitettavasti paeta, vaikka joskus tekisi todella mieli niin tehdä, mutta omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka onnellisena ja tyytyväisenä tällä pallolla elää. 

Edellisessä postauksessa pohdin ruokavalion vaikutusta hyvinvointiin, ihonhoitoon ja suolistoon

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp