Lapseton nainen = onneton nainen?

Mä täytän tasan kuukauden päästä 24. Mulla on vakituinen työ, opiskelupaikka, ystäviä, harrastuksia ja parisuhde. Jotain ainakin puuttuu, ainakin jonkun muun mielestä.

Mun oma äiti alkoi odottaa mua 24 -vuotiaana, asui omakotitalossa ja omisti kultaisennoutajan. 

Mun oma äiti ei ole koskaan painostanut mua lasten tekoon vaan pikemminkin painottanut sitä, että kaikille asioille on oma paikkansa. Oon mun lapsuudesta kiitollinen, koska se oli turvallinen ja hyvä. 

No, miksi päädyn kirjoittamaan tästä lapsiaiheesta blogiin, johtuu siitä, että kohtasin tänään suoranaista arvostelua ihan kasvokkain tästä aiheesta.

Toki tästä asiasta keskustellaan useinkin ystävien kanssa, joilla on saman tyyppisiä ajatuksia   tästä aiheesta ja muutaman kerran on ollutkin mielessä kirjoittaa tästä blogiin. 

 

Salilla oli tänään samaan aikaan nainen, arvioni mukaan noin oman äitini ikäinen. Nainen oli kyllä super mukava ja läppä lensi sarjojen välissä.

Menin siitä sitten suihkuun ja vaatteita päälle pukiessani nainen jatkoi juttua ja kertoi miten hänen lapsillaan on täitä ja että ei ne lapset aina päälle oksenna, että suurimman osan ajasta ovat mukavia.

Siinä myötäilin ja naureskelin, mutta nainen esittikin minulle kysymyksen: ”Sulla ei varmaan ole lapsia?” Siihen vastasin, että ”Joo ei ole ja mitä enemmän näitä tarinoita kuulen, niin sitä kaukaisemmaksi se ajatus menee”.

Virkkeet oli heitetty puoliksi huumorilla, mutta nainen ei jättänytkään keskustelua siihen, vaan jatkoi: ”Niin mutta eikö niitä lapsia kannattaisi tehdä useampikin niin voisit sitten eläkkeellä nappasta 25% jokaisen nettotuloista?”. Vastasin: ”Niin tai sitten voit sijoittaa kaikki ne rahat, jotka käytät lapsiin elämän aikana”.

Keskustelu oli selvästi menossa väittelyksi, koska vastaukseni ei ilmeisesti miellyttänyt vastapuolta, vaan nainen jatkoi: ”Niin mutta sitten sulla ei ole niitä lapsia! Itse olen ainakin tajunnut elämän tarkoituksen, kun lapsia tein, vaikka ei se mulle epäselvää ole ollut ennenkään niitä”. 

Tässä vaiheessa aloin kuivata hiuksia ja en enää vastannut keskusteluun mitään. 

Noista mun vastauksista varmaan huomaattekin, mikä on mun suhtautuminen lasten tekoon.

Rehellisesti sanottuna mulla ei ole ajatuksia siihen suuntaankaan ja lähes viikoittain pohdin myös täyttä lapsettomuutta.

Mä en koe, että mun elämästä puuttuisi joku palanen.

Olin sitten kuinka itsekäs tahansa, niin tällä hetkellä musta tuntuu, että lapsista on liikaa vaivaa, melua, sotkua ja lista jatkuu, anteeksi nyt vain. Tutuilla on ihania lapsia, mutta en voi sietää huonosti käyttäytyviä tuntemattomia lapsia. Toki mä ymmärrän myös sen kauniin puolen, mutta huonot puolet voittavat. 

image

Mun mielestä on äärimmäisen törkeää alkaa arvostella toisen aikuisen ihmisen päätöksiä. Mulla ei muutenkaan ole mitään velvollisuutta perustella mun valintoja kenellekään, varsinkaan tuntemattomille ihmisille. 

Mua raivostuttaa ajattelutapa, että elämän tarkoitusta ei voi löytää ilman lapsia.

Elämän tarkoitus ei tarkoita kaikille samoja asioita. Mulle se tarkoittaa tutkimusmatkaa itseeni ja omien hyveiden vaalimista. Mä haluan matkustella, kokea ja haen sitä elämän täyttymistä niistä kokemuksista, jotka pysäyttää ja saa tajuamaan mun pienuuden tässä maailmassa. 

image

Mun mielestä on myös typerää olettaa, että omat lapset tulevat elättämään sut eläkkeellä, kun eletään tässä nykymaailmassa. Ylipäätään typerää mun mielestä on tehdä lapsia tuolla perusteella. 

Mun mielestä kenenkään lapsettoman naisen ei pitäisi joutua kuuntelemaan tätä paasausta lapsista ja elämän tarkoituksesta. Onneksi meillä on mahdollisuus päättää näistä asioista. Munasoluja mä voisin luovuttaa, mutta siihen tämä lapsiasia jää mun kohdalla, ainakin toistaiseksi. 

Mitä mieltä te muut olette, lapsettomat tai te, joilla on lapsia? Lapsettomat: oletteko kohdanneet arvostelua tekemästänne päätöksestä ja mikä on saanut teidät päättämään, että lapsia ei tule? Kuulen mielelläni ajatuksia tästä aiheesta, koska kieltämättä hämmennyin arvostelusta, jota ensimmäistä kertaa koskaan koin tästä aiheesta.