Elätkö elämääsi vain muille?

Olen jostain syystä pohtinut elämää paljon viime aikoina. Olen punninnut ja analysoinut asioita ja miettinyt asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Mennyt vuosi on opettanut eniten, mitä mikään mennyt vuosi yhteensä. Olen kasvanut henkisesti ihan valtavasti ja elämänkatsomukseni on saanut ihan uutta perspektiiviä.

Henkiseen kehitykseen vaikuttaa varmasti vahvasti se, että päätin tämän vuoden alussa, että pyrin tekemään ainoastaan niitä asioita, joista nautin.

No mitä tapahtui? Vuoden alussa irtisanoin itseni työstä, josta en kokenut saavani irti mitään, koska en kokenut työtäni tärkeäksi ja itselleni arvokkaaksi. Hyppäsin ehkä vähän uhkarohkeastikin kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja liiketoiminta onkin kasvanut mukavasti vuoden aikana kovan työnteon ansiosta.

En oikeastaan vielä edes käsitä, että miten isoja juttuja olen saanut vuoden aikana aikaan. En enää nykyään herää aamuisin ahdistuneena, koska mun pitää mennä työhön, josta en oikeasti nauti. Nyt herään joka aamu innoissani siitä, että pääsen toteuttamaan itseäni ja auttamaan siinä samalla muita. Mikään ei voita sitä tunnetta. 

onnellisuus

Ajatteluun on tullut tiettyä rauhallisuutta ja aiemman ehkä liiallisenkin tunneajattelun sijaan olen oppinut pohtimaan asioita myös täysin järjen pohjalta. Olen ikuisesti tunteellinen ihminen, joka kokee välillä asiat liiankin vahvasti ja pidän sitä ainoastaan hyvänä asiana. Mitä tunteellisempi on, sitä tärkeämpää on viettää aikaa oikeiden ihmisten seurassa.

Mulla on todella vahvat arvot, joiden mukaan elän joka päivä tai ainakin pyrin siihen. Vahvimpia arvoja ovat itsenäisyys, terveys, ystävät ja onnellisuus, joka koostuukin sitten todella monesta osa-alueesta.

Isoin asia, joka tällä hetkellä mietityttää on se, että onko tämä Helsinki ja tämä Suomi se paikka, jossa haluan tulevaisuudessa asua? Jollekin ulkopaikkakuntalaiselle Helsinki saattaa kuulostaa isolta paikalta, mutta loppujen lopuksi tämäkin on aika pieni kaupunki, jossa yllättävän moni tuntee toisensa. Koen tämän enemmän kotikaupungikseni, kuin Tampereen, josta olen kotoisin, mutta en kuitenkaan koe, että haluaisin täällä viettää loppuelämäni.

Ajatukset harhailevat jatkuvasti elämiseen maailman toisella puolen, jossain missä on talvellakin lämpöä ja valoa. Koen, että ne ovat mulle elinehto ja siitä kertoo se, että olen matkustellut tämän vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Viisi eri kohdetta, mutta vielä sitäkin enemmän kokemuksia, jotka ovat opettaneet paljon.

Huomaan, että mieli alkaa taas vetää vahvasti ulkomaille, kun pimeät ovat saapuneet. En saa oikein enää mitään irti viikon reissuista, koska mieli haluaa ulkomaille pysyvämmin. Ainut asia, joka mua täällä pidättelee on koulu, jonka olen päättänyt käydä loppuun, vaikka vaikeaa se on tämän yrittäjän arjen kanssa. Kun koulu on ohi, olen vapaa lähtemään. Ajattelen sen niin, että olisin jo nytkin, mutta mulla on motivaatio säilynyt opiskeluun ja uskon, että opiskelusta saaduista tiedoista on vielä jotain hyötyä tulevaisuudessa, vaikka en suoranaista hyötyä tässä hetkessä näekään. 

Koen välillä turhauttavaksi katsoa tätä ison kaupungin ja yhteiskunnan menoa, jossa tuntuu välillä, että ihmiset suorittavat asioita niin kuin muurahaiset. Päivät ja viikot ovat samanlaisia. Tehdään töitä ihmisille ja yrityksille, jotka eivät ole omien arvojen mukaisia. Ostetaan omakotitalo ja tehdään lapset, koska on pakko. En tarkoita missään nimessä kaikkia, mutta jostain syystä elämä tuntuu menevän suurimmalla osalla tietyn kaavan mukaisesti vuosikymmenistä toiseen.

En tiedä johtuuko se tästä yrittäjänä olemisesta tai vain jonkin sortin erilaisesta ajattelutavasta, että näen nämä epäkohdat näin selkeästi. Olen aina ollut sellainen omantienkulkija. Olen introvertti -luonne, joka ei kaipaa isoa hälyä ympärilleen ja ahdistun, jos en saa lepoa ihmisistä ja asioista säännöllisesti. Nautin puuhailla yksikseni ja miettiä maailman isoja kysymyksiä. Se on mulle sitä todellista rentoutumista. En kaipaa siihen esimerkiksi rahalla saatavia asioita, poislukien matkustelu, joka tekee mut todella onnelliseksi joka ikinen kerta. 

En vakuutu jonkun titteleistä tai rahasta, koska omassa elämässäni ne ovat arvoissa ihan muualla kuin kärjessä. Tässä elämässä törmää ihmisiin, jotka arvottavat itseään tai muita tietyn tittelin perusteella ja mielestäni se on todella surullista. Tahkotaan rahaa ja titteleitä hermoromahduksen partaalla, mutta ei koeta mitään. Vuodet vierivät ja sama kaava toistuu. Ei kasveta henkisesti, pahimmillaan laiminlyödään perhettä ja ystäviä oman edun vuoksi. Mitä elämää se sellainen on? Omasta vinkkelistäni se on sitä onnettomuutta tässä maailmassa. 

Tästä tulikin pidempi ja monivivahteisempi pohdinta, mitä olin ajatellut, mutta ehkä siitä sai jostain kiinni. Mennyt vuosi on opettanut mulle, että en tee enää asioita, jotka ovat omien arvojeni vastaisia. Siitä tulee ainoastaan onnettomaksi. Olen löytänyt punaisen langan siitä, että pyrin täyttämään elämäni itselleni arvokkailla asioilla, jotka kaikki kolahtavat myös siellä tunnetasolla. 

Lue edellisestä postauksesta miten pääset kuulemaan salaisuudet fitnessmaailmasta. 

 

Seuraa minua

Instagramissa: pauliinafit

Facebookissa: Pauliina Pakarinen

Löydät valmennukset täältä: Wellcamp